Kiinalaisen animaatioelokuvan mahalasku lähes puolen vuosisadan ajan on ollut helposti nähtävissä. Maailman merkittävimpiä kulttuuriperintöjä omistavan maan historia genressä on mittava, mutta suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen käynnistyttyä 1960-luvun puolivälissä Punakaarti pistin lapun maan merkittävimmän animaatiostudio Shanghai Animation Film Studion oveen, vähemmän profiloituneiden kilpailijoiden ohella. Vallankumouksen päättyessä vuonna 1977 animaatioelokuvien tuotanto käynnistyi jälleen pitkin maata, mutta suuri osa niistä oli propagandamielessä halvalla tehtyjä lyhytelokuvia. SAFS:n tuottamat pidemmät elokuvat ovat varjo vallankumousta edeltäneistä teoksista, eivätkä ne tunnu kehittyneen visuaalisesti tai tarinallisesti muiden maiden genren edustajien tavoin millään tasolla sitten 1960-luvun. Sielu tuntuu myös olevan tiessään, ja esimerkiksi studion ensimmäinen comeback-elokuva Prince Nezha’s Triumph Against Dragon King (1979) on visuaalisesti siihenastiselle kiinalaiselle animaatiolle harvinaisen tönkkö. Hahmot näyttävät paremmin väritetyiltä Funko Pop! -figuureilta.
1980-luvulta lähtien anime-henkisiä robottisarjakopioita tuotettiin välillä kuin liukuhihnalta, eikä niitä muisteta enää syystäkään. Maan identiteetti genressä oli tiessään, ellei osannut katsoa esimerkiksi tiettyjen Manhua-piirtäjien tekemien lyhytelokuvien suuntaan. Tällaisia on esimerkiksi vuoden 1988, ennen kulttuurivallankumousta kiinalaisessa animaatiossa vahvasti näkyneellä mustemaalauksella toteutettu Feeling from Mountain and Water. Osasyynä alan kuivumiseen oli se, että kulttuurivallankumouksen aikoihin varttuneet ihmiset eivät liiemmin nähneet animaatioelokuvia tai -sarjoja lapsina, joten he eivät siirtyneet tekemään itse uusia aikuisina tai kuluttamaan niitä. Disneyn kaltaiset suuret toimijat valtasivat markkinat siltä osin kuin vallattavaa oli. [1]
Kotimaista tuotantoa oli lähes turha tehdä, ja harvat ennen 2010-lukua ilmestyneet kokopitkät elokuvat näyttävät siltä, että niille olisi annettu yhtään rahaa. Vuonna 2015 yllätyshitiksi noussut, osittain joukkorahoituksella toteutettu Monkey King: Hero Is Back kuitenkin käänsi kelkan pääsemällä aina Disneyn Zootopian ilmestymiseen asti maan lippuluukkujen kaikkien aikojen tuottoisimmaksi animaatioelokuvaksi. Kansa halusi nähdä Xiyoujiin perustuvan animaation, etenkin kun se oli niin pirun hyvännäköinen. Tämä avasi ovet kiinalaiselle animaatiolle, joka on ottanut merkittäviä harppauksia viime vuosina päästäkseen tarinankerronnallisesti ja visuaalisesti naapuri- ja länsimaiden tasolle.
Amp Wongin ja Zhao Jin White Snake ratsastaa maan animaatiokehityksen aallonharjalla. 11 miljoonan dollarin budjetilla tehty valkoisen käärmeen kansantaruun pohjautuva elokuva näyttää paremmalta kuin esimerkiksi Pixarin 175 miljoonalla tehty märkä pieru Onward. Vahvasti buddhismiin ja taoismiin nojaavassa tarinassa nuori nainen nimeltä Blanca herää käärmeenpyydystäjäkylästä vailla muistikuvia aiemmasta elämästään. Hänet hukkumiselta pelastanut Ah Xuan auttaa häntä muistamaan menneisyytensä. Pian Blanca ymmärtääkin olevansa demoni, valkoinen käärme, ja pyrkii selvittämään miksi hän yritti tappaa elokuvan alussa pahan keisarin. Blancan ja Ah Xuanin välille kehittyy romanssi, mikä ei ole kovin kosheria demonit varsin alhaisena kastina näkevässä muinais-Kiinassa.
Seuraa taisteluita käärmeiden, velhojen ja sotilaiden kanssa, ja roppakaupalla poikkeuksellisen vahvaa kiinalaisen kulttuurin esittämistä. Moni fantasiapainotteisempi kohtaus toiminee allekirjoittanutta harjaantuneemmille historiantuntijoille pääsiäishenkisenä munajahtina esimerkiksi demonisepän majan peittyessä lentäviin laatikoihin joista paljastuu toinen toistaan kulttuurisesti merkittävimpiä esineitä. Samanlaista nautintoa voi myös hakea bongailemalla kaikki ne hetket, jolloin käsikirjoittaja Damao on päätynyt muovaamaan elokuvaa suuntaan, jossa kansantaru ei enää istu sen kanssa yksiin. Nämä päätökset eivät kuitenkaan ole tuulesta temmattuja, vaan harkittuja modernisointeja – tarun keskiössä olevan käärmedemonin ja nuoren pojan suhde ei perustukaan enää oksennukselle (kuten kaikki muinaistarut, Valkoinen käärmekin on outo) vaan sille on ihan järkevä syy! White Snaken alkuperäisteoksen alkuun kiertävä lopetus antaa muutenkin hieman toiveikkaamman kuvan tapahtumista kuin alkuperäinen alku.
Tarinan propaganda-aspektit ovat myös kiitettävän minimissä. Yksilön osuutta osana kansallista kokonaisuutta korostetaan kerran, sen sijaan ihmisen elämän lyhyyttä ja sen lyhyyden tuomaa merkitystä sen elämiselle huomattavasti enemmän. White Snaken näkökulma kuolemaan on länsimaalaisittain suorastaan räikeä veren lentäessä ruudulle heti alkuvaiheilla Blancan tappaessa vartijoita matkallaan keisarin kammioon. Sielun pysyvä tuhoutuminen esitetään myös useita kertoja äärimmäisenä, pahishahmojen toteuttamana katoamisena olemassaolon kirjosta hahmojen toivoman buddhismille perinteisen uudelleensyntymän sijaan.
Disney-elokuvan rakenteesta napattu musikaalinumerokin esitetään melankolisena ylistyslauluna elämälle vivahteikkaan tanssinumeron sijaan. Varsinainen rakkaustarina tuskin herättää kenessäkään elämää suurempia tunteita, mutta sen kautta korostettu ennakkoluulojen kohtaaminen ja vastustaminen esitetään kiitettävällä palolla. Blancan astetta monimutkaisempi sisaruussuhde kanssasalamurhaaja Vertaan ei myöskään jää pinnalliseksi.
Elokuvan todellinen vetovoima piilee kuitenkin sen ulkoasussa. Moderni länsimaalainen tietokoneanimaatio toimii lähtökohtana, jonka päälle rakennetaan vahvan kiinalainen identiteetti. Hahmojen silmät ja vaatetus ottavat suoraan inspiraationsa kiinalaisesta maalaustaiteesta, erityisesti uskonnollisista muraalimaalauksista, joita kunnioitetaan myös vaatteiden sulavalla ulkoasulla. Tätä auttaa suuresti se, että animaatioprosessissa on päätetty käyttää mahdollisimman vähän liikesumennusta kameran keskiössä olevien elementtien kohdalla.
Kuvan realismia nakertava ratkaisu tarkoittaa sitä, että yksityiskohtaisesti mallinnetut kangaspalat leijuvat ilmassa soljuvammin kuin muissa animaatioissa. Ratkaisu saavuttaa Ang Leen kaltaisten ohjaajien rakastaman korkean kuvataajuuden vaikutelman tekemättä koko elokuvasta halvan saippuaoopperan näköistä. Ratkaisu on erittäin viisas, eikä sitä voi moittia realismin katoamisen suunnalta, koska elokuvakerronnallisella realismilla ei pitäisi lähtökohtaisesti olla paikkaa fantasia-animaatioissa ellei se ole hyvin harkittu osa kokonaisuutta.
Värejä kohdellaan myös suorastaan maalauksellisesti, ja lähes jokaisen otoksen värimaailma on paitsi visuaalisesti harkittu, myös tarinallisesti hyvin kuvaava kuvassa olevien hahmojen nykytilanteesta. Parhaimpina hetkinä Wong ja Ji tekevät kunniaa aiemmin mainitsemani Feeling from Mountain and Waterin kaltaisten mustemaalausanimaatioiden suuntaan onnistumalla tekemään kuvasommittelustaan suoranaisen tribuutin heitä inspiroineille teoksille. Se on saavutus ilman White Snaken sisäisen kuvakielen täyttä rikkomista, ottaen huomioon mustemaalauksen uniikin ulkoasun.
Verrattain pientä budjettia ei huomaa hirveän usein. Suuremmissa joukkokohtauksissa yksittäiset hahmot saattavat näyttää turhan kankeilta, ja parin hahmon astetta realistisempi kasvotekstuuri näyttäytyy hieman karuna ratkaisuna 90% heistä ollessa siloposkisia ja tyyliteltyjä. Pääasiassa vanhuksille laitetut rypyt ja epätäydellisyydet tuntuvat realismin tavoittelulta kasvoissa, jotka eivät ole sitä varten tehtyjä. White Snake onnistuu kuitenkin tekemään lähtemättömän vaikutelman otos toisensa jälkeen kauniiden värien, pikkutarkkojen sommitteluiden ja harkittujen yksityiskohtien avulla. Kun ruudulla on jatkuvasti näin paljon ihasteltavaa, on vaikea nähdä syytä takertua pikkuseikkoihin.
Toivon White Snaken antavan kiinalaiselle animaatioelokuvalle jälleen lisää tuulta. Se on erinomainen askel eteenpäin, ja toivottavasti ei viimeinen. Kiinalaisen identiteettinsä ja kulttuurihistoriansa vahvasti tiedostava ja avosylin sen osakseen ottava elokuva paitsi kunnioittaa juuriaan, myös katsoo eteenpäin. Samalla se viihdyttää läpi puolentoista tunnin kestonsa. Maan kulttuurissa on ehdottomasti paikkansa oikeasti subversiivisemmalle elokuvalle, mutta on erittäin virkistävää nähdä jotain näin samanaikaisesti omaperäistä että kiistämättömän kiinalaista.
[1] Accented Cinema on käsitellyt aihetta erinomaisessa videoesseessään