Maa: Yhdysvallat, Ranska
Genre: draama, jännitys
Ohjaus: Gregg Araki
Käsikirjoitus: Gregg Araki, Laura Kasischke
Kuvaus: Sandra Valde-Hansen
Leikkaus: Alex Blatt
Sävellys: Harold Budd, Robin Guthrie
Näyttelijät: Shailene Woodley, Eva Green, Angela Bassett, Sheryl Lee, Gabourey Sidibe, Christopher Meloni, Thomas Jane, Shiloh Fernandez
White Bird in a Blizzard perustuu Laura Kasischken romaaniin. Kyseessä oleva Gregg Arakin uutukainen jakaa mielipiteeni kahtia juurikin tästä syystä. Tavallaan pidän elokuvasta, toisaalta en. Ohjaajalle tyypilliset perusasiat ovat havaittavissa, mutta huomaan kuitenkin, ettei Araki ole itse ollut vastuussa täysin elokuvan tarinasta – tämä on havaittavissa dialogista ja juonenkuljetuksesta noin ylipäätään.
Juoni polkaistaan käyntiin, kun Depeche Modea fanittavan Kat Connorsin äiti katoaa. Myöhemmin Kat käy kertomassa tuntemuksistaan psykiatrille, puhkeaa seksuaaliseen kukkaan ja bilettää siinä sivussa. Katin ja hänen äitinsä suhdetta avataan takaumien kautta, joissa selviää, ettei äiti ollut ihan täysipäinen. Jonkinlaisesta maanisdepressiivisyydestä kärsivä äiti ei koskaan pitänyt Katia lapsenaan, vaan enemmänkin lemmikkinä, josta juontaa myös hänen nimensä.
Näytteleminen on hiukan kaksijakoista, vaikka elokuva vilisee kiinnostavia nimiä. Kuin jostain 50-luvulta kasarille pöllähtänyt kotiäiti Eva Green on takaumien kautta aukeavassa juonessa ehdottomasti tärkein yksittäinen henkilö. Parhaiten mieleen jää kuitenkin vähän väkisinkin Katia näyttelevä nuori Shailene Woodley. Esiintyminen valtavirrasta poikkeavassa filmissä on hänen tapauksessaan melko ilahduttavaa, muttei lopulta kovinkaan yllättävää. Kylmä Rinki –vankilasarjassa narsistisia homoiluhommia hoitanut kulttinimi Christopher Meloni tekee erilaisen, mutta hyvän roolin Katin nössönä isänä. Takavuosien Tuomari Thomas Jane nähdään etsivän roolissa ja myöhemmin Katin rakastajana. Janen rooli jää kaikesta huolimatta liian pieneksi ja hänen maskuliinia karismaansa olisi kaivattu enemmän.
Jos pitää valita yksi osa-alue, joka toimii parhaiten, on se hiukan yllätyksettömästi musiikkivalinnat. Taustamusiikkina kuullaan Pet Shop Boysia, Talk Talkia sekä muita syntikkapopin edustajia. Lisäksi elokuva on täynnä yksityiskohtia, jotka saavat kaltaiseni musadiggarit innostumaan kuin pienen pojan karkkikaupassa. Hyvänä esimerkkinä toimii alkutekstijakso, joka on kaunis. Kohtaukseen valittu Cocteau Twinsin ja Harold Buddin Sea, Swallow Me –kappale todistanee ohjaajan sävelkorvan olevan tallessa.
Visuaalinen ilme on ihan kivasti kasattu paletti, ja Katin näkemät unijaksot ovat onnistuneita kokeiluja. En kuitenkaan lähtisi vertaamaan tai rinnastamaan White Bird in a Blizzardia Arakin aiempiin filmeihin. Mitään The Doom Generationin kaltaista tykitystä on turha lähteä hakemaan. Nowheren tasoiseen surrealismiin ei myöskään päästä missään vaiheessa.
Tosin Mysterious Skinia voitaneen pitää White Bird in a Blizzardin sisarteoksena, joskin se on huomattavasti rankempi ja raadollisempi kokemus. Aikuiseksi kasvanut Araki ei saa aikaiseksi enää tarpeeksi väkevää elokuvaa, jonka ihmiskohtalot tai yleinen säätäminen olisivat kiinnostavia. Jäin kaipaamaan anarkistisempaa tyyliä, joka ottaa riskejä, rikkoo rajoja ja hajottaa kokonaisuuden pirstaleiksi pienellä pilkkeellä silmäkulmassa höystettynä. Ikä ja tahto tehdä erilaista saattaa olla syynä tähän muutokseen. Tuskinpa kauhukakaraksikin tituleerattu ohjaaja enää viisikymppisenä jaksaa tehdä elokuvia teinimäisellä angstilla höystettynä.
Kaiketi valmis lähdemateriaalikaan ei ole tällä kertaa suonut Arakille suuria mahdollisuuksia revitellä tarinalla kovin radikaalisti. Kaikesta paistaa pieni kiiltokuvamaisuus, joka ei sovi ohjaajalle ollenkaan, vaikka dialogi onkin useaan otteeseen perusasioiden äärellä, kuten seksissä. Parhaimmillaan keskustelut ovat hyviä, mutta heikkoina hetkinä kaikki tämä tuntuu vaivaannuttavalta. Lisäksi kokonaisuus on liian eheä, ja juoni rullaa eteenpäin vääjäämättömän ennalta-arvattavasti. Katoamismysteerin palaset loksahtelevat katsojan mielessä kasaan hyvissä ajoin ennen lopputekstejä. Onneksi loppuun on jätetty vielä yksi käänne, joka saa hymyn suupielille.