Maa: Yhdysvallat
Genre: Komedia, romantiikka
Ohjaus: Gregg Araki
Käsikirjoitus: Gregg Araki
Kuvaus: Gregg Araki
Leikkaus: Gregg Araki
Näyttelijät: James Duval, Roko Belic, Susan Behshid, Jenee Gill, Gilbert Luna, Lance May, Alan Boyce, Craig Gilmore
Totally F***ed Up on Gregg Arakin ensimmäinen osa teiniapokalypsitrilogiasta. Sen kaksi muuta osaa ovat The Doom Generation ja Nowhere, jotka ovat huomattavasti tunnetumpia teoksia ohjaajansa filmografiassa. On silti hyvä tarkistaa, että mistä tässä ensimmäisessä osassa on kyse, jotta saa paremman kokonaiskuvan ohjaajan trilogiavisiosta.
Alkukin sen sanoo; ”Another Homo Movie by Gregg Araki”. Eli taas mennään. Totally F***ed Up on joka tapauksessa Arakin viimeinen täysin homosuhteisiin keskittyvä elokuva. Se esittelee dokumenttimaisesti katsojalle joukon nuoria, joilla kaikilla on ongelmia. He kertovat asioita elämästään suoraan kameralle, kuin olisivat koe-esiintymisessä. Vanhemmat ovat heittäneet heidät pihalle, rahaa ei ole ylläpitämään normaalia elintasoa ja poikaystävät pettävät heitä.
Viidestätoista segmentistä koostuvan narratiivin aikana nuorten masennusta ja muita ongelmia käsitellään hyvin yksilökohtaisesti. Segmentit ovat pieniä palasia näiden henkilöiden sen hetkisestä elämästä ja asioista, jotka johtavat tulevaan ”maailmanloppuun”. Miesten välisten suhteiden lisäksi elokuvassa käsitellään myös yhden lesboparin yhteiseloa. Tämä on ratkaisuna hyvä, sillä kokonaisvaltaisempi näkökulma homoseksuaalisuudesta on erittäin suotavaa.
Elokuvan antiamerikkalaisuus korostuu ensimmäistä kertaa Arakin uralla näkyvämmin. Muutamissa kohtauksissa taustalla nähdään Amerikan lippu roikkumassa seinällä väärinpäin, kannanottona Amerikan silloista seksuaalivähemmistöpolitiikkaa kohtaan. Osa elokuvan keskusteluista kärjistää amerikkalaisen ajattelutavan, samalla ylistäen eurooppalaista vapaamielisyyttä.
Visuaalisesti Totally F***ed Up on Arakin laimeimpia teoksia, muutamia nätisti kuvattuja kohtauksia ja yksityiskohtia lukuun ottamatta. Aiemmin mainitsemani dokumentaarinen tyyli tuntuukin olevan elokuvan visuaalisuutta tärkeämpi aspekti. Tietyllä tapaa se on ymmärrettävää, jos ajattelee elokuvan rakennetta. Episodit on helpompi pilkkoa dokumentaarisin avuin kuin surrealismia hyödyntäen. Toisaalta kuitenkin sitä tahtoisi nähdä enemmän villejä tai viimeisen päälle hiottuja kohtauksia.
Elokuvan rakenne on myös ollut Arakille vaikea paikka, koska kerronta töksähtelee paikoitellen todella pahasti. Filmi ei missään vaiheessa lähde kunnolla käyntiin, ja samalla sen pääosassa olevat nuoret jäävät turhan etäisiksi. Araki ei tunnu antavan aikaa hahmoille kasvaa elokuvan mukana. Ainostaan James Duvalin esittämä Andy nostetaan kunnolla esiin. Hänen henkilökohtainen tragediansa on ainoa muistettava asia sen jälkeen, kun elokuva on loppunut.
Vaikka narratiivi on suhteellisen heikko, on elokuva musiikkivalintojensa puolesta onnistunut, ja se jatkaa Arakille tyypillistä Industrial-linjaa. Ministryn kaltaiset bändit sopivat hyvin 90-luvun teiniangstin sanansaattajiksi.
On valitettavaa, ettei Totally F***ed Up yllä toivotun provosoivaksi. Se oikeastaan toistaa kaikki The Living Endissä nähdyt shokkitaktiikat ja tuntuu sitä kautta hitusen turhalta elokuvalta. Siksi sen huumorikaan ei toimi toivotulla tavalla. Mietinkin monta kertaa, onko tämän edes tarkoitus naurattaa.
Oli miten oli, ohjaajalta olisi toivonut enemmän kokeilullisia valintoja, joilla myös koko elokuvaan olisi saatu apokalyptisempi fiilis. Tällaisena Totally F***ed Up tuntuukin vain lähtölaskennalta sille, mitä trilogia kokonaisuudessaan tarjoaa.