Tunnetaan myös nimellä: Puhdistuksen yö
Maa: Yhdysvallat, Ranska
Genre: Kauhu, toiminta, home invasion
Ohjaus: James DeMonaco
Käsikirjoitus: James DeMonaco
Kuvaus: Jacques Jouffret
Leikkaus: Peter Gvozdas
Sävellys: Nathan Whitehead
Näyttelijät: Ethan Hawke, Lena Headey, Max Burkholder, Adelaide Kane, Edwin Hodge, Rhys Wakefield
Tuotantoyhtiö Blumhouse Productions on taas teettänyt kauhuelokuvan, tällä kertaa yhdessä taide-elokuvan suurtukija Michael Bayn kanssa. Kolminaisuuden viimeinen pala on ohjaaja/käsikirjoittaja James DeMonaco, joka on aiemmin ollut lähinnä kirjoituskoneen ääressä esimerkiksi The Negotiatiorin käsikirjoituksen teossa. Lopputuloksena syntyi The Purge, tai kuten sitä Suomessa markkinoidaan, Puhdistuksen Yö.
Kupletin juoni on yksinkertainen: Rikosmäärien vähentämiseksi tulevaisuudessa Yhdysvalloissa on otettu käyttöön puhdistuksen yö – yksi yö vuodessa, jolloin kahdentoista tunnin ihan kaikki korkealuokkaisten valtion virkamiesten tappamista lukuun ottamatta on laillista. Kansa saa “puhdistaa” sielunsa ampumalla huono-osaisempaa päähän. Yllättävintä on, että tämä uusi kikka on oikeasti toiminut rikosten laskiessa ennätysmatalalle. Ethan Hawken esittämä liikemies on saanut myytyä koko rikkaalle naapurustolleen upouudet turvajärjestelmät, joiden avulla puhdistuksen ajaksi heidän talonsa peittyvät paksujen metalliseinien taakse. Mies itse lukittautuu puhdistuksen ajaksi omaan kotiinsa perheineen, kunnes talon ulkopuolelle saapuu armoa anova ja verta vuotava laitapuolenkulkija, jonka perheen pikkupoika päästää sisään taloon. Pian seuraa perästä joukko kusipäisiä teinejä The Strangersista napattuine maskeineen, ja Hawken pitää päättää antaako hän aiemmin saapuneen pummin nuorison armoille vai pitääkö hän moraalisen selkärankansa viimeiset rippeet itsellään.
Juonessa on kieltämättä vähän turhankin paljon samaa John Carpenterin Assault on Precinct 13:n kanssa. Yhtäläisyyttä ei helpota se, että ohjaaja DeMarco itse käsikirjoitti ja Hawke tähditti kyseisen kulttitoiminnan uusintaversiota. Kaikissa kolmessa elokuvassa joukko kauttaaltaan pahoja ihmisiä yrittävät tappaa moraalisesti suoraselkäisempien suojelemaa ihmistä yhdessä tilassa, oli se sitten poliisiasema tai lähiötalo. Kaavaan tuodaan onneksi edes hieman vaihtelua Hawken perheenisän kautta, joka laittaa perheensä kaiken muun edelle. Siksi suurin osa elokuvasta ennen pahisten murtautumista talon suojien lävitse kulutetaan siihen, että Hawke yrittää saada talossa piileskelevää pummia kiinni susille heitettäväksi. Vasta hänen pakottaessa vaimonsa (jota esittää genren vakiokasvoihin Ethanin vierellä sujahtanut Lena Headey) puukottamaan tätä uhrivasikkaa kirjeveitsellä avoimeen haavaan Hawke tajuaa, että on oikea teko jättää mies eloon ja suojella hänen henkeään loppuun asti.
Kuten äskeisestä voi arvata, on The Purge välillä varsin iljettävä elokuva. Hawken hahmo on niin sleazy mies, että lopulta tuleva moraalin löytyminen naurattaa hölmöydessään. Tämä on sama mies, josta oli varsin hyväksyttävää ampua paria kohtausta aiemmin tyttärensä poikakaveri. Hahmoja iljettävämpi asia elokuvassa on kuitenkin sen high concept -idea. Useissa kohtauksissa taustalla soiva radio tai televisio toitottaa oikeistolaispropagandaa tuutin täydeltä psykologien keskustellessa keskenään siitä, miten puhdistuksen aiheuttama maailmanlaajuinen katarsis tuo psykologista vapautta. Siis mitä vittua? Jokainen edes jollain tasolla varmasti ymmärtää sen, että ihmisen tappaminen, raiskaaminen tai pahoinpitely aiheuttaa jonkinlaisia omantunnontuskia, tuomitsi laki sitä tai ei. Puhumattakaan sitten Purgen esittämistä teurastusorgioista, joissa rikkaat pukevat päälleen kaasunaamarit ja nappaavat rynkyt kainaloon ja lähetät metsästämään kerran vuodessa. Elokuvan esittämä yhteiskunta olisi todellisuudessa siis täynnä psykopaatteja, ei terveitä yksilöitä jotka “päästävät höyryjä” kerran vuodessa. Tämä lain olemassaolon psykologisen vaikutuksen suora yhdistäminen siihen, että ilman sitä murha olisi kaikista hieno juttu, on niin täyttä hevonkukkua että se langettaa muulle elokuvalle varsin synkän varjon.
Tämä voisi silti olla hyvä teos, jos se käsittelisi typerää aihettaan sen vaatimalla älykkyyden tasolla, mutta Puhdistuksen Yö jatkuvasti alleviivaa aiheensa ja miljöönsä vakavuutta ja “tärkeyttä”. Erityisen ärsyttäväksi meno yltyy lopussa, kun selviääkin että Yhdysvaltojen köyhät (pummi) ja rikkaat (Hawke perheineen) voivat seistä rinta rinnan rauhallisissa merkeissä sen sijaan, että tappelisivat kerran vuodessa ja loput ajasta laittaisivat toisensa Facebookin estolistalle. Kiitos tiedosta, arvon elokuva, en olisi muuten tajunnutkaan tätä. Paras osoitus jonkinasteisesta ymmärryksestä konseptin hölmöyttä kohtaan on perheen pikkupojan jostain syystä rakennettu miniatyyritankki, jonka päälle on teipattu puolikas vauvanukke jonka silmä hohtaa punaisena koska sinne on piilotettu kamera sekä musiikkia soittava radio. Idea on niin perseestä vetäisty, että se huvittaa.
On kuitenkin tavallaan sääli, että The Purge ei osaa lähestyä käsikirjoitustaan sopivalla tavalla, koska audiovisuaalisesti se uhkuu toiminnallista särmää. Etenkin loppupuolella intensiivinen toiminta yltyy jopa Alexandre Ajan mainion Hills Have Eyes -uusintaversion veroiseksi kaikkine kirveenheilutteluineen ja rintoja repivine haulikonlaukauksineen. Valitettavasti se tulee ihan liian myöhään pelastaakseen elokuvan, joka kamppailee ihmissuhdekuvioiden ja tylsien moraalikuvioidensa kanssa lähes tunnin ennen varsinaisen toimintapuolen alkamista.