Tunnetaan myös nimellä: Syvänsininen meri
Maa: Yhdysvallat, Iso-Britannia
Genre: Melodraama
Ohjaus: Terence Davies
Käsikirjoitus: Terence Davies
Kuvaus: Florian Hoffmeister
Leikkaus: David Charap
Sävellys: Samuel Barber
Näyttelijät: Rachel Weisz, Simon Russell Beale, Tom Hiddleston, Ann Mitchell
Kun yksi sana erottaa Terencen Daviesin ohjaaman teoksen Renny Harlinin hai-elokuvasta, on parempi puhua The Deep Blue Seasta sen suomenkielisellä nimellä Syvänsininen meri. Elokuva pohjautuuTerence Rattiganin maaliskuussa 1952 ensiesityksensä saaneeseen näytelmään, josta Davies teki mukaelman ja ohjasi koskettavan tuotoksen.
Syvänsininen meri on 1950-luvun Englantiin sijoittuva melodraama. Keskiössä on Hester Collyer, korkeimman oikeuden tuomarin kaunis vaimo. Elokuva alkaa Hesterin itsemurhayrityksellä. Muun muassa rakkaus ja omat teot painavat naisen mieltä ja hän haluaa päättää elämänsä. Jos Hester onnistuisi, mitään tarinaa ei olisi kerrottavana.
Hesterin aviomies, sir William Collyer, on vaimoaan vuosia vanhempi. Heidän suhteestaan saa käsityksen, että siitä on hellyys ja fyysisyys kadonnut, mutta he yhä välittävät toisistaan. Hester kuitenkin kaipaa jännitystä ja intohimoa. Sitten vastaan tulee Freddie Page, Williamia nuorempi mies, joka on ollut sodassa lentäjänä. Eri maailmoista oleva kaksikko rakastuu ja aloittaa räiskyvän suhteen.
Suurin osa elokuvasta kerrotaan Hesterin muisteluina. Hän muistelee muun muassa ensimmäistä kohtaamistaan Freddien kanssa, heidän suhteensa alkua ja sitä, kun William saa tietää suhteesta. Freddieen rakastunut Hester jättää aviomiehensä, mutta William kieltäytyy avioerosta. Hester muuttaa Freddien luo ja he koettavat aloittaa yhteisen elämän.
Suhdetta vaikeuttaa se, että Freddie on ailahtelevainen, mutta kuitenkin Hesteriin syvästi rakastunut. Sota on jättänyt mieheen jälkensä. Hester taas on vaativampi, mitä tulee rakkauteen ja huomion saamiseen. Hänen mielensä myös järkkyy helposti; yksi laukaiseva tekijä Hesterin itsemurhayritykselle on se, kun Freddie unohti hänen syntymäpäivänsä. Myöhemmin hän on lähellä juosta metron alle, jälleen Freddien tekojen takia.
Kun elokuvassa ei muistella, on vuorossa Hesterin ja Freddien suhteen tulevaisuuden puiminen sen jälkeen, kun Freddie löytää Hesterin itsemurhakirjeen ja saa tietää mitä aiemmin samana päivänä on tapahtunut. Vuorottelu muistelun ja nykyhetken kanssa toimii. Sydämensä särkeneen näköinen Hester tuijottaa tyhjyyteen ja miettii yhteenottoa taidemuseossa tai umpirakastuneina tanssimista pubissa You Belong to Me:n tahtiin. Naisen suruisa muistelu on samaistuttavaa, sillä monet ovat kokeneet jotain samaa elämässään.
Hesterin roolissa nähdään upea Rachel Weisz, joka sai suorituksestaan Golden Globe -ehdokkuuden parhaan naisnäyttelijän roolista draamaelokuvassa. Weiszissä on jotain, joka tekee hänet sopivaksi henkisesti rikkinäisen, rakkauden ja läheisyyden kaipuisen ja alun perin rikkaan miehen vaimon rooliin. Weiszin Hester ja hänen ratkaisunsa tuntuvat realistisilta ja samaistuttaviltakin.
Freddietä näyttelee Tom Hiddleston. Hiddlestonin suosio on ollut viime aikoina nousussa Thor– ja Avengers-elokuvien pahiksen, Lokin, roolin ansiosta. Hiddleston on ailahtelevaisen, mutta rakastuneen Freddien roolissa samaan aikaan sympaattinen, hieman ärsyttävä ja koskettava. Itkevässä miehessä vain on sitä jotain. Yhdessä Weiszin kanssa Hiddleston särkee sydämiä.
Petetyksi joutunutta Williamia näyttelee teatterilavoilla menestynyt Simon Russell Beale. Yli 50-vuotias, mutta ikäistään vielä vanhemmalta näyttävä, harmaantunut näyttelijä tekee Williamista arvokkaan oloisen. Ja kun katkeruus väistyy, Williamin halu saada vaimonsa takaisin ja suruisat silmät saavat tuntemaan myötätuntoa miestä kohtaan.
1950-luvulle sijoittuva tarina todella näyttää viiskytlukuiselta. Elokuvassa on pehmeä, utuinen kuva ja lämpimät värisävyt, joista tulee mieleen vanhat brittisarjat. Välillä taas valoa ei ole kohtauksissa juuri lainkaan, mutta se sopii tunnelmaan. Musiikkia on käytetty myös erittäin mainiosti ja se sopii elokuvaan. Elokuvan lopulla yksi avainkohtauksista on musiikiton. Se luo kohtaukseen voimakkaan latauksen ja näyttelijöiden roolityöt pääsevät vaikuttamaan ihan uudella voimalla.
Syvänsininen meri saa miettimään, mikä on todellista rakkautta ja mikä on vain intohimoa ja fyysistä halua. Hesterin anoppi varoittelee naista intohimosta: “It always leads to something ugly.” Ja oikeassa anoppi tuntui olevan, tulevan ex-miniänsä kohdalla ainakin. Monesti elokuvissa rakkaudesta annetaan ruusuinen kuva, ainakin loppujen lopuksi. Syvänsininen meri on kuitenkin toista maata. Päähenkilöiden suhde on räiskyvä eikä mistään helpoimmasta päästä.
Hesterin ja Freddien kanssa samassa talossa asuva vanhempi nainen, rouva Elton (Ann Mitchell), kuvailee todellista rakkautta hienosti sanoen, että todellista rakkautta on se, kun pyyhkii toisen persausta ja vaihtaa kastellut lakanat ja tekee sen niin, että toinen ei menetä arvokkuuttaan, vaan molemmat voivat jatkaa eteenpäin. Jos suhteessa kuitenkin tuhotaan toinen toistaan, ei se ole hyväksi kummallekaan. Aina ei rakkaus riitä. “We’re lethal to each other”, toteaa Freddie Hesterille kyynelsilmin.
Elokuvan loppu tulee aika yllättäen. Se päättyy siihen, joka saattaisi Hollywood-tuotannoissa olla vasta alkua lopulle. Mutta Syvänsininen meri onkin todella kaukana romanttisista draamoista/komedioista, etenkin Hollywoodissa tehdyistä sellaisista. Hesterin ja Freddien tulevaisuudesta jää kuitenkin toiveikas kuva, mutta se on eri asia, onko se yhteinen vai erillinen tulevaisuus.
Toiveikuudesta huolimatta Syvänmeren sininen on raskas elokuva. Olen katsonut elokuvan kahdesti, ensimmäisen kerran kuukausia sitten ja nyt toisen kerran tätä kritiikkiä varten. Ensimmäisellä kerralla itkin vielä hyvän tovin sen jälkeen, kun elokuva oli loppunut. Ensimmäistä kertaa jokin elokuva vaikutti niin vahvasti minuun. Toisella kertaa selvisin itkemisen suhteen vähemmällä, mutta Syvänsininen meri tuntui silti yhtä koskettavalta. Mielestäni tämä kertoo siitä, että Davies ja näyttelijät ovat tehneet taidolla samaistuttavan ja mukanaan vievän elokuvan, joka kestää useamman katselukerran.