Kategoria:

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 2

1950-luku on helppo nähdä japanilaisen elokuvan kulta-aikana. Nimekkäimmät ohjaajat nostivat entisestään tasoa, ja uusia nimiä alkoi tulla esille ryminällä. Uusi aalto alkoi nostaa päätään mitä pidemmälle vuosikymmen eteni ja sitä kautta sodanaikainen nuorempi sukupolvi alkoi saada ääntään enemmän ja enemmän esille. Alkuvuodet olivat kuitenkin suvereenisti kolmen kovan juhlaa.

Julkaistu:
Kategoria:

Patriotism (1966)

Yukio Mishima ehti noin 20-vuotisen uransa aikana julkaista suorastaan käsittämättömän määrän kirjallista materiaalia aina runoudesta ja proosasta näytelmiin. Myös elokuvan kanssa hän ehti lyhyesti flirttailla ennen suurieleistä itsemurhaansa, mutta vain pienimuotoisesti. Kahden cameo-esiintymisen lisäksi näkyvimmät roolityöt Mishima suoritti Yasuzo Masumuran hyvin tyypillisessä 60-luvun yakuza-elokuvassa Afraid to Die ja Hideo Goshan samurai-elokuvassa Hitokiri, jolle Takashi Miike myöhemmin ohjasi jonkinlaisen näennäismentaalisen jatko-osan Izo. Näistä silti selvästi omintakeisin ja korostettavin on lyhytelokuva Patriotism. Mishiman samannimiseen novelliin perustuva elokuva on kaikin puolin kirjailijan henkilökohtainen projekti, jossa näkyy hänen lisäkseen pienen kuvausryhmän pienellä budjetilla toteutettu käytännönläheinen panostus.

Julkaistu: