Rakkautta & Anarkiaa 2017, osa 2
R&A-raportin toisessa osassa käsitellään festivaalin draamaelokuvia.
R&A-raportin toisessa osassa käsitellään festivaalin draamaelokuvia.
Supersankarit eivät enää ole supersankareita, vaan pateettisia itseään täynnä olevia sci-fi-seikkailijoita. Toivoa kuitenkin on.
Vuoden 2017 R&A-ennakossa on tarjolla sisällissotaa, shoppailua, tanssia ja kannibaaleja.
Jonkinlaista uutta mahdollisuutta elävä Michael Keaton esittää mallikelpoisesti Krocia, vaikkei hän pääsekään irrottelemaan tarvittavan paljon. Alkupuolen maaniset myyntipuheet ja jopa hiukan naiivi elämänkatsomus katoavat loppua kohden, kun Krocista kasvaa kylmä ja laskelmoiva bisnesmies. Siinä mielessä Keaton varastaa show’n, että hän on ainoa näyttelijä, joka elokuvasta lopulta jää mieleen.
Jos väkisin haluaa sanoa jotain hyvää, ovat maisemaotokset kauniimmin taltioituja kuin alkuperäisessä versiossa.
Isojalkoja, tappajanunnia, insesmiä ja snuffia – viimeiset seikkailut DPP:n virkamieskoneistossa
Edes Takeshi Kitano Steven Seagal- henkisessä roolissa ei pelasta elokuvaa putoamasta kliseisten Hollywood-jännäreiden pohjattomaan suohon.
Damien Chazelle päivittää La La Landissa Jacques Demyn klassikon nykysukupolvelle, mutta ymmärtävätkö he mitä elokuva oikeasti sanoo?