Kategoria:

Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 1

Ex-lakiopiskelija, teatteri ja televisioalan konkari Ken Loach (Mike Leigh’n lisäksi tunnetuimpia englatilaisia nykyohjaajia) muistetaan Suomessa ennen kaikkea hänen työväenluokkan ja sosiaaliverkostoissa rypivien elämää kuvaavista filmeistä. Niitä ovat esimerkiksi huostaanottokysymystä rajusti tarkasteleva Ladybird Ladybird, rakennustyömaaympäristöön osin sijoittuva Riff-Raff, työttömän ja terveystyöntekijän suhteesta kertova elokuva Nimeni on Joe, DDR:stä länteen tulleen taiteilijan pettymystä kuvaava Fatherland tai lemmikkihaukkaa pitävän pojan elämää luotsaava kaunis kuvaus Kes – poika ja haukka, joka oli muun muassa yksi Krzysztof Kieślowskin lempielokuvia. Koko uransa ajan Ken Loach on työskennellyt myös dokumenttielokuvan parissa.

Julkaistu:
Kategoria:

Night Visions 2013, osa 1

Hollannin valinta vuoden 2014 Oscar-gaalaan, Borgman, on mielenkiintoinen, kiusaannuttava jännityselokuva manipuloinnista ja etuoikeutetun ihmisen syyllisyydestä köyhän vierellä. Tuo eittämättä mieleen ensimmäisenä Michael Haneken unohtumattoman Funny Gamesin. Rähjääntyneen oloinen Borgman (Jan Bijvoet) soittaa keskiluokkaisen perheen ovikelloa ja pyytää täysin ventovierailta ihmisiltä lupaa käyttää heidän kylpyammettaan. Hän väittää tuntevansa perheen äidin, Marinan (Hadewych Minis) väittäen häntä hoitajaksi nimeltä Maria. Perheen isä Richard (Jeroen Perceval) suivaantuu Borgmaniin ja pahoinpitelee miehen.

Julkaistu: