Kategoria:

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 4

Koska 90-luvun alku oli lapsuuden parasta aikaa, aloitetaan se nuorison parissa ja tyttökoulusta, johon päästään ohjaaja Shun Nakaharan kanssa sympaattisessa The Cherry Orchardissa (Sakura no Sono, 1990). Vuoden tärkein tapahtuma on ovella ja kuten tapana on, mikään ei ota onnistuakseen, kun hermostuneet teinit hakevat omaa paikkaansa. Samana vuonna ilmestynyt Jun Ichikawan ohjaama Tugumi jatkaa tarkemmin henkilöityen monella tavalla sairaan tytön rikkinäiseen elämään. Ulkopuolisen kertojan ansiosta tapahtumat pidetään suuripiirteisempinä, mikä antaa tarvittavaa aikaa kehittyvälle tarinalle.

Julkaistu:
Kategoria:

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 2

1950-luku on helppo nähdä japanilaisen elokuvan kulta-aikana. Nimekkäimmät ohjaajat nostivat entisestään tasoa, ja uusia nimiä alkoi tulla esille ryminällä. Uusi aalto alkoi nostaa päätään mitä pidemmälle vuosikymmen eteni ja sitä kautta sodanaikainen nuorempi sukupolvi alkoi saada ääntään enemmän ja enemmän esille. Alkuvuodet olivat kuitenkin suvereenisti kolmen kovan juhlaa.

Julkaistu:
Kategoria:

Tokyo Drifter (1966)

Tokyo Drifter kertoo tarinan yakuza-maailmasta pomonsa kanssa erkaantuneesta Tetsuya Hondosta (Tetsuya Watari), jolla on kuitenkin edelleen asioita selvitettävänään rikosmaailmassa. Tai oikeastaan rikosmaailmalla on selvitettäviä asioita hänen kanssaan. Tetsuya, joka kantaa elokuvassa lempinimeä Phoenix Tetsu on heti elokuvan alusta lähtien yllättävän vaikea hahmo tulkita. Ei sillä, että hänestä ei saisi irti vaan oikeastaan siksi, että hänestä saa irti enemmän kuin tarpeeksi. Tetsuya on kovassa maineessa rikollispiireissä. Häntä pidetään jonkinlaisena ylivoimaisena koneena, joka on valmis tappamaan kylmähermoisesti kaikki, jotka ovat valmiita satuttamaan häntä tai hänen läheisiään. Japanilaiseen tapaan Tetsuya painottaa toiminnassaan ennen kaikkea uskollisuutta, jonka eteen hän onkin valmis kärsimään.

Julkaistu: