1950-luku on helppo nähdä japanilaisen elokuvan kulta-aikana. Nimekkäimmät ohjaajat nostivat entisestään tasoa, ja uusia nimiä alkoi tulla esille ryminällä. Uusi aalto alkoi nostaa päätään mitä pidemmälle vuosikymmen eteni ja sitä kautta sodanaikainen nuorempi sukupolvi alkoi saada ääntään enemmän ja enemmän esille. Alkuvuodet olivat kuitenkin suvereenisti kolmen kovan juhlaa.
Harakiri eli toiselta nimeltään seppuku tarkoittaa kirjaimellisesti vatsan auki leikkaamista. Kyseessä on Japanin samuraikulttuurin kunniakas perinne, jonka samuraisoturit suorittivat, kun eivät nähneet enää muuta vaihtoehtoa. Harakirin suorittaneita kunnioitetaan ylväinä ja rohkeina sotureina. Todellisuudessa kyse on erittäin vulgaarista itsemurhariitistä, joka tuottaa tekijälleen äärimmäistä tuskaa ennen lopullista pimeyttä. Itse rituaalissa samurai vaihtaa ensin päällensä valkoiset juhlavaatteet, jotta olisi parhaimmillansa ennen lähtöä. Tämän jälkeen hänen eteensä asetetaan matto, eräänlainen alttari, jossa suorittaa toimenpide.
