Käsittelyssä Darkman-trilogia: Kuole, toimittaja, kuole!
Sam Raimin puolivahingossa käynnistämällä kuminaamaelokuvasarjalla ei ole paljoa annettavaa.
Taken 3 (2015)
Setätoiminnasta nauttivat nykyään eniten ihmiset, jotka voivat samaistua päähenkilöiden ongelmiin. 40-vuotiaalla Kaarle Katsojalla on ehkä itselläänkin vaikeuksia puhua tyttärelleen, joten on tyydyttävää nähdä kova äijä yrittämässä tehdä samaa.
Wrath of the Titans (2012)
Eeppinen on nykyään rankasti ylikäytetty sana, mutta joissakin kohdissa se on paikallaan – esimerkiksi silloin, kun se laitetaan etuliitteeksi antiikin Kreikan aikaiselle runoudelle. Uskomattomia yhteensattumia, järjettömiä hirviöitä, jumalallisia väliintuloja, tragediaa myymään miljoonia iltapäivälehtiä ja ihmisluonnon ylittävää sankaruutta – siis oikein, oikein hyvää kamaa käytettäväksi silloin, kun tarkoituksena on väsätä ison ruudun superlatiivinen efektileffa. Tarinat ovat valmiiksi toimivia, hahmot klassista sorttia, tapahtumat isoja ja kohtalot merkittäviä – ei muuta kuin cgi:llä minotauria veistämään ja homman luulisi olevan siinä. Mutta jos eeppisiä asioita tapahtuu pelkästään visuaalisella osastolla eikä fiilisrekisterissä, ei touhusta tule yhtään mitään. Tämän todistaa erinomaisesti Jonathan Liebesmanin tunneköyhä kökköpotpuri Wrath of the Titans.