Lapsuuspelkoja aikuisille – Haastattelussa ohjaaja Elmo Rautio

Elmo Rautio on oululainen findie-elokuvantekijä, ja luotsaa Aseman Lapset -nimistä elokuvaryhmää, joka on tehnyt jo kolme Muumeista inspiraatiota ammentavaa kauhuelokuvaa, jotka ovat jaossa YouTubessa. Laajakuvan toimittaja tavoitti miehen kesäloman tiimellyksessä ja haastatteli häntä elokuvanteosta ja etenkin Muumi-mytologiaan perustuvien kauhuelokuvien tekemisen syistä.

By |2015-01-18T21:50:09+02:0005.07.2013|Haastattelut|0 Comments

Dracula 3D (2012)

Sanon seuraavan siksi, jos satutte ihmettelemään, että mitä se toimittaja mussuttaa. Toisin kuin kauhuelokuviin erikoistunut toimittaja Mononen, en voi sanoa ymmärtäväni kauhuelokuvan lajia. Hän, kuten moni muu kauhun rakastaja, jos olen oikein ymmärtänyt, katsoo sitä tavallaan kuten pitää, genren itsensä kautta, kohdellen sitä ymmärtäväisesti, jopa hellästi, ottaen ilon irti yksityiskohdista, pienistä variaatioista. Kauhuelokuva on hänelle se rakkaus mitä tunnemme nähdessämme vanhan koiramme juoksevan meitä pihatiellä vastaan: eipä se yllätyksiä tarjoa kuin harvoin, mutta miksi niitä pitäisi saadakaan? Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, etteikö kauhufani voisi nauttia yllätyksistä – ne eivät vain ole välttämättömyys, jos paketti toimii.

By |2016-03-02T14:20:01+02:0017.05.2013|Kritiikit|0 Comments

Israelista Maailmalle – Haastattelussa elokuvaaja Itay Gross

Itay Gross on israelilainen elokuvaaja, jonka ensimmäinen kokopitkä elokuva, Excision, nähtiin viime syksynä myös Suomessa Night Visions -elokuvatapahtumassa. Laajakuvan toimittaja tavoitti miehen helmikuussa koko uran kattavaa haastattelua varten.

By |2015-01-18T20:20:25+02:0004.03.2013|Haastattelut|0 Comments
Go to Top