Kategoria:

The Host (2013)

Twilight-kirjasarjan kynäilleen Stephanie Meyerin libidoa ei näemmä tyydyttynyt tukahdetun seksuaalisuutensa purkamisesta ideaköyhäksi vampyyrifantasiaksi, vaan hänen piti jatkaa elämäntyötään esitellen omituisia seksikuvitelmiaan, tällä kertaa sci-fin muodossa. The Hostin tekijäjoukossa on lupaavia nimiä – 90-luvun parhaimpiin tieteisfantasioihin lukeutuvan Gattacan ohjannut Andrew Niccol ohjasi ja käsikirjoitti Meyerin kirjan pohjalta, ja pääosassa on Joe Wrightin teoksista uransa käynnistänyt yleensä erinomainen Saoirse Ronan. Valitettavasti väitettiinhän David Sladeakin hyväksi kauhuohjaajaksi ennen Twilight – Epäilystä.

Julkaistu:
Kategoria:

The Deep Blue Sea (2011)

Kun yksi sana erottaa Terencen Daviesin ohjaaman teoksen Renny Harlinin hai-elokuvasta, on parempi puhua The Deep Blue Seasta sen suomenkielisellä nimellä Syvänsininen meri. Elokuva pohjautuuTerence Rattiganin maaliskuussa 1952 ensiesityksensä saaneeseen näytelmään, josta Davies teki mukaelman ja ohjasi koskettavan tuotoksen.

Syvänsininen meri on 1950-luvun Englantiin sijoittuva melodraama. Keskiössä on Hester Collyer, korkeimman oikeuden tuomarin kaunis vaimo. Elokuva alkaa Hesterin itsemurhayrityksellä. Muun muassa rakkaus ja omat teot painavat naisen mieltä ja hän haluaa päättää elämänsä. Jos Hester onnistuisi, mitään tarinaa ei olisi kerrottavana.

Julkaistu:
Kategoria:

Devil in Miss Jones (1973)

Syvän kurkun jälki-imussa kuvattu The Devil in Miss Jones on ajalta jolloin pornoelokuvilla oli jokin muukin funktio kuin näyttää kaksi tuntia erilaisia penetraatioita 120 kilometrin tuntivauhdilla. Ne edustivat uutta, vapautunutta sukupolvea, jonka seksuaalinen käyttäytyminen oli riisuttu turhan tarkasta häveliäisyydestä ja etiketistä. Totta kai todellisuus ei vastannut iloisen ja vapaan seksin ideaa, sillä porno oli Yhdysvalloissa laitonta ja sen pääasiallisena rahoittajana toimi järjestäytynyt rikollisuus. Lisäksi, pornolla on ollut tapana kerätä ympärilleen päihteisiin taipuvaisia ja rikkinäisiä ihmisriekaleita, sekä nilkkejä, jotka osaavat ottaa hyödyn irti näistä onnettomista yksilöistä.

Julkaistu:
Kategoria:

The Brown Bunny (2003)

Ehkä ensimmäisenä kokee hämmennystä tai puutuneisuutta. Loputtomalta tuntuvassa alkukohtauksessa seurataan käsivaralla kuvattua moottoripyöräkilpailua, joka jatkuu ja jatkuu ilman minkäänlaista dramatiikkaa, yllätystä tai murtumaa. Pyörät hidastavat mutkassa ja kiihdyttävät uudelleen, kunnes syöksyvät jälleen eteenpäin seuraavalla suoralla. Moottorien äänet katoavat ja jylähtävät uudelleen. Sää on tavanomaisen tylsistyneen aurinkoinen. Kamera yrittää ilmeisestikin pysytellä elokuvan päähenkilössä, Bud Clayssä (Vincent Gallo), välillä hetkellisesti hukaten hänet, mutta lopulta löytäen taas uudelleen.

Julkaistu:
Kategoria:

Excision (2012)

Pauline on erilainen nuori. Hän ei huolla karvoitustaan, maalaa naamaansa tai käytä värikkäitä vaatteita, kuten suurin osa koulunsa tytöistä. Sen sijaan hän on kiinnostunut kirurgin ammatista, ihmiskehon toiminnasta ja uppoutuu haavemaailmaan, jossa hän on puolijumalallinen ihmisen osien ja veren kanssa läträävä Josefiina Mengele. Paulinen poikkeava habitus aiheuttaa kitkaa hänen ja koulutovereiden, opettajien ja perheen välille. Erityisesti kristillisiin arvoihin pitkälti nojaava keskiluokkainen äiti ei voi ymmärtää, mitä tytön päässä liikkuu.

Julkaistu:
Kategoria:

This Land Is Mine (1943)

Elokuva alkaa näkymällä ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden muistomerkistä, jonka päälle tulee teksti: ”Jossakin Euroopassa”. Kamera laskeutuu maahan. Patsaan juurelle tuuli liikuttelee taittunutta sanomalehteä. Otsikosta saamme selvää: ”Hitler miehittänyt…” Runollisuus yhdistyy kauhuun. Seuraavaksi leikkaamme kuvaan autiosta kaupungista. Lapsi tulee näkyviin. Hän juoksee noutamaan palloaan kadulta, mutta samassa hänen taakseen ilmestyy kauhistunut äiti, kuin siinä olisi jotakin todella pelättävää, että lapsi hakee pallonsa tyhjältä kadulta.

Julkaistu:
Kategoria:

Piin elämä (2012)

Yann Martelin kirja Piin elämä teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Opus tarttui mukaan bangkokilaisesta kirjakaupasta ollessani rundaamassa Kaakkois-Aasiassa ja kirjan ekumeeninen tematiikka kolahti jotenkin erityisellä tavalla herännäiskristillisissä piireissä varttuneen miehen kuljeskellessa oranssikaapuisten buddhalaismunkkien kansoittamilla kaduilla. Juuri tuolloin olin herännyt pohtimaan eri uskontojen pohjimmaista samankaltaisuutta ja päähenkilö Pii Patelin kolmiyhteys – hindulaisuus, kristinusko ja islam – yläkertaan tuntui mielenkiintoiselta ajatustavalta. Nuoren intialaispojan sielusta kilpailevien brahminin, piispan ja imaamin tiukatessa Piiltä, mitä uskontoa hän haluaa tunnustaa, hän vastaa hämmentyneenä vain haluavansa palvella Jumalaa. Niinpä – miksi kenenkään pitäisi valita yksi nimenomainen uskonto jota seurata, semminkin kun fundamentalistinen tapa uskoa tuntuu aina johtavan veren ja kyynelten vuodatukseen?

Julkaistu: