Maa: Yhdysvallat
Genre: Rikos, girls with guns, kokeellinen
Ohjaus: Harmony Korine
Käsikirjoitus: Harmony Korine
Kuvaus: Benoît Debie
Leikkaus: Douglas Crise
Sävellys: Cliff Martinez
Näyttelijät: James Franco, Selena Gomez, Vanessa Hudgens, Ashley Benson, Rachel Korine, Gucci Mane, Heather Morris, Ash Lendzion, Emma Holzer


Ironinen tapa tarkastella nykyistä massaviihdekulttuuria on varsin yleistä. Se, missä spektaakkelinhakuisuus on useissa viihde-elokuvissa viety paikoitellen silmiinpistävän suurieleiseksi ja räväkäksi, on ironia tarjonnut monille nykykatsojille tavan jatkaa nykyisestä massaviihteen nauttimisesta. Ironia kuitenkin itsessään toimii samalla etäännyttämisen välineenä, jolla katsoja saattaa omaksua suoraeleisesti kuluttamaansa viihdettä ylevämmän aseman.

Spring Breakers tuottaa kuitenkin ironisesti suhtautuvalle katsojalle ongelmia, sillä se samaan aikaa sekä elää spektaakkelinnälkäisistä kuluttajistaan, mutta irtaantuu ilmaisunsa kautta yksiselitteisestä kulutusviihteestä. Paikoitellen tuntuu jopa kuin elokuva leikkisi katsojan ennakko-odotuksilla, johon liittyvät niin ironinen tapa suhtautua elokuvan aiheeseen kuin hakea siltä vain normaalia kulutusviihdettä. Se ei kommentoi tai puhuttele moraalisesti korkeammalle asennoituvaa katsojaa, vaan luo mentaalisen kuvan käsittelemästään aiheesta. Spring Breakers astuu MTV-kulttuurin ilmeisen parodisuuden läpi ja onnistuu kuvaamaan nykyisin jo hyvin kuluneen ja kliseisen kuvaston uudessa valossa. Unenomaisen kiehtovan kuvastonsa kautta jenkkityttöjen spring break –ihanteista tulee yllättäen myös katsojan ihanteita. Spring Breakers nimenomaan vaatii katsojaa samaistumaan aiheeseensa, eikä irtaantumaan siitä.

Harmony Korinen elokuvien koko olemukseen tuntuu usein sisältyvän puute, jota haluaisi kutsu kerronnalliseksi murtumaksi. Korinen koko kerronta usein juuri nojautuu tämän murtuman korostamiseen ja liittäessään kummajaismaiseen kuvastoon lopputuloksesta tulee usein lähes eksploitaatiohenkistä showta. Tämä kerronnallisen epämuodon kautta Korinen elokuvat tuntuvat teoksina harvoin eheiltä saatikka täydellisiltä, sillä hänen elokuvansa tapaavat muistuttaa koko olemukseltaan itse käsittelemiään aiheita. Korinen elokuvat kerrotaan juuri kohteiden käyttämän kielen avulla ja Spring Breakers ei ole tässä tapauksessa poikkeus. Ulkoisia kommentaattorisia piirteitä ei ole, vaan elokuva muotoutuu juuri bilehileiden puutuneesta kielestä, johon liittyvät esimerkiksi toisteiset huudahdukset, kuten ”Spring break, bitches!” tai ”Look at my sheeyit!” Hahmot eivät millään tavoin pyri luonnehtimaan itseään, vaan jokainen kommentti tuntuu itsessään edustavan vain hahmojen stereotyyppista olemusta. Samalla Korine kuitenkin salakavalasti kykenee tavoittamaan jonkinlaisen sielun näistä hahmoista ja niistä tulee osittain enemmän kuin pelkkiä MTV-kulttuurin toisintoja.

Korinen aiemmista elokuvista Spring Breakers kuitenkin selkeimmin eroaa ehkä juuri helpoiten hahmottuvan juonensa ansiosta. Tosin tässä myös tapauksessa juoni on enemmänkin viitteellinen ja hyvin ohut, hakien lähemmin ehkä jonkinlaista tyhjää tapahtumapainotteisen käsikirjoituksen roolia: neljä tyttöä haluavat kesälomaksi Floridaan, heillä ei ole rahaa, joten he ryöstävät kahvilan, he joutuvat vankilaan ja tapaavat huumediilerin nimeltä Alien, Alienilla on kiistaa entisen parhaan ystävänsä kanssa ja he päätyvät kohtaamaan toisensa ja niin edelleen. Elokuvan juonta ei rakenneta tai syvennetä, vaan se elottoman käsikirjoituksen oloisesti vain tapahtuu ja tuntuu välillä erkanevan itse elokuvan hahmojen maailmasta, jotka pyrkivät vain elämään hämmentävässä unimaailmassaan.

Hahmojen näennäinen kehitys tapahtuu hyppien ja yllättäen. Elokuvan päähahmoista jokainen painottuu esittämään omaa korostettua show’taan, jonka avulla heidän persoonansa peittyy. Lopulta kuitenkin, kun hahmot joutuvat kohtaamaan jonkun vastoinkäymisen tai heidät nujertavan tapahtuman, he joutuvat ns. luovuttamaan ja poistumaan elokuvasta. Hahmojen nujertuessa myös itse uni ja sen sisältämät haaveet kyseenalaistuvat ja siitä poistuminen tuntuu ainoalta mahdollisuudelta selvitä. Ainoastaan unen maailmassa elävät hahmot ovat siihen pysyvästi sidoksissa ja heidän olemassaolonsa periaatteet tuntuvat noudattavan juuri perinteisiä solipsistisia fantasioita: jos uneksija poistuu, unihahmo lakkaa olemasta.

Toisteisuus elokuvassa pitää hypnoosinomaisesti yllä elokuvan uneksivaa tunnelmaa ja korostaa Spring Breakersin olemusta mentaalisena kuvana. Monessa tapauksessa toisteisuus tuntuu kääntyvän lähemminkin vakuutteluksi, jossa hahmot pyrkivät pitämään yllä niin omaa maailmaansa kuin myös ehkä vakuuttamaan katsojaa olemustensa ja tapahtumien todenmukaisuudesta. Kuitenkin vakuuttelun luonteeseen liittyen, sen toistaminen saa samalla kyseenalaistamaan kaiken. Kyseessä ei ole unelman tavoittelu, vaan sen ylläpitäminen. Itse elokuvan mukaisesti lopulta myös uni kulutetaan loppuun, mutta traumaattisen lopputuloksen sijaan elokuvan päähenkilöt ja unen niin kutsutut kuluttajat, jäljelle jääneet tytöt, saattavat vain pyyhkiä uneksijoina kaiken pois ja poistua koko maailmasta. Lopulta voittajina pysyvätkin esityksensä loppuun asti pitäneet hahmot, joiden todellisesta olemuksesta katsoja ei kykene saamaan pienintäkään vihjettä, vaan he ovat onnistuneet mukautumaan loppuun asti.