High Score – Pelaamisen kulta-aika (2020)
High Score on kevyt, viihteellinen ja tarkoitusperästään huolimatta vain pintaa raapaiseva avaus isolla alustalla.
Need a new search?
If you didn't find what you were looking for, try a new search!
Lens Politica 2015
Viisi dokumenttia: Inside Fur, The Amina Profile, This Changes Everything, Black and White Democracy ja Ten Billion.
The Best Years of Our Lives (1946)
Näennäisestä temaattisesta samannäköisyydestä huolimatta The Best Years of Our Livesilla ei taida olla muuta yhteistä monenkaan nykyisen Hollywood (vaikka elokuvasta suuri osa kuvattiinkin Cincinnatissa, Ohiossa)- ja Oscar-elokuvien kanssa kuin niiden pitkä kesto (esimerkeiksi mainittakoot ylisentimentaalinen The Curious Case of Benjamin Button tai samaa sontaa edustava Crash, 2004) – vaikka tämä tuntuukin ainakin viisi kertaa lyhyemmältä kuin moni niistä. William Wyler liikuttaa tarinaa klassiseen tapaan kuvakokojen vaihteluilla, taustamusiikilla, käyttäen näyttelijöitä kuin karjaa tai kuten orkesterijohtaja ohjaa soittajiaan. Jos elokuvassa näytetään kivääri, on varmaa että sitä tullaan myös käyttämään.
Emperor of the North Pole – ja väkivallan ylevä paluu!
Robert Aldrichin elokuva junapummeista on eräänlaisen itse aiheutetun sisällissodan kuvaus, idioottimaisuuden ylin muistomerkki.
Rion yö (1951)
"Minä nielin kyyneleitä,olin kovasti onneton."
Loud Silents Festival 2021
Laajakuva osallistui Helsingissä festivaalivuoden loppusuoraan, kun Loud Silents soitti mykkäelokuvien ilosanomaa yhdeksättä kertaa.
Safe (1995)
Jos Safe jotain kuvaa, niin se kuvaa vaikeaa yritystä tehdä selkoa kohdatusta tuntemattomasta. Jos totuus paljastuu tai jos elokuvan redusoi yhteen selitysmalliin, elokuvaa ei enää sen jälkeen ole, tai ainakin elokuva menettää identiteetin, jota sen poikkeuksellinen kuva- ja äänikerronta ovat johdonmukaisesti luoneet.
Night Visions 2015 -ennakko: Camp on kuollut. Kauan eläköön camp!
Vuoden 2015 Night Visionsissa nähdään muun muassa Dracula, B-tehostekauhun kiintiönimi, Fulcin aaveita ja misogynistinen Keanu.
Doctor Who ja tv-sarjan päättyminen – vain ajan kysymys?
Tv-sarjoissa hyvän konseptin ongelmana on se, että sarja pitää osata [...]
Pacific Rim (2013)
Spektaakkeliksi voi tätä nykyä kutsua ani harvaa kesäelokuvaa. Kaukana ovat ajat, jolloin Roland Emmerichin tehostetiimi räjäyttämässä valkoisen talon oli oikeasti tajunnanräjäyttävää. Lähimmäs tätä on viime vuosina ehkä päässyt oman massiivisuutensa alle useita kertoja tukehtunut The Dark Knight Rises, jossa oli budjettia ja lavasteita yli äyräiden, mutta tarinassa punaista lankaa sai hakea suurennuslasilla. Onneksi areenalle astelee nyt Pacific Rimin avulla Guillermo Del Toro, jonka aiemmat viihdepierut à la Hellboy ja sen jatko-osa ovat olleet genrensä parempia edustajia. Nyt mies kuitenkin räjäyttää potin nörttiviihteen saralla, sillä tässä uutukaisessa ei ole juonta nimeksikään vaan suurin osa elokuvasta pyörii jättimäisten robottien, jaegereiden, taisteluissa Tyynenmeren pohjaan ilmestyneen ulottuvuusportin kautta maapallolle päätyneiden jättihirviöiden, kaijujen, kanssa. Kaikki näiden taisteluiden välissä tuleva koostuu joko jaegereita ohjaavien pilottien valmisteluista seuraavaan otteluun tai Charlie Dayn, Ron Perlmanin ja Burn Gormanin esittämien viisaiden miesten selittelyistä liittyen joko kaiju-olentojen alkuperään tai siihen, miten ne voisi rökittää paremmin taistelussa.