Buñuelia ja porvareita
Elossapysymisen ja seksuaalisuuden viettejä perusaineinaan käyttäneet Luis Buñuelin elokuvat läpivalaisivat porvarillisen maailman tekopyhyyttä.
2016-04-17T23:17:47+03:00By Joonas Nykänen|
Elossapysymisen ja seksuaalisuuden viettejä perusaineinaan käyttäneet Luis Buñuelin elokuvat läpivalaisivat porvarillisen maailman tekopyhyyttä.
2016-03-02T21:57:58+02:00By Lasse Ranta|
Aina kun viivoja vedetään, jää sen ulkopuolelle ja lyijykynän jäljen peittoon joku. Hyvinvointiyhteiskunnan unohtamille tilanne on useimmiten karu. Eetosta ei saa rikkoa, sillä esimerkiksi Tanskan kokoisella maalla ei ole juuri mitään muuta ylpeydenaihetta kuin pitkäjänteisellä ajattelulla luotu kansankoti.
2016-03-02T14:39:08+02:00By Jyri Majuri|
Australialais-ranskalaisena yhteistyönä toteutettu, Julie Bertuccellin käsikirjoittama ja ohjaama The Tree sai alkunsa, kun ohjaaja luki Judy Pascoen romaanin Our Father Who Art in The Tree ja halusi tehdä siitä elokuvasovituksen. Tuottaja Sue Taylor omisti kirjan elokuvaoikeudet, mutta projekti oli jäissä sopivan ohjaajan puuttumisen vuoksi. Hieman yllättävän ja onnekkaankin sattuman kautta ohjaaja ja tuottaja siis löysivät toisensa ja pystyivät aloittamaan haluamansa projektin. Elokuva sai kunnian päättää vuoden 2010 Cannesin elokuvajuhlat, ja sille annettiin näytöksen jälkeen seitsemän minuuttia kestäneet seisovat aplodit.
2022-10-10T10:00:09+03:00By Laajakuvan toimitus|
Giovanni's Island, The Homesman, Predestination, The Wonders, Short Term 12, Misunderstood
2018-07-09T10:03:53+03:00By Tuomas Porttila|
Parhaina hetkinä verellä ja efekteillä sählätään mielikuvituksellisesti, mutta alati näitäkin kohtia varjostaa Kaufmanin heikot tarinankertojataidot, jotka upottavat juonen heikkotasoiseen parodiaan.
2019-10-12T01:44:05+03:00By Laajakuvan toimitus|
Tänään käsittelyssä koston tehottomuus, Kiinan rikollinen alamaailma, Bolsonaron haavekuva, kadonneen lapsen tapaus ja sentimentaalinen kansanmurhakuvitus.