Vuosia tuotannossa olleen Return to Return to Nuke ’Em High Aka Vol. 2:n hype on laantunut. Se johtunee siitä seikasta, että jälkituotantovaikeuksien kanssa paininut elokuva ei lopulta ollut odottamisen arvoinen. Joillekin faneille elokuva on ilmeisesti ollut iloinen tuulahdus. Tämä kielii siitä, että Tromalla edelleen on uskollinen fanikunta, vaikka mielestäni firman pampun Lloyd Kaufmanin vitsit alkavat olla vähissä. Eikö ikääntynyt kiusankappale enää osaa naurattaa vanhaan tapaan, vai olenko kasvanut isoksi? Kaufmanin käsitys huumorista on alapäähään takertuvaa ja eritteillä pelleilemistä. Tämä käy varsin selväksi heti elokuvan alusta.
Tarina jatkuu siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Se kertaa tapahtumat verrattain kekseliäästi animaatiotekniikkaa käyttäen. Tromaville on edelleen saastunut mesta, jonka jöötä pitävät punkkarit ja korruptoituneet korporaatiojätit. Kliseisen parodian kohteeksi päätyy Carrie, jonka menkkakohtauksen kustannuksella kuseskellaan enemmän kuin verisesti. Homma vedetään saatanallisen överiksi, kun pillumehut ovat yleisöllekin hapokasta vihreää limaa, joka sulattaa lähes kaiken. Samaisessa kohtauksessa Kaufman todistaa olevansa tissimiehiä tai vähintään tiedostaa daisarien markkina-arvon. Tissejä ja alastomia naisvartaloita näytetään runsaasti, joka oli toimittaja Nikkisen mukaan mahdollisesti elokuvan parasta antia.
Troma on taattuun tyyliinsä roolittanut elokuvan täyteen fanejaan, joka on todellinen pohjanoteeraus. Tosin heitä on vaikea erottaa niin sanotuista ammattilaisista, jotka kautta linjan vetävät homman läskiksi. Kaufmanin ylinäyttelyllekään ei jaksa pidemmän päälle nauraa. Hän muun muassa pitää päässään kaasunaamiota, josta hänen sieraimiinsa suihkutetaan teinien pieruja. Tämän kerrotaan olevan hänen nuorekkuutensa salaisuus. Kohtaukset ovat kuvakulmia myöden pastisseja Adam Westin 60-luvun Batman-sarjasta. Voitte itse päätellä, onko se hauskaa vai ei.
Pienenä piristyksenä ruudulla vilahtaa monia kulttikasvoja, joista edesmennyt Lemmy toistaa roolinsa tacoja rakastavana Yhdysvaltain presidenttinä. Aiemmin spekuloinneissa ollut metrilekan omistava Ron Jeremy tosiaan näyttelee Jumalaa ja Marvelin vanha pieru Stan Lee hoitaa kertojaäänen virkaa. Vilahtaapa mukana myös Youtube-suosikki, James Rolfe, joka tekee vuorostaan ystävänpalveluksen Kaufmanille.
Kuten aiemmin mainitsin filmi kärsi jälkituotantovaiheessa rahoitusongelmista, ja osa rahoista saatiin kasaan Kickstarter-kampanjan avulla, johon erehdyin laittamaan muutaman lantin. Kaufman vääntää tästäkin aiheesta vitsiä, kertomalla olevansa ahne ja hirviömäinen juutalainen. Vitsi on siinä mielessä naseva, että herra otti fanien rahat, muttei lähettänyt heille palkkioksi lupaamaansa nimikirjoituksella varustettua Blu-rayta. Nimeni kuitenkin löytyi lopputekstien loputtomasta nimitulvasta. Epäonnen tähtien alla syntyneen kollegani Nikkisen nimeä toisaalta ei muutaman etsinnän jälkeen onnistuttu löytämään.
Kickstarter-vitsailun ohessa Uncle Lloydo tekee eräänlaista metaelokuvaa, jossa hän pyrkii rikkomaan neljättä seinää. Läppä ei naurata, eikä se toimi esikuviensa tavalla, joista voi mainita Wes Cravenin loistavan Screamin. Seinä kaadetaan käyttämällä hyödyksi joko kommenttiraidan tuomia mahdollisuuksia ja Kaufmanin näytellessä kirjaimellisesti itseään editointihuoneessa. Jatko-osa myös jatkaa edeltäjänsä linjalla ja ottaa kantaa pikaruokakulttuuriin. Tällä kertaa kannanotto ei enää ole tarpeellista ja sen toistaminen on ajanhaaskausta. Paremmin elokuva onnistuu ottamaan kantaa nykyajan sosiaalisen median ilmiöihin, joita toki jo käsiteltiin osassa yksi.
Juuri edellä mainituista syistä kokonaisuus on kerronnallisesti tökkivä. Se on enemminkin kokoelma palasia, joista osa on toimivampia kuin toiset. Parhaina hetkinä verellä ja efekteillä sählätään mielikuvituksellisesti, mutta alati näitäkin kohtia varjostaa Kaufmanin heikot tarinankertojataidot, jotka upottavat juonen heikkotasoiseen parodiaan. Yhtenä kuvottavimmista hetkistä Kaufman päätyy imitoimaan Uhrilampaiden erästä kohtaa, jonka aikana katsoja viimeistään hyvästelee hevoset. Lopulta sitä toivoisi, että törkytohtori tajuaisi heittää pyyhkeen kehään. Samojen vitsien kierrätys ei ole ekologista, vaikka sikailuohjaaja kuinka haistelisi nuorten pieruja.