Maa: Iso-Britannia
Genre: eläinkauhu, komedia
Ohjaus: Richard Franklin
Käsikirjoitus: Lee David Zlotoff, Tom Ackermann, Everett De Roche
Kuvaus: Mike Molloy
Leikkaus: Andrew London, Derek Trigg
Sävellys: Jerry Goldsmith
Näyttelijät: Elisabeth Shue, Terence Stamp, Steven Pinner, Richard Garnett, David O’Hara
Tappajahai muovasi aikanaan eläinkauhugenren realistisempaan suuntaan. Tämä Spielbergin vesihirviö oli ensimmäinen aidon kokoinen ja tuntuinen valkohai. Näinpä kumiasusteet ja gorillapuvut vaihtuivat entistä todellisempiin ihmisten saalistajiin – Vaikkei Tappajahai ole realistinen sanan varsinaisessa merkityksessä, on se silti osoitus elokuvan kehityskaaresta, jonka seurauksena tuottajat vierittivät valkokankaalle eläimellisiä tappajia aina karhuista käärmeisiin. Joten ei ole kovinkaan yllättävää, että tämä apinointi johti myös kirjaimellisesti tappaja-apinaan. Näin syntyi elokuva Link. Ohjaajan vastuu annettiin ozploitaation saralla kunnostautuneelle Richard Franklinille, jonka tunnetuimpia elokuvia lienevät Psykon ensimmäinen jatko-osa ja australialainen seksikomedia Fantasm.
Kansikuvien ja julisteiden perusteella Link on hovimestarina toimiva oranki. Kuten useimmiten julistekuvat ovat harhaanjohtavia. Ajatus orangista, joka käyttää vaatteita, käyttäytyy ihmismäisesti ja lopulta aloittaa murhahipan on toki hassu. Juonellisesti Link huutaa tyhjyyttään. Se koostuu vain apinoiden hassuista tempuista ja muutamista onnistuneista jännityskohtauksista. Juoni on yksinkertaisuudessaan tässä: Apinatutkija Steven Phillip (Terence Stamp) palkkaa nuoren biologian opiskelijan Jane Chasen (Elisabeth Shue) sisäkökseen isoon kartanoonsa, jossa apinat saavat temmeltää vapaasti. Phillipin vahva luonne on kouluttanut apinoista uskollisia lemmikkejä, mutta Chasen hiukan naivin olemuksen astuessa kartanon uumeniin, alkavat apinat kokeilla rajojaan. Phillipin lempilapsi superälykäs oranki Link alkaa käyttäytyä oudosti ja tappaa yhden simpanssin sekä lopulta myös Phillipin. Tästä tietämätön Chase jää kartanoon Linkin sekä toisen apinan kanssa.
Kartano tarjoaa hyvän miljöön kauhutarinalle. Ympäristön maisemat ovat kauniita ja kuvauksen hoitanut Mike Molloy tekee hyvää duunia. Komeiden maisemakuvausten lisäksi sekaan on ynnätty muutama oikein näppärä ja tunnelmallinen kamera-ajo, joissa kamera liikkuu sulavasti kartanon käytävien kattorakenteiden tuntumassa. Kuvauksen lisäksi filmi lepää vahvasti näyttelijöidensä varassa. Stamp on itselleen tyypillisesti karismaattinen, koko ruudun haltuunsa ottava luonnenäyttelijä. Shuen roolisuoritus on omalla tavallaan naulankantaan osuva, sillä hän esittää luontevasti hädässä olevaa naista. Siis niin luontevasti kuin apinakauhuelokuvassa voi sellaista ylipäätään esittää. Itse elokuvan suurimmat tähdet, eli apinat ovat hyvin koulutettuja. Yhdessä kohtauksessa professori Phillip antaa Linkin polttaa sikaria ja kehuu apinaa tulen mestariksi. Kohtaus on varmasti herättänyt vihaa eläinaktivistien keskuudessa.
Elokuvasta voi etsiä syvällisempiäkin tarkoituksia. Esimerkiksi Stampin esittämä Phillip mainitsee elokuvan alussa, että ihmiset sotivat keskenään ja tappavat toisiaan. Tämä erottaa meidät muista eläimistä, koska Phillipin teorian mukaan, eläinten keskuudessa vastaavaa ei tapahdu. Elokuva itsessään alkaa kääntyä tätä teoriaa vastaan, josta kertoo Linkin tarve tappaa lajitovereitaan. On tietysti hyvin mahdollista, että Phillipin väitteen kumoaminen on tarkoituksellista. Se tarkoittaisi, että kädelliset serkkumme ovat hyvinkin samanlaisia kuin me.
Jerry Goldsmithin säveltämä musiikki on kuin köykäisempi versio hänen mestarillisesta Gremlins-rallatuksestaan. Joka tapauksessa se muokkaa elokuvaa entistä enemmän hassun hauskaan suuntaan. Musiikkien lisäksi apinoiden toiminta on enemmän naurua herättävää kuin kauhistuttavaa. Useissa kohtauksissa on tervettä pilkettä silmäkulmissa. Tahatonta huvittavuutta aiheuttaa tekijöiden hölmö idea maskeerata Link-oranki simpanssiksi värjäämällä se mustaksi. Elokuvan yhdeksi voimavaroista muodostuukin tahaton koomisuus. Linkillä on myös superälykkyyden lisäksi supervoimia, sillä tämä kädellinen olento jaksaa nostaa pakettiauton pystyyn.
Lopulta Link saavuttaa elokuvana kulttistatuksen olemalla ensimmäinen orankisimpanssikauhuelokuva. Se myös asettaa apinakauhun aivan uudelle jalustalle, koska kyseessä on yksi ensimmäisistä moderneista kokeiluista genren saralla. Jos tappajapaviaani Shakman murhareissu sairaalakerrostalossa tai George A. Romeron klaustrofobinen Vihan lähettiläs kiinnostavat, kannattaa myös Link tsekata. Genre-elokuvana kyseessä on hölmö ja unohdettu kokeilu, jonka näkeminen on erittäin suotavaa jo pelkästään omituisen ideansa vuoksi.