The Killing of a Sacred Deer (2017)
Yorgos Lanthimoksen käsissä porvarilliset ja tavanomaisuuden kulissit saavat vähintäänkin kyytiä.
Hereditary – Pahan perintö (2018)
Koko elokuvan alun on sellainen tuskallinen olo, että minä hetkenä hyvänsä saattaa tapahtua kauheita. Sitten kauheita alkaa tapahtumaan, koska ihminen pelkää, että niin käy. Iso pyörä alkaa pyörimään. Se on menoa sitten.
Return to Return to Nuke ’Em High Aka Vol. 2 (2017)
Parhaina hetkinä verellä ja efekteillä sählätään mielikuvituksellisesti, mutta alati näitäkin kohtia varjostaa Kaufmanin heikot tarinankertojataidot, jotka upottavat juonen heikkotasoiseen parodiaan.
Routasydän (1993)
Laibach laulaa: Eurooppa hajoaa palasiksi. Pakolaisvirta on kasvussa. Sodat seuraavat toisiaan. Hallituksemme ei saa yhtä Sotea aikaiseksi, mutta ”Siniset” sentään julkaisevat uuden logon ja pääministerimme lentelee lentokoneellaan. Tuskinpa Tuomas Sallinen edes villeimmissä visioissaan uskoi käsikirjoituksensa olevan ennustus.
Rampage (1987)
Manaajan (1973) ja Bugin (2006) tekijä hallitsee shokkikeinot, mutta ulkoisilla keinoilla hän asettaa katsojaan sisäisiä epäilyksen ja uudelleen arvioinnin pyörremyrskyjä.
Iloinen Linnanmäki (1960)
Jack Witikan toiseksi viimeinen teatteriohjaus on katsojaan mieleen ronskisti vaikuttava, aikansa huvituksia dokumentoiva kesäelokuva.
Street Trash (1987)
Meininki huokuu 80-luvun rumaa estetiikkaa, kun tapahtumien miljööksi valikoitunut slummi ja kaatopaikka ovat täynnä graffiteja. Slummi tarjoa muutenkin autenttisen oloisen kokemuksen kurkistaa puliukkojen elämäntapaan. Nämä juopottelijat sopivat maisemaan kuin paska pönttöön.
He jäivät (2017)
Yhtä paljon kuin on rakkautta, niin paljon on myös surua.