The Turin Horse (2011)
Itsensä ympäristöön sitoneen ihmisen maailman murenemiseen ei tarvita kuin valmiilta vaikuttaneen maailmanjärjestyksen epävakaus ja vähittäinen romahdus.
Itsensä ympäristöön sitoneen ihmisen maailman murenemiseen ei tarvita kuin valmiilta vaikuttaneen maailmanjärjestyksen epävakaus ja vähittäinen romahdus.
Erkko Kivikoski, Mikko Niskasen tapaan, on suunnannut kameransa kohti tragediaa; ei pelkästään sen huippua vaan sen kehitystä kohti viimeistä pistettä.
Playn vahvuus on se, että se esittää asiansa mitään kaunistelematta tai katsojalle selittelemättä. Yhdenkään ryöstäjän tekosia ei selitetä perheongelmilla tai vastaavilla, joihin lähes kaikki rasismikuvaukset nykyisin tuntuvat sortuvan.
Amour on niin järkähtämättömän banaali ja sisäiseltä elämältään armoton elokuva, että sen koskettavana pitäminen kertoo siitä tunnepikavoittoihin tähtäävästä katsomisen kulttuurista, joka meillä on.
Aivan kuten sama tunnuskappale tulee varioiduksi niin monta kertaa, ettei katsoja voi enää tietää mikä versioista on alkuperäinen, ei mysteeri varsinaisesti pakene Marlowea, mutta oikea tapa katsoa sitä pakenee.
Älkää hyvät ihmiset takertuko tähän keskinkertaiseen kummitteluelokuvaan jonkinlaisena survival horrorin synnyttäneenä merkkipaaluna.
Aavemaisesti eteenpäin jylläävät ilmakiskot kuljettavat tyhjiä vaunuja. Se on kuva maailmasta, jossa tehdään valtavasti työtä ei-minkään eteen ja jossa ihmisyys on kaukana maailman toiminnallisuudesta.
Elokuva sijoittuu siihen lyhyeen ajanjaksoon jolloin nationalistisen Kuomintangin joukot eivät taistelleet kommunistien kanssa, vaan nämä kaksi yhdistivät hetkeksi voimansa maahan tunkeutuvia japanilaisia vastaan.