Brian Yuzna on pitkän linjan elokuvatuottaja ja ohjaaja, joka tunnetaan muun muassa Re-Animator-trilogiasta ja Societysta. Laajakuvan toimituksella oli ilo tavata Yuzna hyvin leppoisan haastattelun merkeissä. Night Visionsin kunniavieraaksi kutsuttu ohjaaja-tuottaja ihmetteli hiukan festivaalin vähäistä kauhutarjontaa, mutta ehti kaikesta huolimatta käydä katsomassa muutaman elokuvan. Näkemättä jäi kuitenkin Christopher Leen läpimurto Horror of Dracula, jonka hän olisi mieluusti katsonut filmiltä.
Tuomas Porttila: Oletko nauttinut ajastasi Suomessa?
Brian Yuzna: Kyllä olen, vaikka aikaa on ollut liian vähän. Tulin tänne maanantaina ja lähden jo perjantaina.
Miksi lähdet jo huomenna?
Haluan mennä Los Angelesiin American Film Market -tapahtumaan. Myös festivaali on vain tietyn pituinen. Olisin todella tahtonut vuokrata auton ja ajaa pohjoiseen.
Lappiinko?
Haluaisin mennä länsirannikolle ruotsalaiseen osaan Suomessa, koska isoisäni on kotoisin sieltä. Tahtoisin nähdä sen ja luultavasti myös Lapin. En tosin tiedä kuinka pohjoisessa se on?
Se on pohjoisin Suomen osa.
Normaalisti ihmiset menevät sinne junalla tai jotain? Mutta olen amerikkalainen, joten ajatuksena olisi tietysti ottaa auto ja ajaa.
80-luvulla sinulla oli ongelmia saada Re-Animator julkaistua alkuperäisessä muodossa. Voisitko kertoa jotain tästä?
Ei se ollut kovinkaan vaikeaa. Yhdysvalloissa en koskaan taipunut leikkausvaatimuksiin. 80-luvulla ei ollut hallituksen luomaa sensuuria. Tuolloin olivat ainoastaan markkinat ikärajoille. Jos taivuit MPAA:n tahtoon, he kertoivat sinulle, mikä ikäraja olisi sopiva. Minä olin tuottaja, joka maksoi elokuvan, joten minulla oli päätäntävalta, enkä halunnut heidän leikkaavan siitä pois kohtia, joista pidin. He eivät tietenkään olisi leikanneet mitään, mutta olisivat kertoneet, että elokuvalle tulee X-rating. Sitten olisi pitänyt kysellä, että mitä voin tehdä muuttaakseni sen.
He olisivat vastanneet, että irtopää antamassa suuseksiä saattaa olla liikaa.
Sitten olisi täytynyt leikata sitä ja antaa se heidän arvioitavakseen uudestaan. En kuitenkaan halunnut tehdä tätä, joten en antanut heille elokuvaa. Tietysti, kun lisensoit elokuvan ja myyt sitä, kaikilla alueilla ja kaikilla mailla on oma sensuurisysteeminsä, jonka takia elokuvaa leikataan. Monissa maissa Re-Animatorista leikattiin kohtia pois. R-rated-versiossa Yhdysvalloissa he ottivat parempaa materiaalia pois ja tekivät elokuvasta pehmeämmän. Asioita tapahtui, mutta en koskaan kokenut, että minua kohtaan olisi oltu ankaria. Näin markkinat toimivat. Kukaan ei ottanut elokuvaa minulta ja leikannut sitä. Annoin heille oikeuden siihen lisensointia varten. He olisivat voineet myös muuttaa elokuvan nimen, jos se ei olisi miellyttänyt heitä.
Luulen, että se oli kielletty Suomessa. [Toim. huom. Oikeasti julkaistu raskaasti leikattuna.]
He selkeästi halusivat päästä siitä kokonaan eroon. Iso-Britanniassa leikattiin pois irtopää ja luultavasti myös gorea. Tämä johtui video nasty -aikakaudesta. Myös Saksassa ja muuallakin elokuvasta otettiin kohtia pois. Muistaakseni Espanjassa, Ranskassa tai Italiassa he eivät saksineet mitään. Tuohon aikaan oli yleistä leikata elokuvia.
Nykyään leikataan vähemmän. Luulen, että se johtuu internetistä ja siitä, etteivät valtiot enää pysty valvomaan asioita samalla tavalla. Meillä on edelleen ei-hallituksellista sensuuria, itsesensuuria. Sillä valvotaan poliittista korrektiutta. Nykyään ohjaajat ja tuottajat itse noudattavat poliittisesti ja kulttuurillisesti korrekteja ideoita.
Vastasitkin seuraavaan kysymykseeni. Olisin kysynyt, onko nykyään helpompaa tehdä verisiä elokuvia.
On. Näyttää siltä, että väkivalta on hyväksytympää. Seksi on mutkikkaampi aihe. Seksiasioiden suhteen olemme todella tarkkoina. Kuten meidän kuuluukin olla. Kaikki riippuu kuitenkin tarinasta. Saksassa voit laittaa seksiä elokuviin, mutta et niin paljon väkivaltaa. Esimerkiksi väkivalta, joka kohdistuu naiseen, ei ole sallittua. Toisena esimerkkinä: Et voi käsitellä natsismia muuten kuin negatiivisesti.
Yhdysvalloissa seksi on hankalampi asia esittää, mutta väkivalta on hyväksyttyä. Jopa PG-13-elokuvissa on väkivaltaa, joka olisi 80-luvulla leikattu pois.
Suomessa elokuvassa saa olla vaikka kuinka paljon seksiä. Nykyään väkivaltakin on sallittua. 80-luvulla kaikki väkivalta leikattiin pois, mutta seksi on lähes aina ollut täällä ok.
70-luvun porno eroaa nykypäivästä. Ennen vanhaan pornossa oli enemmän tarinoita. Ne olivat vähemmän painostavia ja viihdyttävämpiä. Mutta nykyään porno on internetissä… Aivan silmiesi edessä. Pornovideot painelevat kaikkia mahdollisia nappeja joita voivat, vain kiihottaakseen sinua. Tarjolla on ihan kaikenlaisia pakkomielteitä. Mielestäni nykypäivän pornolla on paljon huonompi vaikutus kuin pornolla yli 30 vuotta sitten.
Onko siihen syy, miksi lähdit Yhdysvalloista Espanjaan 90-luvun lopulla?
Sain silloin mahdollisuuden tehdä elokuvia Espanjassa ja tienata elantoni. Menen minne vain, josta voin saada hyvän diilin. Kasvoin matkustellen. Synnyin Filippiineillä amerikkalaisille vanhemmille. Asuin sittemmin muun muassa Nicaraguassa, Panamassa sekä Puerto Ricossa. Myöhemmin muutimme Georgian osavaltioon. Kasvoin matkustellessa enkä koskaan tuntenut, että minulla olisi ollut mitään erityistä kotia tai kaupunkia, jonne palata. Matkustelu on osa minua.
Olen myös huomannut löytäneeni uusia mahdollisuuksia matkustellessa.
Onko sinulla mitään omia suosikkeja filmografiastasi, pois lukien Re-Animator ja Society?
Yritän miettiä mitkä elokuvistani ovat olleet menestyneitä ja joissa ei ole ollut niin paljon kohtia, jotka eivät toimi. Sanoisin: Return of the Living Dead III ja The Dentist. Tavallaan pidän myös molemmista Re-Animatorin jatko-osista. Niissä on juttuja, jotka ovat todella heikkoja – joko näyttely tai lavastus. Pidän enemmän Beyond Re-Animatorista. Rakastan sen ideaa ja tarinaa, sitä kuinka se muodostuu. Pidän myös Necronomiconista, koska se oli kiinnostava koe. Tiedän kuitenkin, että elokuva ei toimi kovin hyvin. Se on melko epätasainen. Siinä on silti juttuja, jotka ovat todella makeita. Mitähän muuta? Luulenpa, että tuossa olivat ohjaukset.
Mutta tuottajana olen tehnyt niin monia filmejä… Crying Freeman oli uskomaton. The Guyver ei tavallaan toiminut, mutta vau, että siinä on makeita hirviöpukuja! Sitten on Darkness, jonka lopun kanssa oli vähän ongelmia, mutta se on todella karmiva elokuva. On niin monia… Dagon on paras Lovecraft-filmatisointi mielestäni.
Olen samaa mieltä, Dagon on hyvä elokuva.
Myös From Beyond on hyvä. Liian monia hyviä tuottamiani, mutta ei niin montaa ohjaamaani elokuvaa, joita voisin katsoa nauttien.
Kun ohjasit Faustin, oliko tietoinen päätös valita aiheeksi supersankarielokuva?
Etsin kokoelmaa elokuvia, jotka olisivat osa Fantastic Factory -tuotantoyhtiön ensimmäistä vaihetta. Halusin erilaisia leffoja. Tiesin, että minulla olisi Beyond Re-Animator. Se oli myyntivaltti ja olin työstänyt sitä paljon. Minulla oli myös Dagon, koska olin maksanut sen käsikirjoituksesta vuonna 1985. Emme vain saanet sitä silloin tehtyä. Löysin myös Arachnidin, joka oli jättiläishämähäkkileffa.
Sitä en olekaan nähnyt. Millainen se on?
Se on enemmän tv-elokuvamainen leffa, mutta siinä ei ole yhtään digitaalista hämähäkkiä, joten se näyttää vähän kömpelöltä. Kun teet sarjan kauhuelokuvia, sinulla täytyy olla yksi iso hyönteiselokuva. Halusin tehdä sekoituksen erilaisia asioita, ettei Fantastic Factory tuottaisi vain yhdenlaisia elokuvia.
Palatakseni Faustiin, minulla oli käsikirjoitus, jonka Ted Chalmers oli antanut minulle. Se perustui sarjakuvaan. En tuntenut sitä ennestään, mutta Teddy antoi minulle lehtiä. Faustin tekeminen oli minulle omituista, koska päähenkilön kuului oikeasti laulaa tappaessaan. Hän lauloi James Brownin kappaleita, enkä tiennyt, miten se olisi pitänyt tehdä.
Supersankariosa ei myöskään ollut minulle helppo, sillä en halunnut laittaa häntä trikoisiin. Noihin aikoihin supersankarit olivat sellaisia. Ei ollut vielä mahdollista tehdä sitä digitaalisesti. Keksin keinon tehdä hänelle puvun Screaming Mad Georgen avulla. Kehitin myös keinon, jolla hän saa puvun. Ideana oli, että puku tulee hänen ihostaan. Hän oli tavallaan häiriintynyt antisankarityyppinen kaveri.
Mielestäni Faustissa on jotain hyvää, mutta kuten monissa elokuvissani, siinäkin on kohtauksia, jotka hajoavat pirstaleiksi. Niitä on vähän noloa katsoa jälkeenpäin. Olin aina todella pettynyt elokuvan lopussa olevaan hirviöön. Olisinpa pystynyt keksimään siihen paremman ratkaisun. Nyt luulen, että tiedän, mitä olisin tehnyt toisin.
Tehdessämme Dagonia, ensimmäinen asia, jonka sanoin Stuart Gordonille: Ei näytetä hirviötä. Olisimme vain käyttäneet kaiken rahamme ja aikamme hirviöön, joka ei olisi koskaan tullut toimimaan. On todella vaikeaa tehdä jättimäisiä loppuhuipennushirviötä. Tämän takia Dagonin fokus on täysin ihmisissä, jotka muuttuvat. Lopussa näytetään vain lonkeroita, mutta et todellisuudessa koskaan näe itse hirviötä.
Faust oli oppitunti, jonka ansiosta Dagon on parempi elokuva. Stuart oli samaa mieltä, koska olimme luoneet tässä toisenlaisen version The Shadow over Innsmouthista, joka oli melkein kuin Nightbreed. Kaikesta huolimatta siinä on vieläkin juttuja, jotka eivät toimi, kuten tyttö, jolla on lonkerot. Siinä kohtaa se on vähän hölmö. Mitä vähemmän sellaista, sitä parempi.
Se on silti hyvä elokuva.
Kyllä, Dagon on.
Mielestäni myös Faust on hyvä elokuva.
Oho, kiitos. Minulle hauskinta Faustissa oli se, että se oli niin erilainen, ja tein sitä Espanjassa. Yritin saada sen näyttämään mahdollisimman vähän Espanjalta. Se oli meidän suuri koe-elokuvamme. Emme tienneet miten tehdä tällaisia elokuvia espanjalaisten kanssa: Stunttiryhmä ei ollut kovinkaan kokenut, joten ihmiset mursivat jalkojaan. Se oli hyvin vaikeaa, mutta oli yksi asia, josta todella nautin: Sain kasata metallisoundtrackin. En ollut koskaan tehnyt elokuvaa, johon olisin saanut valita kappaleet. Tiesin, etten voinut käyttää James Brownia, koska se olisi liian kallista.
Mutta sain Roadrunner Recordsilta, joka on metallilevy-yhtiö, todella pienellä rahalla noin kymmenen biisiä. He lähettivät minulle 60–80 levyn kasan eri bändejä. Sain valita, mitä ikinä halusin. En tosin ole suuri metallifani. Minusta se kaikki kuulostaa vain räminältä. Biisejä valitessani tajusin, että ymmärtääkseen genreä täytyy kuunnella musiikkia todella kovalla, siihen pääsee silloin paremmin sisään. Totta kai minun piti käyttää kuulokkeita naapureiden takia. Yritin löytää kappaleita, jotka sopisivat kohtauksiin, ja se oli hauskaa. Aloin arvostaa enemmän kaikkia metallijuttuja. En koskaan ole ymmärtänyt genrejen eroja, kuten mitä on death metal ja niin edelleen. Löysin vain juttuja, joiden koin sopivan elokuvaan.
On kuin lukisit ajatukseni, sillä seuraava kysymykseni olisi ollut, että pidätkö metallimusiikista?
Arvostukseni sitä kohtaan nousi. Olin vähän liian vanha heville. Muistan ajan, jolloin Led Zeppelin nousi pinnalle. Se oli psykedelia-aikaa. Mietin, että mitä tämä on? Kun olin teini, musiikki oli tätä: Jimi Hendrix, Jefferson Airplane ja tietysti Bob Dylan. Kuten myös Cream ja Pink Floyd. Nämä isot ryhmät muistan, mutta sitten muitakin alkoi tulla. Esimerkiksi Black Sabbath ja Alice Cooper. He olivat ikään kuin pikkuveljiä. Ylenkatsoimme heitä, koska ajattelimme sen olevan musiikkia lapsille.
Tuon jälkeen valtavirtaan tuli diskomusiikki. Reaktio siihen oli punk. Lopulta punkista tuli kaupallista, ja syntyi new wave. Kaikkea tuollaista tapahtui, mutta en huomioinut, että metallimusiikki säilyi koko tuon ajan taustalla. Olin luullut sen kuolevan, mutta AC/DC ja muut bändit olivat tuolloin suuria.
Kun menin 80-luvulla erikoistehosteyhtiön luokse, kaikilla siellä oli mustia metallimusiikkipaitoja. He kuuntelivat metallia kovalla tehdessään hirviöitä. Ymmärsin, että tuolloin oli iso joukko ihmisiä, jotka menivät Los Angelesiin; kaikki teinejä tai nuoria aikuisia, joilla oli kaksi unelmaa: joko he halusivat olla metallitähtiä tai tehdä hirviöitä elokuviin.
Totuin siihen tuolloin, ja tietysti työskentelin Screaming Mad Georgen kanssa, joka teki musiikkivideoita isoille bändeille. Musiikki oli aina läsnä. Näet sen, jos menet kauhu-coniin. Siellä on samanlaisia ihmisiä kuin heavy metal -konsertissa. Joten tiesin, että metalli on elossa kasarilla, koska työskentelin jatkuvasti efektityyppien kanssa.
En usko, että kukaan olisi voinut ennustaa metallin olevan vieläkin suositumpi genre nykypäivänä. En koskaan uskonut sen kestävän. Luulenpa, että olin onnekas, kun sain tehdä yhden elokuvan, jossa tehtäväni oli löytää musiikkia. Eikä ollut pelkästään kyse siitä mistä pidin. En miettinyt, mitkä ovat lempikappaleitani. Pohdin vain mikä sopisi mihinkin kohtaukseen. Kun on paljon levyjä, joilla on paljon biisejä, kuuntelee satoja kappaleita, joista on todella vaikea löytää sopivaa. En voinut käyttää joitain biisejä tai bändejä, joista pidin, koska en saanut niitä sopimaan. Taisin käyttää sellaisia ryhmiä kuten Fear Factory, Sepultura, Soulfly…
Ja Machine Head.
Totta, Machine Head. Pidin aina Cradle of Filthista, mutta en muistaakseni koskaan löytänyt sopivaa paikkaa heille.
Faustin soundtrack todella oli sekoitus juttuja, ja se auttoi elokuvaa paljon. Esimerkiksi Return of the Living Dead III:een todella halusin tiettyjä kappaleita. Halusin ääniraidalle muun muassa Ministrya, jota pidin todella pelottavana. Olisin myös kovasti halunnut Stairway to Heavenin elokuvan alkuun. Ajattelin, että se olisi ollut leffan teemakappale. Se olisi sopinut hyvin alkuun, jossa nuoripari ajaa laboratorioon katsomaan zombia.
Toivoin myös, että Hellraiser 2:n soundtrackin tehnyt Christopher Young olisi tehnyt musiikkia elokuvaani. Hän on todella hyvä, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Mielestäni ääniraita on kuitenkin hyvä. Olisin silti halunnut jotain suositumpaa musiikkia. Meillä ei vain ollut tarpeeksi rahaa siihen.
Oletko vielä hyvä ystävä Jeffrey Combbsin ja Stuart Gordonin kanssa?
Stuartia näen melko usein, mutta Jeffreytä en ole nähnyt vähään aikaan. Stuartin kanssa yritämme käynnistellä joitakin projekteja.
Mahdollisesti uutta Re-Animatoria?
Työstän tv-sarjaa, rebootia ja spin-offia. Yritimme tehdä House of the Re-Animatorin, joka olisi sijoittunut valkoiseen taloon. Luulimme, että meillä oli rahoitus, mutta siitä ei tullutkaan mitään. Sitten sain idean tehdä elokuvan, Re-Animator Unbound, joka olisi jonkinlainen Dr. Moreau -tyylinen versio. Jeffrey Combs olisi Heart of Darkness -tapainen hahmo saarella. En ole varma tehdäänkö sitäkään koskaan.
Olisi mahtavaa päästä näkemään se! Viimeinen kysymys: mikä on suurin virhe, jonka olet tehnyt urallasi?
Enpä tiedä. Se saattaa olla taipumus yrittää tehdä liian paljon liian vähällä. Luulenpa, että teen aina niin. Teen asioita ennen kuin tiedän, mitä olen tekemässä; asioita jotka ovat olosuhteisiin nähden turhan kunnianhimoisia.
Kiitoksia haastattelusta.