Tuotantoyhtiöt ovat kärsineet ideapulasta kautta historian. 2000-luvun suurin vitsaus on ollut lukuisat uusintaversiot tai uudelleen aloitukset. Etenkin kauhuelokuvat ovat olleet tämän buumin uhreja. Huonoa ja tarpeetonta kauhistelua on pukannut kuin sieniä sateella. Lähestulkoon kaikki vanhemmat elokuvat on kuvattu uusiksi, minkä vuoksi uudemmatkin elokuvat saavat tämän kultaisen käsittelyn. Tästä päästäänkin siihen, että Cabin Fever lienee yksi ensimmäisiä 2000-luvun kauhuelokuvasta samassa maassa tehtyjä remakeja. Yleensä 2000-luvun kauhu-remaket ovat Yhdysvalloissa aasialaisista elokuvista tehtyjä.
Alkuperäinenkään mökkikuumeilu ei ollut omaperäisimmästä päästä. Se kuitenkin nosti Eli Rothin kauhun uudeksi valonkantajaksi. Rothin häpeilemätön ja jopa tribuuttimainen asenne genreä kohtaan tekivät Cabin Feverista (2002) kuriositeetin. Samaa ei voi sanoa tästä uudemmasta versiosta, jonka tuotantoportaassa Roth on ollut häärimässä.
Homma polkaistaan käyntiin kuin mikä tahansa tusinatuhnu 80-luvulta – Joukko nuoria on menossa viettämään viikonloppua syrjäseudulla sijaitsevalle mökille. Landella on kuitenkin sattunut jotain, jonka takia eräänlainen lihansyöjävirus on levinnyt epidemiaksi. Kyläläiset ovat muutenkin sisäsiittoista porukkaa eivätkä kovin luotettavan oloisia.
Ensimmäiseksi silmään pistää, etteivät käsikirjoittajat ole edes vaivautuneet tekemään suuria muutoksia, sillä he ovat käyttäneet Rothin vuoden 2002 elokuvan tekstiä. Tarina etenee lähes kuvakulma kuvakulmalta ja dialogi dialogilta esikuvansa mukaisesti. Joitain pieniä muutoksia on ollut pakko tehdä, koska narratiivi on sijoitettu tähän päivään. Tämä tarkoittaa älypuhelinten lisäämistä kokonaisuuteen. Orjallinen juonenkuljetus tuo ikävästi mieleen Gus van Santin pahamaineisen Psycho-uusintaversion.
Lukuisien elokuvien pohjana toimiva mökkiasetelma oli alkuperäisessä versiossa vielä mukavan kevyttä ja yllätyksellistä seurattavaa. Remaken turhuutta korostaa, että kepeys on kadonnut, ja elokuva pyrkii olemaan turhan vakava. Esimerkiksi Cabin in the Woods tajusi olla kieli poskella väännettyä parodiaa aiheestaan. Samaa voinee jossain määrin sanoa Rothin originaalista visoista, joka lainailee teemoja Evil Deadista, Friday the 13th -elokuvasarjasta ja jopa ensimmäisestä Texas Chainsaw Massacresta.
Suurinta närkästystä aiheuttaa kuitenkin ohjaajan ja koko tiimin helppoheikkimäisyys. Tämä korostuu useissa klaffivirheissä, joista räikein nähdään alkupuolen seksikohtauksessa, jossa mies nussii housut jalassa kuin George Eastman konsanaan. Monissa muissakin kohtauksissa on samantapaisia virheitä. Vettä sataa katosten alla, päivä vaihtuu yöksi nopeasti ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kysymyksiä herättää myös hahmojen välinen toiminta ja kemian puuttuminen.
Jos väkisin haluaa sanoa jotain hyvää, ovat maisemaotokset kauniimmin taltioituja kuin alkuperäisessä versiossa. Tähän kehut sitten jäävätkin, sillä näyttely, joka jo vuonna 2002 oli heikkoa, on vieläkin heikompaa. Osa syy tähän lienee uuden käsikirjoituksen puuttuminen tai ohjaajan täysi munattomuus.
Future Filmin ja Atlanticin toimesta kesäkuussa Suomessa julkaistu Cabin Fever korostaa täysin kauhuelokuvien puutostilaa. Kaikkea ei ole syytä kuvata uudestaan. Alkuperäisen elokuvan aloittama filmisarjakin oli täysi pannukakku, joka jäi kolmen osan mittaiseksi. Rebootin sijaan olisin silti mieluummin nähnyt lisää jatko-osia. Sekavan mielenkiinnon valtaamana jään odottamaan, söikö lihansyöjävirus kaiken potentiaalin Cabin Feverilta vai vieläkö tuottajilla on pokkaa rahastaa pahaa-aavistamattomia katsojia.