Tunnetaan myös nimellä: Før snøen faller
Maa: Norja, Saksa, Irak
Genre: Trilleri, toiminta, seikkailu
Ohjaus: Hisham Zaman
Käsikirjoitus: Hisham Zaman, Kjell Ola Dahl
Kuvaus: Marius Matzow Gulbrandsen
Leikkaus: Sverrir Kristjánsson
Sävellys: David Reyes
Näyttelijät: Abdullah Taher, Suzan Ilir, Bahar Ozen
Yhteistyönä Norjassa, Saksassa ja Irakissa tehty maailmanmatkaava toimintadraama Before Snowfall kertoo irakilaisesta teinipoika Siyarista, jonka sisko Nermin aiotaan pakkonaittaa paikallisen pohatan pojalle. Sisko ei tätä hyväksy, vaan lähtee rakastamansa naapurin pojan kanssa maapakoon kohti Eurooppaa. Siyar jahtaa siskoaan Irakista Istanbuliin, Saksaan ja lopulta Norjaan, aikeenaan tappaa hänet perheen kunnian säilyttämiseksi. Suurin yksittäinen aikaväli kulutetaan Istanbulissa, jossa Siyar tapaa Evinin, katujen kasvattaman rosvotytön. Kahden välille muodostuu tunnetasolle jäävä romanssi, joka varmasti katkeaisi, jos Evin saisi heti kättelyssä tietää, miksi Siyar siskoaan etsii.
Tämä suhde nouseekin elokuvan tunteelliseen keskiöön. Siyar saa kokea jonkin asteisen rakkauden. Hänen vahvat tunteensa tätä teinityttöä kohtaan tulevat hyvin selviksi viimeistään silloin, kun mies paljastaa oman henkensä uhalla heitä rajojen yli salakuljettaneen miehen poliisille jotta he eivät pakottaisi mieheksi naamioitunutta Eviniä riisuuntumaan muiden salakuljetettavien vierellä. Tässä vaiheessa Siyarin kostonhimo on jo melkein taantunut. Osloon päästessä siitä on enää muodostunut obskuuri tehtävä, joka pitää suorittaa. Kunnia unohtui Istanbuliin siinä vaiheessa, kun hän ensi kertaa ystävystyi hänen moraalilleen täysin vastakohtaisen Evinin kanssa. Herää ajatus siitä, menikö se näin myös Nerminin ja hänen rakkaansa suhteessa? Nermin tiesi lapsesta lähtien pakkonaittamisesta, mutta ei voinut omalle rakkaudelleen mitään. Siyaria ei pakkonaiteta, mutta hän tietää, tai ainakin kokee, tekevänsä silti väärin rakastuessaan tähän taskuvarkaaseen. Siyar kokee täten siskonsa tunteet, ja saa sen seurauksena huomata, että yksilön tahdon ja tunteiden edessä kunnian kaltaiset konseptit saavat nopeasti väistyä. Tämän oppimisen jälkeen hän silti lopulta kohtaa siskonsa, ja lopputulos on pohjattoman traaginen – vaan ei sellainen, mitä on alusta asti odotettu.
Before Snowfallia on tämän sukupuolitransgression myötä myös kuvailtu elokuvaksi naisten oikeuksista, ja sitä se on. Itse sain siitä kuitenkin eniten irti sen rakenteen ja narratiivin kautta – elokuva kun muistuttaa suuresti esimerkiksi takavuosien Taken-hittiä, jossa Liam Neeson jahtasi kidnapattua tytärtään Euroopassa. Siyarin hahmo tekee varsin neesonmaisia äijäliikkeitä, mutta tekojen perusteellisen nolo olemus paljastuu ovelasti, kun niitä suorittaakin epävarma, yhdellä ilmeellä varustettu teinipoika vanhan ja katkeran armeijamiehen sijasta. Taisin olla ainoa henkilö teatterissa, joka nauroi Siyarin todetessa naapurin pojan vanhemmille aidossa Commando-hengessä, että heidän kannattaa kaivaa hauta valmiiksi. Arvostan kuitenkin suuresti vastaavanlaisten kohtausten tapaa dekonstruoida modernia toimintaelokuvaa, ja toisin kuin esimerkiksi Steven Sodenberghin Haywiressä, siinä tuntuu olevan jopa ajatusta taustalla – on se sitten pelkkiä kliseiden ja typeryyksien paljastamista tai kenties katsojan viihteentajun kyseenalaistamista, jää katsojalle päätettäväksi.
Toinen huomionarvoinen saavutus on tapa, jolla lavastaja Olivier Meidinger yhdessä kuvaaja Marius Matzow Gulbrandsenin sekä valaisijapari Johannes Selvaagin ja Stig Tvengen kanssa saavat jopa Oslon kaltaisesta kauttaaltaan modernista eurooppalaisesta pääkaupungista todella dystooppisen näköisen slummimaiseman. Lunta on maassa, mutta siinä on enkelimäistä puhtautta vain Nerminin jalkojen alla. Muulloin sitä käytetään joko sohjona tai keinona luoda autioita maisemia. Kovin suomalaisen näköiset kadut väritetään kuin Kiyoshi Kurosawan Pulsessa ikään, tyylikkään siniharmaiksi ja elottomiksi. Koko elokuvan visuaalista ilmettä tuntuu hallitsevan elottomuuden teema, sillä vaikka Istanbul onkin kuhiseva metropoli, tuntuvat ympärillä liikkuvat ihmiset ikään kuin sulautuvan heitä kahlitseviin reikäisiin kiviseiniin. Poikkeuksellisen hieno sijainti on myös Evinin isän koti Saksassa, jonka rumalla tapetilla koristettuja käytäviä peittävät ahdistavat perhepotretit vailla hänen tytärtään.
Kyseessä on siis eräänlainen täysin päälaelleen käännetty Taken-asetelma yhdistettynä Children of Menin dystooppisiin visioihin ja samalla esimerkiksi Slumdog Millionairen idealistiseen kuvaan köyhien kaupunkien katulapsista ja -rosvoista. Ja Before Snowfallilla on silti olevan paljon enemmän sanottavaa moraalikäsityksistä, miehisen kunnian falskiudesta ja modernin yhteiskunnan karusta luonteesta kuin Takenilla perseille potkimisesta, Children of Menillä lohduttomuudesta saati Slumdog Millionairella ylipäänsä mistään. Miksei Suomessakin osata tehdä näin hyviä elokuvia?