Kiinalaisohjaaja Jia Zhangke on alkanut käyttää elokuvissaan episodirakennetta kuvastamaan Kiinan yhteiskunnallisia ja rakenteellisia muutoksia. Eri hahmojen toisistaan poikkeavia tarinoita käsittelevien elokuvien sijaan ohjaaja siirtyi edellisessä elokuvassaan Mountains May Departissa kuvaamaan samojen hahmojen kokemuksia ja tunnetiloja eri aikakausina. Jian uusin elokuva Ash Is Purest White jatkaa tällä linjalla kuvastaen Zhao Taon esittämän Qiaon ja Fan Liaon esittämän Binin elämänvaiheita ja kehitystä vuosina 2001, 2006 ja 2017.
Vuoden 2001 osiossa pääpari elää rikollista elämää Datongin kaupungissa Shanxin maakunnassa. Pikkurikollisia johtava Bin elää unelmaansa arvostusta saavana paikallisena vaikuttajana. Hänen tyttöystävänsä Qiao tunnetaan impulsiivisena naisena, joka on valmis tekemään miehensä puolesta mitä vain. Bin tutustuttaa Qiaon rikolliseen kunniakoodiin, jossa omien puolesta ollaan valmiita uhrautumaan. Illat kuluvat juhlien ja kaikki vaikuttaa olevan täydellistä. Kyseisessä elämäntilanteessa haluaisi olla ikuisesti. Baarissa tanssitaan länsimaisen musiikin tahtiin, mikä osoittaa tietynlaista kapinallisuutta Kiinan valtiota kohtaan ja kapitalismin nousua. Klubilla nähdään vieraana liikemies, joka toimii länsimaisen kapitalismin ehdoilla. Myöhemmin paikalliset pikkunilkit tappavat liikemiehen, mikä kuvastaa aikakauden muutospelkoa ja kansalaisten sisäänpäin kääntyneisyyttä. Vuoden 2001 tapahtumat ovat elokuvassa se tilanne, johon päähenkilöt haluavat myöhemmin palata – turvasatama, jossa kaikki on hyvin. Muutos on kuitenkin jo kolkuttelemassa oven takana, ja mielekkääksi koettu elämä lähtee raiteiltaan, kun joukko rikollisia hyökkää Binin kimppuun. Qiao pelastaa rakkaansa ampumalla luvattomalla aseella ja joutumalla tekojensa seurauksena viideksi vuodeksi vankilaan.
Toisessa osiossa Qiao vapautuu vankilasta vuonna 2006. Hänen yllätyksekseen Bin ei ole vastassa vankilan porteilla, vaan mies on muuttanut Fengjieen, jossa on meneillään kaupunkeja alleen hukuttavan massiivisen tekojärven rakennusprojekti maailman suurinta vesivoimalaa varten. Qiao ryöstetään matkalla toiseen maakuntaan ja hän joutuu opettelemaan selviytymistä täysin varattoman ja arvottoman ihmisen näkökulmasta. Bin on viidessä vuodessa ryhtynyt harjoittamaan laillista liiketoimintaa eikä halua enää nähdä entistä tyttöystäväänsä. Uusi rakkauskin on jo kuvioissa. Tästä huolimatta Qiao pitää kiinni oppimastaan kunniakoodista ajatellen, että hänen uhrautumisensa vuoksi kaikki päättyy vielä hyvin. Tilanteen mahdottomuuden tajutessaan hän päättää yrittää uutta alkua satunnaisesti junassa tapaamansa miehen kanssa, mutta kaipuu vanhoihin hyviin aikoihin saa hänet perääntymään suunnitelmistaan. Keskimmäisessä osiossa iso muutos hahmojen elämäntilanteessa nivoutuu yhteen massiivisen rakennusprojektin kanssa. Tekojärven alta siirrettävien ihmisten elämissä käynnissä oleva muutos on hieman samanlainen kuin Qiaolla – tarvitaan uusi alku täysin tuntemattomassa paikassa, mutta tietoa siitä, missä ja miten, ei ole.
Viimeisessä osiossa Qiao on palannut Datongiin, jonne myös Bin muuttaa. Kaupunki on kuitenkin vuonna 2017 täysin eri paikka kuin vuonna 2001. Asukkaat tunnistavat paluumuuttajan, mutta tilanne on kaikille lähinnä kiusallinen. Kunniakoodin mukaisesti entiselle johtajalle ollaan ystävällisiä, mutta todellinen kunnioitus puuttuu rikollisjengin hajottua jo ajat sitten. Riitatilanteessa Binin entinen jengiläinen tokaisee nuoremmalleen ”hän oli minun veljeni”. Tämän jälkeen vakuutellaan, että totta kai näin on vieläkin, mutta kaikki elokuvan hahmot tietävät, että se on valetta. Onnensa päivien perään haikaillessaan Qiao ja Bin luulivat kotiinpaluun riittävän. Todellisuudessa tuo kaipuun hetki on niin sidottu ihmisten ja paikan lisäksi aikaan, että samaa ei voi toistaa, kun koko yhteiskunta on muuttunut välissä.
Elokuvan kolme osiota ovat siis alkava muutos, käynnissä oleva muutos ja tapahtunut muutos. Ensimmäisessä osiossa hahmojen elämä vaikuttaa parhaimmalta, koska se on kuvattu nostalgisoivaan tyyliin. Hongkongilaisten elokuvien tunnusmusiikkeja kuullaan 80-luvun toimintaelokuvia mukailevan tunnelmointikuvaston saattelemana. Jia on kuitenkin käyttänyt esimerkiksi Sally Yehin tunnuskappaletta The Killeristä omissa elokuvissaan niin useasti, että nyt kappale alkaa tuntua jo viittaukselta Jian omiin elokuviin. Efekti vain vahvistuu, kun tutkii muuta osion kuvastoa. Zhao Taon kampaus muistuttaa Unknown Pleasuresin naispäähenkilön vastaavaa, joka taas mukailee Pulp Fictionia osoittaen kulttuurista kapinaa länsimaisen viihteen kuluttamisen näkökulmasta. Lapsuutensa kotipaikkoihin rakastunut ja niitä lähestulkoon jokaisessa uransa alkupään elokuvassa käyttänyt ohjaaja ei myöskään ole sattumalta valinnut ensimmäisen osan tapahtumapaikaksi omaa kotikuntaansa, johon elokuvassa halutaan palata kaiken parantamiseksi. Qiaon isän toivottomuus kaivostyön muutoksessa vihjaa valtion omistamien kaivosten myymiseen yksityisille yrityksille. Tätä muutosta ohjaaja kuvasi A Touch of Sinissä. Toisessa osassa nähtävää Kolmen rotkon padon rakennusprojektia on taas käsitelty aikaisemmin ohjaajan elokuvassa Still Life ja sen sisarteoksessa Dong. Samassa osiossa nähtävä vanhentunut kiertävä teatteriseurue on jäännös Maon aikakauden vastaavista, joita ohjaaja on käsitellyt Platformissa, ja junamatkalla saatu idea lähteä luomaan teematurismia on The Worldin aihe. Näiden viittausten osalta Ash Is Purest White onkin kuin sisällysluettelo ohjaajan filmografiaan. Viittaukset eivät tunnu itsetarkoituksellisilta, vaan toimivat ohjenuorina siitä, mistä lisätietoa kyseisistä aiheista on saatavilla. Näin Jia myös muistuttaa, että nämä tapahtuneet muutokset eivät ole unohtuneet, vaan ne ovat osa Kiinan usein salailemaa identiteettiä valtiona sekä ohjaajan identiteettiä muutosten kuvaajana ja murroksen vuoksi sorrettujen äänitorvena.
Kiinan valtion muutosten lisäksi elokuvassa nähdään myös sen päähenkilöiden muutos. Ash Is Purest Whitea on kuvattu räiskyväksi on/off-rakkaustarinaksi, mikä on harhaanjohtavaa. Suurien tunteiden sijaan Qiao ja Bin kokevat lähinnä kaipuuta menneeseen suostumatta uskomaan, että samaa tilannetta ei ole enää mahdollista luoda uudestaan. Tilanteen tajuamisenkin jälkeen toisesta on mahdotonta päästää kokonaan irti, mikä on itsessään uskottavaa – ei meilläkään muuten nähtäisi niin paljon ilmiötä, jossa kaltoin kohdeltu puoliso jää vallitsevaan tilanteeseen. Syyksi löydetään aina jotain siitä, että toinen rakastaa kuitenkin. Vielä tätäkin vaikeampaa on uskoa, että teinivuosien tai parikymppisten ihana kumppani on kasvanut erilleen siitä, mihin itse on kehittynyt. Siinä, missä valtio muuttuu kahdenkymmenen vuoden aikana, muuttuvat myös ihmiset. Muutoksen syy löytyy osittain rakenteiden ja vallitsevien ajatusmallien muuttumisesta, mutta hyvin usein ihmiset myös yksinkertaisesti kasvavat yli nuoruutensa kiinnostuksenkohteista ja intohimoista. Vaikka vanhat hyvät ajat tulisivatkin takaisin, ei niistä pystyisi enää nauttimaan yhtä paljon, koska silloin miellyttäneet asiat eivät enää nykyisin miellytä samalla tavalla. Kaipuussa onkin kyse tietyn tunteen jahtaamisesta – tunteen, joka muodostuu valheellisesti nykyisen minän ja muistikuvien yhdistelmästä.
Olisi myös helppoa haukkua elokuvaa siitä, että sen ensimmäisessä osiossa näyttelijät esittävät itseään noin 20 vuotta nuorempia hahmoja. Ensimmäinen osio on kuitenkin elokuvan kannalta tarkasteltuna se kaipuun kohde, jolloin on täysin uskottavaa, että siinä nähdään menneitä aikoja kaipaavat henkilöt myöskin omina itsenään. Samaa efektiä voi jokainen hakea myös omasta elämästään ja jostain sen huippuhetkestä. Parhaissakin muistoissa esiintyvä minä on aina jossain määrin inkarnaatio nykyisestä itsestä eikä autenttinen totuus kymmenien vuosien takaa. Ulkonäön sijaan paluun kohteena on enemmän nimenomaan tunnetila, jota ei välttämättä ole koskaan ollutkaan täysin vastaavana. Tämän ansiosta Ash Is Purest White saa anteeksi eri aikakausia kuvaavien elokuvien helmasynnin eli samojen näyttelijöiden epäuskottavan käyttämisen kymmeniä vuosia kattavilla ajanjaksoilla.
Jian uutuuselokuva ei ole täydellisen elokuvapariskunnan elämää suurempi rakkaustarina, vaan kahden oikeastaan toisilleen täysin sopimattoman ihmisen kehitys- ja selviytymiskertomus radikaalisti muuttuvassa valtiossa, jossa onnellisuus ei jakaudu tasaisesti ja luokkajaot ovat vahvoja. Ash Is Purest White kertoo Kiinan lähihistorian tärkeistä muutoksista kritisoiden hienovaraisesti niiden mukanaan tuomia epäkohtia. Samalla elokuva toimii kattavana läpileikkauksena ohjaajansa tuotantoon. Jian tuotantoa tuntemattomat saavat elokuvasta listan katselutärppejä ja ohjaajan fanit voivat intoilla viittauksista, yhteiskunnallisesta sanomasta tai tutusta ja turvallisesta musiikkiraidasta, visuaalisesta tyylistä tai näyttelijöistä.