Tunnetaan myös nimellä: Norte, hangganan ng kasaysayan
Maa: Filippiinit
Genre: rikos
Ohjaus: Lav Diaz
Käsikirjoitus: Lav Diaz, Rody Vera
Kuvaus: Lauro Rene Manda
Leikkaus: Lav Diaz
Näyttelijät: Sid Lucero, Archie Alemania, Angeli Bayani
Nelituntinen Norte, the End of History käsittelee niinkin helppoja asioita, kuten mikä määrää ihmiselämän suunnan ja ihmisen persoonallisuuden. Sid Luceron esittämä lakimiesopiskelija Fabian potee ahdistusta ja merkityksettömyyden tunnetta. Hän ilmaisee tämän alkoholin ryydittämissä väittelyissä ystäviensä kanssa, mutta väittelyt eivät johda koskaan mihinkään, vaan jokainen palopuhe merkityksellisen muutoksen vuoksi luhistuu lopulta vitsailuun. Fabianilla on myös suhde ystävänsä tyttöystävän kanssa, jolle hän ilmaisee kaipaavansa järjestystä elämäänsä, kun tyttöystävä on huomannut Fabianin asunnossa japanilaisen lampunvarjostimen. Fabian avautuu hänelle kuinka pitää myös japanilaisista haiku-runoista niiden järjestelmällisyyden takia.
Joaquin ja Eliza ovat taloudellisesti ja henkisesti täydellinen vastakohta kyynisyyteen vaipuneelle Fabianille. He ovat köyhiä työläisiä, mutta vaikka elämää leimaa ahdistus rahan puutteesta, heille halu selviytyä päivästä toiseen on riittävä merkitys elämälle. Fabian murhaa paikallisen koronkiskurin, jonka kanssa Joaquinilla on ollut riita ja Joaquin pidätetään murhasta ja tuomitaan elinkautiseen. Kuinka tämä tragedia ja epäoikeudenmukaisuus vaikuttaa Joaquiniin ja Elizaan ja heidän kahteen lapseensa? Alkujärkytyksen jälkeen arki jatkuu normaalisti. Elizan on tehtävä töitä, jotta voi ruokkia lapset, eikä itku auta markkinoilla. Joaquinin kokema epäoikeudenmukaisuus häviää tuntien aikana taustalle ja arki jatkuu. Aivan kuin on hyväksyttävä, että aamu koittaa yön jälkeen, on hyväksyttävä, että joskus vain käy huono tuuri. Myös Fabian häviää tarinasta taka-alalle, mutta hän vakoilee Elizaa vuosia. Vankilassa Joaquin ei vaivu epätoivoon ja apatiaan, vaan säilyttää omantunnon arvonsa.
Mikä saa ihmisen välittämään itsestään ja ympäristöstään ja toisen ihmisen tuhoamaan itseään ja ympäristöään? Kuinka suuren osa elämistämme muokkaamme me itse ja kuinka suuri osa tapahtuu vaikutusvaltamme ulottumattomissa? Neljän tunnin pituus luo suuren merkityksen arjen teoille, jotka heijastavat hahmojen suhtautumista elämään. Eliza vihanneskärryjensä kanssa kadulla on osoitus hänen selviytymisviettinsä vahvuudesta, halusta nähdä seuraava päivä ja tuntemastaan arvosta lastensa elättäjänä. Kun hän seuraavana päivänä avaa talonsa ikkunan kohti valtamerta auringon noustessa horisontissa, tuo näky on suunnattoman upea jo eksoottisuutensa takia, mutta myös upean ihmisen takia. Eliza avautuu ystävälleen, että hän ja Joaquin jäivät Filippiineille, koska halusivat, että lapset kasvavat lähellä äitiä ja isää, vaikka ilmeisesti monet vanhemmat valitsevat siirtotyöläisyyden paremman rahan toivossa. Saman ristiriidan kanssa elävät kymmenet tuhannet virolaiset isät ja äidit, jotka työskentelevät Suomessa.
Tuo siirtotyöläisyys johtaa ilmeisesti monenlaisiin ongelmiin, joita Fabian ilmentää. Aluksi hän syyttää ahdistuksestaan Filippiinien valtiota, sen historiaa, korruptiota ja yrittää nähdä itsensä kunnianhimoisesti historian suurien tapahtumien traagisena jatkumona. Internet-meemiä mukaillen hänen ongelmansa ovat tasoa ”first world problems” vaikka elääkin kehitysmaassa. Hänellä on kyky ottaa ja jättää läheiset ihmiset, mutta myös palata niihin täysin omien tarpeidensa mukaan. Neljän vuoden lymyilyn aikana hän kyynistyy enemmän, potien mahdollisesti syyllisyyttä ja löytää uuden syyn käytökselleen ja tunteilleen, eli taloudellisesti turvatun, mutta emotionaalisesti tyhjän perheensä, jonka vanhemmat olivat siirtotyöläisiä. Perheen emotionaalista tyhjyyttä korostaa Fabianin syvästi uskovainen sisko, joka on suunnattoman riippuvainen Jeesuksen ja Fabianin hyväksynnästä todistaen kodin rakkaudettoman ilmapiirin.
Miten suhtaudumme itseemme on kaiken onnellisuuden ydin, vaikka maailma kohtelisi meitä miten epäreilusti. Tämä ei ole kuitenkaan missään nimessä helppoa, vaan siihen opitaan ja kasvetaan. Joaquinia koetellaan jatkuvasti vankilassa ja hänet pahoinpitelee Wakwak-niminen gangsteri, joka ei voi sietää kenenkään katsovan häntä. Hän on suunta, jota kohti Fabian on itseinhossaan matkalla, kuin on myös toinen gangsteri, joka kertoo tappaneensa niin monta ihmistä, että ihminen on kadottanut arvonsa hänen mielessään ja näin ollen hän on kadottanut omankin arvonsa ihmisenä. Ja mitä mielekkyyttä on elämässä, jos itseään ei arvosta, oli sitten rikas tai köyhä, mies tai nainen, rehellinen tai vilpillinen tai mitä tahansa. Eliza yrittää parhaan kykynsä mukaan teroittaa lastensa päähän, että vaikka isä on vankilassa, hän ei ole paha mies ja näin ollen lapsilla ei ole mitään hävettävää.
Kaikki hyvät teot voivat kuitenkin tuhoutua sattuman seurauksena, kuten Joaquinin kohtalo ja muutamat muut tapahtumat todistavat. Haluamme uskoa, että olemme omien kohtalojemme herroja ja rouvia, mutta kuinka suuri vaikutusvalta meillä on oikeasti elämiimme? Elizan ja Joaquinin yhteiskunnallinen asema luo heidän mahdollisuuksilleen selkeät rajat. Eliza ei osaa valittaa Joaquinin tuomiosta, koska hän ei osaa englantia ja viranomaisten käyttämä kieli on englanti. Lisäksi Fabian, joka selkeästi edustaa ylempää keskiluokkaa, osoittaa, että hänellä on kaikki kyky vaikuttaa Joaquinin ja Elizan elämään täysin oikkujensa mukaan. Rahan merkitys kohtalon muokkaajana ilmentyy myös koronkiskurissa. Elizan hikoilu ja ahdistus vaikutusvaltaa ja statusta ilmentävän hyvin ison naisen vierellä on ahdistavaa seurattavaa, sillä jokainen meistä normaaleista ihmisistä on ollut näissä altavastaajatilanteissa auktoriteetin kanssa, mistä vain toivoo selviävänsä mahdollisimman vähillä kolhuilla.
Raha ei tuo onnea, mutta siitä on paljon apua. Norte, the End of History on upea kuvaus ihmisen sinnikkyydestä ja selviytymisvietistä kuin on esimerkiksi Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia. Joaquin ja Eliza kohoavat lähes pyhimyksen kaltaiseen asemaan jaloina ihmisinä, joita kohtaan maailma ei tunne kuitenkaan minkäänlaista armeliaisuutta, vaan ihmiselämä on enimmäkseen yksitoikkoista puurtamista, johon kohtalo lyö omat sapekkaat pistonsa. Mutta siitä huolimatta, kun tuntee olevansa tärkeä kaiken kestää toisin kuin Fabian, jonka kujanjuoksu turhuuden takia ei näytä elokuvan aikana minkäänlaisia hiipumisen merkkejä. Hän tuo mieleen toisen mestariteoksen, The Act of Killingin, joka kertoi indonesialaisista massamurhaajista ja heidän henkisestä tyhjyydestään säilyttäen heidät samaistuttavina ihmisinä. Fabian kykenee täydessä tarpeettomuudessan hyvin hirvittäviin tekoihin, mutta ohjaaja-leikkaaja Lav Diaz onnistuu säilyttämään hänen inhimillisyytensä, eikä häntä katso pahana ihmisenä, vaan syvästi ahdistuneena kuin ketä tahansa suomalaista.