Tunnetaan myös nimellä: Fando and Lis
Maa: Meksiko
Genre: Surrealismi
Ohjaus: Alejandro Jodorowsky
Käsikirjoitus: Alejandro Jodorowsky, Fernando Arrabal
Kuvaus: Rafael Corkidi, Antonio Reynoso
Leikkaus: Fernando Suarez
Sävellys: Mario Lozua, Hector Morely, Pepe Avila
Näyttelijät: Sergio Kleiner, Diana Mariscal, Maria Teresa Rivas, Tamara Garina
Fando y Lis (1968) on chileläis-ranskalaisen ohjaaja Alejandro Jodorowskyn (s. 1929) esikoisteos. Se perustuu Fernando Arrabalin surrealistiseen näytelmään. Vaikka El Topo (1970), The Holy Mountain (1973) ja Santa Sangre (1989) ovat ehdottomasti tunnetuimmat ja kollektiivisesti arvostetuimmat teokset Jodorowskyn filmografiassa, Fando y Lis toimii tärkeänä aloittajana, elokuvana, jossa Jodorowsky hakee visuaalista tyyliään ja käsittelee teemoja, jotka toistuvat myöhemmin edellä mainituissa teoksissa. Fando y Lis herätti kohua ilmestyessään, synnytti mellakoita Meksikossa Acapulcon elokuvafestivaaleilla ja lopulta joutui levityskieltoon. Olipa kyseessä sitten taitelijan vision väärinymmärtäminen tai silkka provosoituminen rohkeasta materiaalista, Fando y Lis ansaitsi välittömästi kulttimainetta marginaaliyleisön keskuudessa.
Fando y Lis kertoo nimensä mukaisesti kahdesta henkilöstä, seikkailunjanoisesta ja innokkaasta Fandosta (Sergio Klainer) ja hänen alaraajoistaan halvaantuneesta kumppanistaan Lisistä (Diana Mariscal), jotka etsivät myyttistä Tarin kaupunkia. Olipa kyseessä sitten legenda tai konkreettinen paratiisi, Fando ja Lis lähtevät matkalleen jakaen toisilleen tarinoita Tarin loistokkuudesta. Kyseessä on siis kaikinpuolin road trip, jossa matka itsessään on tärkeämpi kuin määränpää. Matkan aikana Jodorowsky luo surrealistisia kohtauksia tai oikeastaan sekvenssejä, tilanteita, joissa Fando ajautuu viettelyksen, houkutuksen ja himon valtaan kuin kuka tahansa muukin kuolevainen. Fando välittää Lisistä, ehkä jopa rakastaakin, mutta ihmisolento hormonitoimintojen ylläpitäminä ajautuu epämiellyttävään valintatilanteeseen sen välillä, mikä on oikein ja mitä itse haluaa. Lihan vietti on voimakas, jopa niin voimakas, että pitkäänkin rakennetut luottamussuhteet kumppaniin voivat sortua pitkän selibaatin johdosta. Seksi on yksi maailman perustotuuksista ja yksi voimakkaimmista himoista, joka pistää ihmisen tekemään asioita, joita ei muuten tekisi. Tämän Jodorowsky haluaa tuoda esille. Toki tämä on vain yksi selitysmalli asioille. Jokainen tulkitkoot Jodorowskyn visiot haluamallaan tavalla, mutta on selvää, että seksuaalisuus lukemattomine ulottuvuuksineen toimii tärkeänä, kantavana teemana elokuvassa.
Jodorowsky luo vahvan kontrastin hahmojen välille, Fandon ollessa nuori, viriili ja elämästä humaltuva, Lis liikuntarajoitteinen ja epävarma itsestään. Useat elokuvan kohtaukset etenevät Fandon joko työntäessä tai kantaessa kumppaniaan kohti tuntematonta määränpäätä. Välietapeilla he kohtaavat mitä oudoimpia tilanteita, joissa Jodorowskyn ja kuvaajien Rafael Corkidin ja Antonio Reynoson kuvakompositiot ja rajaus ovat äärimmilleen hiottuja ja eittämättä kiehtovia. Monet kohtauksista ovat mieleenpainuvia kuin Luis Buñuelin Un chien andaloun (1928) silmämunan halkaiseminen. Lis makaamassa sängyllä syömässä vietellen kädessään olevaa ruusua. Lähikuva käsistä, jotka puristavat kananmunia rikki epämiellyttävien kirkaisujen korostamana, jazz-baari kaupungin raunioissa, palava piano, loppukohtaus heinikossa makaavasta ja mumisevasta Fandosta, kaikki nämä kuvat, hetket jättävät alitajunnan epämääräisen myllerryksen valtaan. Fando y Lis on kuvallisen kerronnan taidonnäyte, jossa Jodorowsky leikkii niin kameralla kuin leikkauksellakin. Nopea leikkaus erikoislähikuvasta avaraan vastavalotettuun yleiskuvaan on dynaaminen ja toimii tehokkaasti myös toisinpäin. Jodorowsky luo visuaalisuudellaan kiehtovan ja kieroutuneen fantasian, kulkureitin, jonka varrelta löytää jotain kiehtovaa ja samalla häiritsevää.
Mikä Tar lopulta onkaan? Onko se turmiollinen määränpää mihin Fando lopulta käytöksellään tilanteen ajaa? Onko se maali, joka loittonee joka askeleella kauemmas ja kauemmas? Maali, jota ei koskaan saavuta? Matka kohti Taria on lapsenmielisten Fandon ja Lisin matka kohti kiehtovaa aikuisuutta, sen mukana tuomaa kypsyyttä ja päätöskykyä. Vai onko kyseessä sittenkin illuusioiden särkyminen, matka kohti turmeltuneisuutta, syntiä ja itsepetosta? Lopulta Fando ajaa ahneudellaan itsensä nurkkaan. Todellisuudentajun hämärtyessä lopulta itse rumpu, materia, menee kaiken edelle. Jopa rakkauden ja välittämisen. Lopun kuvat ovat pysäyttäviä. Ahneuden ja itsekeskeisyyden hauta on syvä ja täynnä juoksuhiekkaa.
