Tunnetaan myös nimellä: Lisa Limone and Maroc Orange: A Rapid Love Story
Maa: Viro
Genre: Animaatio
Ohjaus: Mait Laas
Käsikirjoitus: Kati Kovács, Peep Pedmanson
Kuvaus: Ragnar Neljandi
Leikkaus: Mait Laas, Ragnar Neljandi
Sävellys: Ülo Krigul
Näyttelijät: Andero Ermel, Risto Joost, Kati Kovács, Ülo Krigul, Mihkel Mäekalle, Omar Nõmm, Jaan-Eik Tulve, Iiris Vesik, Peeter Volkonski, Hardi Volmer
Eestiläisen Nukufilmin uusi pitkä animaatioelokuva tuo katsojille jotain aivan uutta nähtävää. Se on suomalaistenkin kanssa yhteistyössä tehty nukkeanimaatiomusikaali, joka kertoo siirtolaisuudesta, orjuudesta ja rakkaudesta. Aavistuksen härskejä ja absurdeja kohtauksia on muutamia, mutta aika täysipainoisesta koko perheen elokuvasta on kysymys.
Ensimmäisenä elokuvassa kiinnittää huomiota typerän näköisiin hedelmäpäisiin hahmoihin, jotka esittävät asiansa genrestä toiseen läikähtelevin lauluin. Suomalainen sarjakuvataiteilija Kati Kovács on osallisena tarinan lisäksi designiin, ja vaikkeivät kuvamaailma ja huumori aivan yhtä härskejä olekaan, ovat ne ainakin yhtä karkeita kun hänen aiempi tuotantonsa.
Virolaisten animaatioiden hahmosuunnittelu, etenkään nukkien kohdalla, ei ole koskaan kuulunut suosikkeihin, eikä Sissi Sitruunan ja Ali Appelsiinin hapokas rakkaustarina -nimihirviö tee siihen muutosta. Animointitaito studiolla on kuitenkin aina ollut kova. Tässä jälleen mainio osoitus siitä.
Jahka hahmoista ja musikaalisuudesta on kerennyt vetää ensimmäiset epäluuloiset johtopäätöksensä, jättää elokuva pian suuremmat epäilykset taakseen, kun toisena huomiona löytää nuoren mestari Ülo Krigulin säveltämät, oikeasti aika miellyttävät orkestraalisäestyksellä lauletut musikaalipalat. Etenkin romantiikan nälkäisen Sissi Sitruunan entrance song, esittäjänään virolainen indie-unipoppari Iiris, on erittäin kovatasoinen.
Seuraavana vie mukanaan ennakkoluuloja ja siirtolaispolitiikkaa käsittelevä kritiikki, joka kerrotaan tomaattiviljelmiksi ja ketsuppipurkeiksi verhottuna suoraan omasta historiastamme ja nykyajasta. Kritiikki on maltillista, mutta purevaa, pistävän humoristista ja kekseliästä.
Teknisesti nykyaikaisissa nukkeanimaatioissa huomattavin visuaalinen piirre löytyy sinänsä näkymättömässä digitaalisessa jälkituotannossa. Luonnollinen nukkeanimaatio integroidaan live-kuvaan tietokonein, optisin tehostein, jotka eivät erotu kuvassa millään tavoin keinotekoisina, tietokonemaisina piirteinä.
Kun kuva kerrallaan räpsittyjä stop-motion-standardeja viime vuosisadalla luotiin, lopputuloksena nukkien temmellyskenttä oli väkisinkin teatterinlavamainen, sillä kameraa ei tällä metodilla sovi kuvien välillä liikutella. Nykyisen tekniikan avulla stop-motion-elokuvan kameratyöskentely on aivan samanlaista kuin näytelmäelokuvan, tietokoneanimaation tai state-of-the-art-videopelien.
Se on hieman perverssi liitto ajatellen kiinalaisesta nukketeatterista lähtenyttä, tsekeissä täydellisyyteensä hiottua taidemuotoa, joka on raamitettu esiripun taakse mahtuvaksi esitykseksi. Eikä sitä tule enää helposti ajatelleeksikaan, kiitos kamera-ajojen itsestäänselvyyden vaikkapa täysipainoisissa tietokoneanimaatioissa.
Nukkeanimaation lisäksi nähdään pieniä pätkiä kaksiulotteista piirrosanimaatiota ja pari näkyvämpää tietokone-efektiä. Piirrosanimaatio tekee harvemmin hallaa stop-motionin taustamausteena, mutta silmiinpistävä CGI saattaa esiintyä hyvinkin vieraannuttavana, kuten tässäkin tapauksessa. Ainoastaan yhdessä kohdassa, mutta silti niin turhaan.
Tavallinen kuluttaja pärjännee elokuvaa näkemättäkin, mutta entusiasteille se tarjoaa tuttuja sooseja aivan uudesta purkista. Suomessa elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa Tampere Film Festivalin avajaiselokuvana ja juuri tänään Illusia -festarin puolenpäivän koulunäytöksenä.