Jos kauhujatko-osien perimmäinen ajatus on rahastaa heittämällä ruudulle aiempaa osaa kovemmat panokset, suuremmat määrät irtoraajoja ja ylipäänsä lyödä edeltäjä menon ja meiningin osalta, Demons 2:sta voisi kutsua epäonnistumiseksi. Se on kuitenkin hyvä elokuva.
1980-luvun lopulla italialainen kauhuelokuva teki hidasta, mutta varmaa kuolemaa. Amerikkalainen slasher-aligenre oli ottanut suuria vaikutteita italialaisista giallo-elokuvista, eikä italialaisilta riittänyt rahkeita vastata tähän uuteen hittigenreen tiettyjä suuremman budjetin poikkeuksia lukuun ottamatta, joihin lukeutuu esimerkiksi Lamberto Bavan mainio Demons. Vuonna 1987 kuitenkin Michele Soavi, tässä vaiheessa Joe D’Amaton ja Dario Argenton kanssa työskennellyt käsikirjoittaja/näyttelijä/ohjaaja sai tilaisuuden tehdä esikoisohjauksensa. Syntyi Suomessa hilpeästi nimetty Mielisairaalan massamurhaaja, eli StageFright. Se jäi historiankirjoihin ainoana merkittävänä yrityksenä italialaiselta elokuvateollisuudelta paitsi ottaa suuresti vaikutteita slasherista, myös tehdä vastaisku sen ytimeen pelkän halvan matkimisen sijasta.
