Kategoria:

Tyhjiö (2018)

Kirjailijan blokista, valkoisen paperin kauhusta on tehty lukuisia elokuvia ja kirjoitettu läjäpäin kirjoja, mutta Salmenperän teos ei vastaa mitään aikaisemmin näkemääni.

Julkaistu:
Kategoria:

Kätilö (2015)

Rakkaus ja inhimillisyys elävän painajaisen keskellä on tarinan ydinkysymys, mutta aiheen käsittely jää etäiseksi; ohjaustyöstä ei komean ulkoasun takaa välity sitä inhimillistä otetta, jonka tulisi olla elokuvan tematiikan kantava voima.

Julkaistu:
Kategoria:

Kaikella rakkaudella (2013)

Aki Kaurismäki on luonnehtinut Matti Ijästä Suomen suomalaisimmaksi ohjaajaksi. Kaikella rakkaudella on Ijäksen ensimmäinen valkokangaselokuva reiluun kymmeneen vuoteen, mikä sisältönsä ja visuaalisen ilmeensä suhteen palauttaakin miehen takaisin kotimaisen elokuvan kärkipäähän, sillä ohjaajalle tunnusomaisimmat piirteet ovat edelleen hyvin vahvasti läsnä. Moitittavaakin kuitenkin löytyy.

Julkaistu: