Kategoria:

Eurooppalainen animaatioelokuva

Animaatioelokuva on saanut laajemmin jalansijaa vakavasti otettavana taiteena vasta tällä vuosituhannella. Varhainen Disney-tuotanto on saanut nauttia yksinoikeudella laadukkaan animaatioelokuvan leimasta, ja vaikka myöhäistä heräämistä japanilaiseen animeen on seurannut kiinnostusta ja arvostusta myös oman maanosamme osaamiseen, se pysyttelee edelleen marginaalissa. Se on väliinputoaja kahden suurteollisuuden keskellä.

Etenkin ranskalaisella animaatiolla olisi tällä hetkellä oiva rako ponkaista suuremmaksi käsitteeksi. Pitkästä animaatioperinteestään huolimatta se ei ole koskaan ollut näin otollisessa asemassa, ja kunhan ranskalaiset pitävät animaation omansa näköisenä, äitymättä itäblokkilaiseen perfektionismiin, l’animation francaise voisi olla se lähitulevaisuuden isompi juttu. Tietä ovat raivanneet viimeisen viidentoista vuoden aikana ennen kaikkea Michel Ocelotin Kirikou ja Paha Noita, Marjane Satrapin Persepolis, sekä Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset ja Illusionisti.

Julkaistu:
Kategoria:

DocPoint 2013, osa 1

Bad Boy: High Security Cell näyttää hetken ajan millaista on elää puolalaisessa eristyssellissä eli kotoisammin ”pytyssä”. Päällisin puolin olot eivät ole edes kauhean epäinhimilliset. On sänkyä, vessanpönttöä ja televisio. Mitä muuta mies tarvitsee? Suomalaisen vankilajärjestelmän lepsuudesta vakuuttunut katsoja järkyttyy. Eikö edes Puolassa osata rangaista rikollisia?

Dokumentin päähenkilö Damian avautuu katsojalle kohtuullisen analyyttisena, jopa fiksunakin miehenä, joka kykenee toimimaan lakien mukaan, mutta nopea himojen tyydytys on houkutellut hänet rikoksen polulle. Halusin vain nopeita autoja ja kauniita naisia, Damian toteaa. Nyt hän masturboi vankilassa vartijoiden katsellessa kameran läpi seuraavat 10 vuotta. 23 tuntia päivästä eristyksissä muista ihmisistä ei ole missään nimessä lomaa.

Julkaistu: