Vierailevana kirjoittajana H.T. Nuotio: “Vaikka en koe nähneeni likimainkaan tarpeeksi elokuvia kehdatakseni laatia mitään ‘kaikkien aikojen parhaat’ -tyyppisiä listoja, tiedän että jos sellaisen tekisin, John Guillerminin Rapture löytyisi takuuvarmasti kärkikymmeniköstä.”
Kohtalokas nainen on hienotunteinen, uskaltamaton, tyylitelty ja, mikäli lopun aavistaa jo alkumetreistä, myös täysin harmiton elokuva. Enää ei ole nuorekasta innokkuutta, uhmaa, kapinaa, seikkailumieltä. 400 Kepposta ja Jules ja Jim näyttävät nyt luonnollisilta nuoruuden purkauksilta kohti vanhuutta laskeutuvan intohimoisen eläjän retrospektiivissä. Oliko F. Truffaut lupaus, joka haihtui kuin höyhen tuleen? Toisin kysyen onko Truffaut tehnyt Kesyttömän jälkeen ainuttakaan hyvää parempaa elokuvaa?
Kun ihminen elää parisuhteessa ja syystä tai toisesta päätyy pettämään kumppaniaan, nousee ensimmäisenä mieleen yksinkertainen kysymys: Minkä takia? Miksi ihminen pettää ihmistä, jota rakastaa ja joka rakastaa häntä takaisin. Onko rakkaus jo tässä vaiheessa kärsinyt lopullisen kolahduksen, mistä ei uskalleta puhua toiselle osapuolelle, koska syvät, vielä olemassa olevat tunnesiteet velvoittavat edelleen tuon ihmisen alitajuiseen suojeluun? Miksi sitten elää valheessa? Tätä suurta kysymystä pui François Truffaut’n The Soft Skin.
