Kuinka soi naula saappaassa – haastattelussa Harri Kuusijärvi
Laajakuva selvitti harmonikkataituri Harri Kuusijärven kanssa kommunistisen propagandan svengin saloja ja sotaelokuvien äänimaailmoja.
Tarzanin apinat
Pitkä, kuuma kesä kannustaa mökin laiturille, kansallispuiston luontopoluille, hyvän kirjan kera suuren vaahteran alle – tai lukittautumaan eltaantuneella äijäporukalla huonosta ilmanlaadusta kärsivään kerrostaloasuntoon, tusina Tarzanin legendaa sivuavaa filmitulkintaa seuranaan.
Scarface (1932)
Howard Hawksin Arpinaamaan verrattuna nykyiset gangsterielokuvat tuntuvat vain nössöiltä, eunukkien kyhäämiltä marisätkiltä, joita poltetaan yleiseen luonteettomuuteen mukaan pääsemiksi. Brian De Palman 50-vuotta Hawksin elokuvan jälkeen tehdystä versiosta ei voi edes puhua samana päivänä. Niin eri maailmoista nämä elokuvat lopulta tulevat. Puhumatta näistä vähän uudemmista gangsterielokuvista, joita olen vahingossa katsonut (paremmuusjärjestyksessä surkeimmasta kovimpaan: American Gangster, The Departed, Killing them Softly). Em. elokuvista puuttuu kaikki se, mikä tekee Arpinaamasta ylivoimaisen. Voisi mennä vielä pidemmälle ja sanoa, että jopa Kummisetä-trilogia tuntuu Arpinaamaan verrattuna löysältä vitsiltä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö enää voitaisi tehdä ainakin yhtä hyviä gangsterielokuvia, niin on vain harvemmin tapahtunut.