Mörkö (2011)

Elokuvan musiikkeja lainaillaan suoraan Tšaikovskin Pähkinänsärkijästä aina japanilaisen Muumit-animaatiosarjan musiikkeihin. Useissa kohtauksissa musiikkivalinnat tuntuvat sekä sadunomaisen kiehtovilta, mutta samalla kohtauksiinsa nähden turhan irrallisilta. Useat kunnianhimoisin elein väritetyt kohtaukset särkyvät findie-elokuville ominaiseen kömpelyyteen. Mörön tapauksessa kuitenkin on piristävää nähdä, miten näitä ilmeisen heikkoja tilanteita ei kaikessa koomisuudessaan yritetä alleviivata, vaan ryhmän tekemisen ilo välittyy katsojalle ilman elokuvaan sisällytettyä väkinäistä komiikkaa.

Erityisesti kuvaus on Mörössä toimivaa. Käsivaralla liikkuva kamera onnistuu luomaan sekä mukavasti läpi soljuvan että myös humalluttavan tilan. Pienet impressionistiset otokset peittävät paikoitellen tehokkaasti pienemmän tuotannon puutteita ja luovat kohtauksiin intensiivisemmän latauksen samalla korostaen voimakkaasti elokuvan nuorten näyttelijöiden esittämiä tunnetiloja. Parhaimmillaan Mörkö on loppupuolen unenomaisissa kohtauksissa, jotka antavat sekä näyttelijöille että itse ilmaisulle tilaa toimia vapaasti. Käsikirjoituksen puolesta suuri osa Mörön voimasta eksyykin elokuvan juonelliseen ja paikoin jopa hengettömään jäykkään kuljetukseen, joka pyrkii samaan aikaan rakentamaan hieman tarpeettomasti loogisen ja koherentin juonielokuvan.

Myös temaattisilta ulottuvuuksiltaan Mörkö on lähtökohdallisesti mielenkiintoinen. Se käsittelee kauhugenreään lähes epäkauhumaisella tavalla ja pyrkii maalaamaan pelon lapsenomaisen abstraktiksi. Persoonallista ja kiehtovaa lähtökohtaa ei kuitenkaan kehitetä elokuvassa tarpeeksi, vaan se peitellään elokuvan tapahtumien alle, kunnes se laiskasti tuodaan jälleen lopussa esille. Elokuvan Mörön konkretisoituessa kansankielisesti ymmärrettävästi jokaisen henkilön omiin yksilöllisiin ja abstrakteihin pelkoihin ja laajentuessaan käsittelemään jopa niinkin raskaita aiheita, kuten perheväkivaltaa tai koulukiusaamista, tuntuu elokuvan lopun naivistinen tapa käsitellä pelkoa ei-todellisena ja umpimielisesti pois pyyhittävänä asiana hivenen pöyristyttävältä. On sinänsä ymmärrettävää, että elokuva haluaa itsessään pitäytyä aihealueensa mukaisesti pienimuotoisena ja viattomana, mutta käsitellessään raskaampia aihealueita, olisi elokuvan toivonut käsittelevän sitä myös paneutuneemmin.

Lopullisena työnä Mörkö antaa suurieleisen ja persoonallisella tavalla suhteellisen lupaavan kuvan tekijöistään. Se kärsii useista findie-elokuville ominaisista puutteista, mutta lähestyy käsittelemäänsä genreä raikkaasta näkökulmasta.

Mörkö ja tämän lisäksi muita Aseman lasten tuotoksia on nähtävissä suoraan YouTubessa.