Haastattelu tapahtui Jyväskylän Fantasian aulassa Elämältä kaiken sain -elokuvan lehdistönäytöksen jälkeen 14.8.2015.
Eräs huomionarvoinen kantava teema Elämältä kaiken sain -elokuvassa on erilaisten ihmisten reagointi muutokseen. Kertoisitko tarkemmin tästä näkökulmasta?
Niin, tässähän on monta sukupolvea, joilla on omat ongelmansa, joiden kanssa he painivat. Suomalaisilla – ja varmaan muillakin – on se tapa, että ei puhuta asioista ja vaietaan vaikka hautaan asti. Ei tasata tilejä eikä anneta anteeksi. Tässä remontoidaan taloa ja samalla remontoidaan ihmissuhteet. Se on rankkaa, mutta se kuitenkin kannattaa tehdä. Tasataan tilit, annetaan anteeksi ja se antaa sitten mahdollisuuden johonkin uuteen parempaan.
Myöskin vanheneminen on hyvin tärkeä teema siinä ja sitten on tietysti nuoruus. Eli tämä nuori tyttö on suunnilleen samanikäinen kuin Armin esittämä tytär silloin, kun hän lähti ovet paukkuen kotoa ja syyttää isäänsä monesta asiasta. Tämä on sukupolvesta toiseen kulkeva juttu. Kussakin vaiheessa tietyt ongelmat. Tässähän nuori ja vanhus ovat ne viisaimmat, mutta nämä väliin jäävät, jotka ovat parhaassa vaiheessa, pyristelevät siinä elämänpyörässä ja ihmissuhteidensa viidakossa; tunteidensa ja ammattinsa ja kaikessa sellaisessa. Sen takia tässä nuori tytär löytää yhteisen sävelen Urhon kanssa.
Kuvailisitko tuotantoa prosessina?
Tämä talonrakennusidea perustuu tositapahtumiin. Kuulin, että yhdelle perheelle oli käynyt tällainen juttu Vantaalla, että siinä perhe vähän natisi liitoksistaan, ja talo piti remontoida ja he palkkasivat sitten tällaisen remonttiporukan, joka alkoi hyvin nopeasti ottaa haltuun sitä paikkaa: kävivät suihkussa, söivät jääkaapista ja istuivat aamiaispöydässä, eikä perheellä ollutkaan enää tilaa siinä. Alkoivat käyttäytyä hyvin uhkaavasti jossain vaiheessa, kunnes perhe otti yhteyttä poliisiin. Siinä kävi ilmi, että sillä remonttiporukan pomolla oli rikollistaustaa. Se oli polttanut pizzerian, oli ollut YK-joukoissa, entinen poliisi, tehnyt paljon rötöksiä.
Siitä oikeastaan tuli minulle mieleen tämä remonttimies Kake ja talon miljöö, ja siihen istutettiin tämä isä-tytär ja muut ihmissuhteet. Se talo tuntui hyvältä raamilta vähän joka suhteessa. Sitten lähdettiin tekemään käsikirjoitusta. Ensin kirjoitettiin kohtauksia Sami Keski-Vähälän kanssa ja otettiin Vesku [Loiri] mukaan. Ajateltiin jo silloin, että Vesku olisi isä ja otettiin heti mukaan myös Armi [Toivanen]. Heidän kanssaan luettiin kohtauksia ja heillä oli mahdollisuus antaa palautetta ja ehdotuksia. Käsikirjoitusta kirjoitettiin oikeastaan kuvauksiin asti. Halusin, että jokainen näyttelijä toisi mukaan omaa itseään. Tietysti minulla on Veskun kanssa takana pitkä yhteistyö ja Vesku-dokumentin aikaan nämä kaikki teemat, mitä tässäkin on, keskusteltiin läpi. Veskun elämässä nämä kaikki aiheet ovat esiintyneet. Itselläkin kun on ikää tullut, ja minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat samanikäiset kuin tämä Armin esittämä hahmo, niin halusin tuoda omaa elämäkokemusta tähän. Näyttelijätkin sanoivat, että oli hyvä prosessi siinä mielessä, että he pääsivät sisälle rooleihin hyvin nopeasti ennen kuvauksia, ja se vaikutti roolisuorituksen luontevuuteen ja uskottavuuteen.
Millaista oli elokuvan henkilöohjaus?
Varsinaista henkilöohjausta ei oikeastaan tarvittu kovin paljon. Varmasti tähän vaikutti se, että näyttelijät tulivat mukaan varhaisessa vaiheessa kauan ennen kuvauksia. He olivat tutustuneet toisiinsa ja tunsivat roolinsa. Kuvauksissa oli hyvin antoisaa, vaikka pientä säätämistä siinäkin oli… Mutta he ovat hyviä näyttelijöitä; enhän minä voi kertoa siinä, että näyttele näin ja näyttele noin, vaan se oli sitä, että pitää sen tasapainon ja kuvaukset omissa hyppysissään, mutta antaa näyttelijöille sitten vapaat kädet. He eivät paljoa improvisoineet, eikä sitä tarvinnutkaan, mutta jos sellainen paikka tuli, niin muutettiin kohtausta. Aika pitkälle mentiin hyvällä valmistautumisella. Tosi hienoa oli, että vaikka Vesku ja Armi eivät olleet ennen näytelleet yhdessä eivätkä tunteneet toisiaan, heillä synkkasi heti, ja sitten Lenitan [Suden] ja Veskun välille syntyi oikeastikin todella hyvä ja lämmin suhde. Sävel löytyi sieltä, ja se näkyi kohtauksissa. Peter Franzénin kanssa olen työskennellyt paljon ja hän on aina nauttinut työnteosta. Jani Volasen kanssa työskentelin ensimmäistä kertaa. Hän on todella taitava näyttelijä, ja hänkin kyllä osallistui oman roolinsa rakentamiseen ennen kuvauksia. Se oli todella antoisa kokemus.
Elokuvassa on paljon optimismia ja erilaisia optimismin ilmenemismuotoja. Oletko itse optimisti?
Uskon olevani. Tässä on toki kipeitä aiheita, mutta en halunnut käsitellä niitä tällaisen arkipäiväisen naturalismin ja realismin keinoin vaan kepeämmin ja humoristisemmin. Tietysti asiat ovat syvällä ja ne ovat vakavia. Kun niitä käsittelee komiikan ja huumorin kautta, uskon että viesti tulee paremmin perille. Elämässäkin ilon ja surun välinen viiva on ohut, ja paljon riippuu näkökulmasta. Jos katsoo jotain riitelevää avioparia, se näyttää ulkopuolisesta aika koomiselta, vaikka se on heille hyvin traagista. Tässäkin on näkökulma eli se antaa katsojalle mahdollisuuden katsoa sitä kärsimättä ja ahdistumatta. Minulla itsellänikin on vastaavia kokemuksia, mutta en halunnut niitä suoraan välittää. Optimismi… Remonttitarinassa tavallaan toteutuu avoin happy end. Niin kyllä olen optimisti. Mulla on pieniä lapsia ja vähän isompiakin, eihän siinä pessimistinen kannata olla.
