Haastattelu toteutettiin Kätilö -elokuvan lehdistönäytöksen jälkeen 28.8. 2015 Jyväskylän Finnkinolla.
Miten valmistauduit tähän nimenomaiseen rooliin?
En ole valmistautunut mihinkään kamerarooliin yhtä paljon kuin tähän. Sain tietää Kätilön filmatisoinnista jo Puhdistuksen tekemisen aikaan, eli onhan siitä jo kauan… Onneksi olin lukenut kirjan jo aiemmin, ja se jäi alitajuntaan pyörimään ja muhimaan. Myöhemmin kirjan luki uudestaan ihan eri näkökulmasta.
Valmistautumiseen liittyi todella paljon työtä. Ensimmäiseksi oli opiskelua ja lukemista, eli tiedon lisäämistä, mikä vielä enemmän vaikutti alitajuntaan. Sen johdosta tuli luettua paljon toiseen maailmansotaan, sotavankileireille ja Lapin sotaan sijoittuvaa kirjallisuutta… Sitten valmistautumisessa oli myös ohjaajan kanssa tehtävää työtä. Me pyrimme tekemään ja löytämään Helenasta henkilön, joka ei ole minä, ja rakentamaan hänestä sellaisen, jota minä en ole: Kävely, puhetapa, asenteet ovat kaikki erilaisia.
Kävimme ohjaajan kanssa käsikirjoitusta läpi kohtaus kohtaukselta; mitkä olivat kohtausten sisällöt, mitä niissä on tärkeää näyttää ja Antti [Jokinen, ohjaaja] kertoi, miten tämä tullaan kuvaamaan. Valmistautumiseen liittyi sekin, että kävin naistenklinikalla tapaamassa kätilöä ja kuulin työstä. Sen lisäksi oli murreopetusta ja fyysistä treeniä. Minulle tuli siitä sellainen olo, että näin se pitäisi aina tehdä. Minulla ei ole mitään Hollywood-kateutta, mutta jos jotain sieltä kadehtii, niin sitä, että niillä on niin paljon aikaa – eli rahaa – käyttää valmistautumiseen. Joku voi valmistautua puoli vuotta pelkästään yhteen rooliin. Sellainen mahdollisuus olisi ihanaa.
Millaista on eläytyä sellaiseen aikaan ja paikkaan, josta itsellä ei ole omakohtaisia kokemuksia?
Se vaatii kyllä enemmän valmistautumista siinä mielessä, että täytyy tai saa lukea enemmän historiakirjallisuutta ja sitä kautta yrittää ymmärtää enemmän niitä olosuhteita. Toisaalta ihminen on aina sama. Samat halut ja pelot ja rakkaus ovat universaaleja. Kätilö on rakkauselokuva, joka vain sijoittuu sota-aikaan.
Käsikirjoitus oli Kätilössä loistava ja ohjaus samoin, mutta myös lavastus. Mitään ei kuvattu lainkaan studiossa vaan kuvauspaikalle oikeasti rakennettiin vankileiri. Puvustus tehtiin autenttiseksi, opetettiin oikea puhetapa ja murre; kaikki tällainen tuo näyttelijälle hirveän paljon. Mutta onneksi olosuhteita ei tarvitse näytellä; on vain löydettävä henkilöhahmon tahdonsuunnat. Usein se liittyy siihen, miten pienesti ja miten valtavalla tunteella haluaa näytellä.
Lähikuvilla on elokuvassa merkittävä painoarvo. Millaista on tehdä tällaista ihmiskasvojen elokuvaa?
Onneksi sitä ei aina itse tiedä millaista kuvaa tulee. Toki Antti sanoi, että tulee käyttämään paljon lähikuvia. Keskiössä on nimenomaan näyttelijä. Kyllä se vaatii työtä siinä mielessä, että täytyy löytää näyttelemisen volyymi, varsinkin kun olin Kansallisteatterin suurella näyttämöllä juuri ennen kuvausten alkua. Sen jälkeen piti löytää ihan erilainen näyttelemisen tapa. Yksi asia, mikä koskee nimenomaan niitä lähikuvia: Ajatus pitää olla äärimmäisen kirkas. Jos ei tiedä, mitä tekee tai mitä ajattelee, niin se näkyy kyllä kuvassa. Elokuvanäytteleminen on vaikeaa juuri siinä, että ylinäytteleminen on helppoa. Vaikeinta on löytää ne oikeat vivahteet ja ajatukset niin, että pystyy luottamaan siihen. Tässä tuotannossa oli mukana tosin hyvin vaativa henkilöohjaaja, niin se helpotti työskentelyä suuresti.
Miten paljon pitäydyit alkuperäistekstissä ja minkä verran Helenan hahmossa on sinua itseäsi?
Siellä on aina omaa, vaikka tässä roolissa on kaikista vähiten juuri sen takia, että pyrin luomaan tyystin erilaisen hahmon kuin itse olen. Tätä oli myös vähiten kiusallista katsoa omista töistäni. Minun on aina tuskaista katsoa omia töitäni, mutta ne on kuitenkin pakko katsoa ainakin kerran, että niistä osaa puhua. Se on aina sitä, että katsoo vain niitä omia virheitään… Kyllä minä käytin mielikuvitukseni ja Helenan rakentamisen pohjana Katjan [Ketun] kirjaa, jossa on niin mahtavasti ja verevästi kirjoitettu hahmo. Mutta kyllähän se menee sitten niin, että käskyjärjestys on selkeä. Minä en Katjan kanssa puhunut roolin tekemisestä mitään, vaan se oli ohjaajan työtä. Eihän sitä teatterissakaan koskaan mennä dramaturgin kanssa tekemään roolia. Kirja on oma taideteoksensa, elokuva omansa. Näyttelijälle on valtava rikkaus, että on niin paljon materiaalia, mitä käyttää hyväkseen ja mitä siitä nappaa.
Kiinnostaako sinua tehdä historiallista elokuvaa myös tulevaisuudessa?
Sanotaan näin, että on kiinnostusta tehdä elokuvia, joissa on loistava käsikirjoitus ja tarina, sijoittuvat ne sitten sotaan tai menneisyyteen tai tulevaisuuteen, scifiä tai fantasiaa – sillä ei väliä. Tärkeintä on tarina. Se mitä minä jatkossa toivon on aika ja keskittyminen. Tämän kaltaista työskentelyä tulen kyllä etsimään.