Maa: Yhdysvallat
Genre: komedia, draama
Ohjaus: Noah Baumbach
Käsikirjoitus: Noah Baumbach, Greta Gerwig
Kuvaus: Sam Levy
Leikkaus: Jennifer Lame
Näyttelijät: Greta Gerwig, Mickey Sumner, Michael Esper, Adam Driver, Michael Zegen
Purevista ihmissuhde-elokuvistaan tunnettu Noah Baumbach on yksi tämän hetken kiinnostavimmista amerikkalaisohjaajista. Hän on työskennellyt sellaisten isojen nimien kanssa kuin Ben Stiller (Greenberg) ja Nicole Kidman (Margot at the Wedding) ja nämä elokuvat ovat saaneet kohtuullisen suosiollisia kritiikkejä osakseen. Silti Frances Ha on vasta ensimmäinen Suomessa elokuvateatterilevitykseen päätynyt Baumbachin ohjaustyö. Se onkin hänen muutamaa edellistä draamakomediaa yleisöystävällisempi elokuva, mikä ei suinkaan tarkoita sen olevan niitä jotenkin vähäisempi tai enemmän massoja kosiskeleva.
Elokuvan päähenkilö Frances (Greta Gerwig) on 27-vuotias newyorkilainen tanssija, jonka ura modernin tanssin parissa ei ole, kovasta yrittämisestä huolimatta, ottanut tuulta alleen. Elokuvan alussa käy melko pian ilmi, etteivät ihmissuhteet ole sen paremmalla tolalla. Francesin poikaystävä Dan (Michael Esper) yrittää ottaa puheeksi yhteenmuuttamisen, ainoastaan huomatakseen Francesin asettavan ystävänsä ja kämppiksensä, Sophien (Mickey Sumner) hänen edelleen. Tulee ero, joka ei Francesin maailmaa juuri hetkauta, mutta todellinen muutos on edessä, kun kyseinen pitkäaikainen ystävä aikoo muuttaa paremmalle asuinalueelle eri kaverin kanssa.
Frances Ha on aito, tarkkanäköinen kuvaus elämänvaiheesta, jossa nuoruus alkaa olla auttamattomasti takana ja olisi aika hiljalleen jollain tapaa vakiintua. Tähän todellisuuteen elokuvan nimihenkilökin joutuu heräämään kun ihmiset ympärillä etenevät työurillaan, perustavat perheitä, eivätkä Francesin tapaan haihattele ihanteiden perään, vaan hyväksyvät elämän puutteineen. Erityisen koskettava, ellei jopa hiukan sydäntäsärkevä, on kohtaus, jossa Frances pienessä maistissa selittää eräiden illallisten päätteeksi millainen on ”your person in this life”. En voinut olla ajattelematta, että voi kunpa elämä olisi tuollaista! Edes joskus. Romanttiset kuvitelmat kun ovat tunnetusti yksi varmimmista tavoista saada siipeensä, mikä ei suinkaan estä Francesin tapaisia unelmoijia jatkamasta unelmointiaan.
Elokuva erottuu omassa genressään sillä, ettei sen pääpaino ole parisuhdekuvioissa, vaikka niitä myös luontevasti sivutaan. Toki romanttiset ihmissuhteet ovat ikuinen ja kiinnostava aihe, enkä ole niiden käsittelyä kieltämässä elokuvista, mutta silti tuntui piristävältä kun elokuvan ongelmallisin ihmissuhde onkin kahden heteronaisen välinen ystävyys, joka joutuu muutosten edessä koetukselle, ainakin Francesin näkökulmasta.
Lopputuloksesta huomaa Greta Gerwigin osallistuneen myös käsikirjoituksen laatimiseen, sillä Frances ei ole ainoastaan yksi kiinnostavimmista naishahmoista amerikkalaisessa elokuvassa hetkeen, vaan myös erityisen hyvin näytelty. Elämänsä suuntaa hakeva, tanssilattialla ketterä ja sosiaalisissa tilanteissa kömpelö päähenkilö on hahmona sellainen, joka varmasti jakaa katsojien mielipiteet, toisten ihastuessa ja toisten ärsyyntyessä. Vertaukset Annie Halliin ja Happy-Go Luckyn Poppyyn ovat aiheellisia, sillä jotain samanlaista kokonaisuutta hallitsevaa, katsojan mielenkiinnon melko täydellisesti kaappaavaa tässäkin hahmossa on.
Elokuva ei ole ainoastaan muotokuva parhaaseen ystäväänsä ripustautuvasta henkilöstä ja kertomus elämässä eteenpäin menemisen ajoittaisesta vaikeudesta, vaan Francesin tuttavapiirin muodostaman sivuhahmokatraan kautta se laajenee kuvaukseksi 2010-luvun new yorkilaisesta hipsterisukupolvesta, jonka edustajalle tuottavassa päivässä voi olla kyse harvinaisten ray-banien ostamisesta internetistä.
Frances Ha nousee yhdeksi vuoden parhaista elokuvista, Baumbachin onnistuessa kuljettamaan Francesin edesottamuksia realistisesti, mutta silti hauskasti, unohtamatta pinnan alla piilevän myös traagisia sävyjä. Lisäksi elokuva kykenee myös tarjoamaan muutaman yllätysmomentin, mikä ei ole tässä tyylilajissa itsestäänselvyys. Elokuva tuntuu tuoreelta, ja hieno mustavalkokuvaus tuo siihen tiettyä ajattomuuden tuntua.
Hienon kokonaisuuden kruunaa kekseliäs soundtrack, jolla soivat niin Georges Deleruen sävellykset kuin David Bowie, lisäten tarpeen tullen kierroksia Greta Gerwigin välittömään roolisuoritukseen. Gerwigille elokuva toimii varmasti käyntikorttina isompiin projekteihin, mutta löytyykö persoonalliselle näyttelijättärelle kiinnostavia rooleja isommista elokuvista?
Ehdoton onnistuminen Frances Ha on myös Noah Baumbachille, joka osoittaa kykenevänsä uudistumaan ja käsittelemään tuttua teemaansa, ikäkriisiä, myös hiukan kevyemmällä otteella, tarinan sitä edellyttäessä. Toivottavasti miehen tuotokset tavoittavat valkokankaat jatkossakin, myös meillä Suomessa.