Pariskunta tahtoo lähteä viettämään aikuisten iltaa ja juhlia vuosipäiväänsä hyvän ruuan äärellä. Joten mitä tehdä, kun lapsenvahti peruu ja suosittelee ystäväänsä tilalle? Siihen tietysti suostutaan eikä sen enempää aleta pohtia, voisiko jokin mennä pieleen. Alku on lupaava. Lapsia vahtimaan pestattu sijainen kaapataan ja hänen tilalleen tulee psykopaattinen Emelie (Sarah Bolger). Asetelma pedataan siten, että katsoja on heti tietoinen tästä vaihdoksesta, ja pystyy sympatisoimaan perheen lapsia. Ratkaisu on sikäli kaksijakoinen, että pienellä pimityksellä katsojakin olisi voitu asettaa lapsipolojen asemaan. Toisaalta nopeatempoisesti etenevä juoni ei anna tällaiseen aikaa, kun Emelie alkaa samoin tein terrorisoida perheen lapsien hauraita mieliä.
Samaan aikaan kun lapset saavat kokea lapsenvahdin helvetistä, vanhemmat viettävät laatuaikaa ravintolassa. Tilanteet heittelevät laidasta toiseen. Lapsien kauhunhetket vaihtuvat äkkiseltään dialogipitoisiin hetkiin vanhempien välillä. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä vanhempien nautinnon ja huolettomuuden näyttäminen lisää tilanteen karmivuutta, heidän ollessa täysin tietämättömiä siitä, mitä kotona samaan aikaan tapahtuu.
Psykologinen kauhu on haastava genre. Night Visions –festivaalilla viime syksy esitetty Emelie ottaa kovan haasteen vastaan. Genre suurimpiin taitajiin kuuluva Michael Haneke ja etenkin hänen ohjaama Funny Games ovat toimineet selkeinä suunnannäyttäjinä Michael Thelininin ohjaukselle. Tiiviiseen ympäristöön ja aikaan sijoitettu tarina vetäisee hyvin mukaansa. Thelinin ohjaustyyli on sopivan henkilökeskeistä, jotta homma toimii. Ahdistusta lisätään asteittain, vaikka meininki meneekin nopeasti asiaan, paljastaen Emelien todelliset aikeet. Inhottavat tilanteet seuraavat toinen toistaan, ja tunnelma pysyy painostavana. Ainoastaan lopun Yksin Kotona -tyyppiset virittelyt vähän vesittävät muutoin vakavan elokuvan rankkoja teemoja.
Nimikkohahmon mielenvikaisuutta avataan kaikesta huolimatta asteittain, mutta se ei missään vaiheessa ala tuntua turhan alleviivailevalta tai päälle liimatulta. Karmeille teoille syntyy pienimuotoinen motiivi, joka ei tee tarinasta sen pelottavampaa. Juoni olisi saattanut toimia jopa paremmin, jos Emeliellä ei olisi ollut mitään mestarisuunnitelmaa. Hän olisi ikään kuin vain toiminut elokuvan ultimaalisena pahana henkenä, joka tekee asioita vain, koska pystyy tekemään niitä. Tällaisena versiona narratiivissa olisi ollut hiukan enemmän karmivuutta ja pohdittavaa. Homma kuitenkin pelittää motiivienkin kanssa hyvin, joten tämän enempi spekulointi muilla mahdollisuuksilla on turhaa.
Yksi asia on todella positiivinen; lapsinäyttelijät eivät, harvinaista kyllä, ole ärsyttäviä. Lapsien ohjaaminen on aina oma haasteensa, ja ärsyttävyyden poissa loistaminen on riittävä syy antaa heille kehuja rooleistaan. On kuitenkin selvää, että paletti on täysin nimikkohahmonsa suvereenia tekemistä. Sarah Bolgerin silmistä todella paistaa hullunkiilto, ja hän on lapsenvahti suoraan helvetistä. Yksittäiset tilanteet vahvistavat tätä fiilistä. Kauhu rakentuu, kuten kuvitella voi, hanekemaisesti pienistä asioista Emelien laittaessa vanhempien seksinauhan pyörimään olohuoneeseen tai syöttämällä lemmikkimarsun käärmeelle. Mitään sen isompia taustasyitä ilkeälle käytökselle ei anneta, vaikka kokonaiskuvassa lapsenvahtiasetelmalla on se isompi motiivi. Pienessä takaumassa kerottaan hänen menettäneen lapsensa, jonka vuoksi hän on etsimässä täydellistä korviketta.
Reilun tunnin mittainen kokonaisuus ei käy tyhjällä juuri ollenkaan, mikä on erittäin positiivinen asia. Tarinaa ei turhaan lähdetä venyttämään. Käsikirjoituksesta on vastannut ohjaajan lisäksi Richard Raymond Harry Herbeck. Kaksi kirjoittajaa olisi voinut pilata homman, mutta heidän yhteisymmärrys on pelannut sen verran hyvin, ettei pelkoa ole. Loppuratkaisu jättää kliseisesti mahdollisuudet jatko-osalle, mutta sellaista Emelie ei todellakaan kaipaa.
Teksti on kirjoitettu VLMedian julkaiseman Night Vision -sarjan arviokappaleen pohjalta. Se on kaikin puolin laadukas DVD hyvästä elokuvasta.