Maa: Yhdysvallat
Genre: Porno
Ohjaus: Gerard Damiano
Käsikirjoitus: Gerard Damiano
Kuvaus: João Fernandes
Leikkaus: Gerard Damiano
Sävellys: Alden Shuman
Näyttelijät: John Clemens, Georgina Spelvin, Harry Reems


Syvän kurkun jälki-imussa kuvattu The Devil in Miss Jones on ajalta jolloin pornoelokuvilla oli jokin muukin funktio kuin näyttää kaksi tuntia erilaisia penetraatioita 120 kilometrin tuntivauhdilla. Ne edustivat uutta, vapautunutta sukupolvea, jonka seksuaalinen käyttäytyminen oli riisuttu turhan tarkasta häveliäisyydestä ja etiketistä. Totta kai todellisuus ei vastannut iloisen ja vapaan seksin ideaa, sillä porno oli Yhdysvalloissa laitonta ja sen pääasiallisena rahoittajana toimi järjestäytynyt rikollisuus. Lisäksi, pornolla on ollut tapana kerätä ympärilleen päihteisiin taipuvaisia ja rikkinäisiä ihmisriekaleita, sekä nilkkejä, jotka osaavat ottaa hyödyn irti näistä onnettomista yksilöistä.

The Devil in Miss Jonesin ohjaaja Gerard Damiano ohjasi myös Syvän kurkun. Molemmat elokuvat käsittelevät naisen kyvyttömyyttä nauttia seksistä. Miss Jones alkaa varsin ei-pornomaisesti yksinäisessä kerrostaloasunnossa, pääosaa esittävä Georgina Spelvin riisuuntuu peilin edessä. Kaikki hyvin tähän mennessä, eikö vain? Miss Jones kävelee kylpyhuoneeseen, laskee kylpyveden ja lihasten rentouduttua ja verenkierron parannuttua kuuman veden ansiosta hän leikkaa ranteensa auki partaterällä.

Tämän jälkeen Jones siirtyy suuren kartanon neuvotteluhuoneeseen työhaastatteluun, missä päätetään onko hän suorittava ikuista työkomennusta taivaassa vai helvetissä. Haastattelijan mukaan neidin ansioluettelo on vallan moitteeton, jopa esimerkillinen, mutta tämä viimeinen virhe on yläkerran pomolle yksinkertaisesti anteeksiantamaton, joten portaat näyttäisivät vievän alas. Itsemurhan sijaan Jones katuu elämätöntä elämää, helvetti olisi paljon helpompi hyväksyä, jos hän olisi tehnyt edes jotain, mikä oikeuttaisi tuon rangaistuksen. Jones ja haastattelija pääsevät yhteisymmärrykseen ja neitsyt vanhapiika saa harjoittaa haureutta kiirastulen suojassa niin kauan kuin on ansainnut paikkansa helvetissä.

Ohjaaja Damiano kasvoi katolilaisessa kodissa ja tämän vaikutus näkyy selkeästi elokuvassa. Sekulaarissa, evankelisluterilaisessa Suomessa kasvanut ja liberaaliksi itsensä mieltävä katsoo hämmentyneenä kuinka ankara ja ahdistava jumalakäsitys Damianolla on. Itsemurha on katolilaisen kirkon silmissä vakava synti, sillä jokainen ihmishenki on Jumalan lahja maailmalle ja tämän lahjan tuhoaminen ilmeisesti loukkaa Jumalaa mitä syvimmin. Jopa paholainen on Jumalaa ymmärtäväisempi.

The Devil in Miss Jonesin ydinviesti on häkellyttävän samanlainen nykyaikaisten self help-oppaiden, ihmissuhdekouluttajien tai sosiaalisessa mediassa kiertävien ”motivoivien” kuvien kanssa. Sinulla on vain yksi elämä, älä anna ulkopuolisten tahojen hallita sinua, vaan tee niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Tämän viestin toimivuudesta vastaa pitkälti Georgina Spelvin, kuvaushetkellä 37 vuotta, ruskea lyhyt tukka, ruskeat silmät ja pienehköt rinnat. Hän ei ole missään määrin populäärikulttuurin tuottaman stereotypian kaltainen pornonäyttelijä, vaan pikemminkin kuin kuka tahansa nainen, Maija Meikäläinen.

Jonesin seksuaalinen odysseia alkaa Harry Reemsin esittämän ”opettajan” huomassa ja jatkuu lesboseksiin ja tuplapenetraatioon. Kohtaukset ovat nykyisellä mittapuulla hyvin lyhyitä, sillä koko elokuva kestää vain tunnin ja kuusi minuuttia. Ne ovat kaikessa huvittavassa retroudessaan lempeitä ja intiimejä, niissä annetaan tilaa esileikille. Lopulta Miss Jonesin laina-aika kiirastulessa kuitenkin loppuu ja hän joutuu helvettiin, jota vastaikään lihan iloja maistaneen naisen kannalta voi kuvailla turhauttavaksi.

The Devil in Miss Jones on valtavan sympaattinen ja huvittava pornoelokuva. Katsojan kulmakarvoja kohottavat Harry Reemsin upeiden viiksien lisäksi Spelvinin hahmon lapsenomainen suhtautuminen ihmiskehoon. Lisäksi, spagettilänkkäreiden jylhien sävelten luojan, Ennio Morriconen musiikin ystävät ilahtuvat takuuvarmasti erään kohtauksen taustamusiikista.