Santeri Paju, heinäkuu 2026, nro 2

Joskus populaarikulttuurin historian sivupoluilta löytyy kiinnostavampia taiteilijakuvia ja ihmiskohtaloita kuin niistä tekijöistä, jotka ovat vakiintuneet osaksi suuren yleisön kaanonia. Taiteilijanimellään Vanity tunnettu Denise Matthews oli 1980-lukulaisen genre-elokuvan ja popmusiikin väriläiskä, jonka nimi on sittemmin hälventynyt lähes unholaan yhtenä alaviitteenä hänen entisen puolisonsa ja yhteistyökumppani Princen tarinassa. Matthewsin elämäntarina kulki väkivaltaisesta lapsuudesta Miss Kanada -kilpailuihin, Princen suojatiksi, 1980-luvun kulttielokuvien vakiokasvoksi ja lopulta uskonnolliseksi saarnaajaksi. Matkan varrelle mahtuivat menestys, huumeriippuvuus, vakavat terveysongelmat sekä avioliitto miehen kanssa, joka myöhemmin tuomittiin useista murhista. Matthews kuoli vain 57-vuotiaana pitkän sairauden uuvuttamana vuonna 2016. Julkiseen muistiin jäivät kuolinhetkellä epäonnistunut joukkorahoituskampanja sekä Princen Melbournessa Matthewsille omistamat kappaleet.

Tässä artikkelissa käydään läpi Denise Matthewsin taiteellista tuotantoa rinta rinnan hänen värikkään elämänsä yhteydessä. Erityisen huomion kohteena on Matthewsiin liitetyn hyperseksuaalisen imagon ilmeneminen hänen elokuvarooleissaan sekä ne poikkeukset, joissa hänen tähtikuvansa rakentui muidenkin ominaisuuksien kuin seksuaalisen vetovoiman varaan.

Denise ”Vanity” Matthewsin filmografia näyttelijänä:

• Klondike Fever (1980)
• Kauhun kiskot (Terror Train, 1980)
• Tanya’s Island (1980)
• Idän lohikäärme (The Last Dragon, 1985)
• Ei liian nuori kuolemaan (Never Too Young To Die, 1986)
• Pahan otteessa (52 Pick-Up, 1986)
• Deadly Illusion (1987)
• Action Jackson – ässä hihassa (Action Jackson, 1988)
• Memories of Murder (1990)
• Pahuuden kaupunki (Neon City, 1991)
• Da Vinci’s War (1993)
• South Beach (1993)
• Kiss of Death (1997)

Denise ”Vanity” Matthewsin diskografia laulajana:

• Vanity 6 – Vanity 6 (1982)
• Vanity – Wild Animal (1984)
• Vanity – Skin On Skin (1986)

Denise Matthews syntyi vuonna 1959 Kanadan Niagara Fallseilla ja kasvoi lapsena usean huoltajan hoidossa. Hänen äitinsä, lähteestä riippuen joko saksalais- tai puolalaistaustainen Helga Senyk ei pystynyt huolehtimaan lapsesta, joka myöhempien elämäkertatietojen mukaan joutui äitinsä luona tuntemattomien miesten seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Lapsi jätettiin isoäitinsä hoitoon, joka ei kuitenkaan pystynyt hänestä huolehtimaan sairastuttuaan. Lopullinen sijoituspaikka nuorelle Deniselle oli väkivaltaisen isän Levia Matthewsin kotona, jossa hän varttui aikuiseksi sisarpuoltensa kanssa. Koulussa sisarukset olivat ainoat mustat lapset, joita vieroksuttiin isän käytöksen vuoksi. Helga-äiti alkoholisoitui ja masentui Denisen ollessa teini-ikäinen. Varhaisaikuisuudessa Denise alkoi kokea, että pikkukaupungin ankeasta ilmapiiristä oli päästävä kirkkaampien valojen ääreen.

Denise oli varsin hyvin perillä ulkonäkönsä suomista eduista ja mahdollisuuksista. Montrealilaisen mallitoimiston kautta hän voitti Miss Niagara Falls -kilpailun ja pääsi osallistumaan Miss Kanada -mittelöihin, joista palasi kuitenkin ilman voittoa. Lopulta Montrealkin alkoi tuntua liian pieneltä ja New York kutsui. Denise pääsi newyorkilaisen Zoli-mallitoimiston listoille, jonka kautta hän sai töitä hammastahnamainoksista sekä kreditoimattoman roolin taustatanssijana kanadalaisesta seikkailuelokuvasta Klondike Fever (1980). Elokuvasta Matthewsia on mahdotonta bongata. Samana vuonna Matthews nähtiin hieman suuremmassa roolissa kulttislasherissa Kauhun kiskot, jossa hän esitti yhtä opiskelijoista, jotka matkustavat junassa, jonka kyydissä on Groucho Marx -naamiota käyttävä sarjamurhaaja. Matthewsin noteerattavin osuus elokuvassa on taikuri David Copperfieldin avustajana taikatemppukohtauksessa, mutta slasherin verilöylykohtauksissa hän ei esiinny.

Matthewsin ensimmäinen ja aidosti kiinnostava päärooli elokuvassa oli historian hämärään jääneessä genrekuriositeetissa Tanya’s Island, joka yhdistää vähemmän hienovaraisesti fantasian, romantiikan ja seksploitaation tyylilajeja. Elokuvan keskiössä on väkivaltaisesta suhteesta karkaava nainen, joka karatessaan taidemaalarimiehensä luota löytää hylätyn talon, jonka yläkerran mystinen valopallo vie hänet paratiisisaarelle. Saarella miehen maalauksesta herää eloon gorilla, josta tulee mustasukkaisuuskolmiodraaman kolmas osapuoli. Hitaasti etenevän taidefantasian teemoista voi vetää johtopäätöksiä kolonialismista ja patriarkaalisuudesta. Elokuvassa valkoinen mies alistaa mustaa naista. Rajuimmassa kohtauksessa mies raiskaa Matthewsin esittämän Tanyan gorillan huutaessa häkissä avuttomana kykenemättä auttamaan. Elokuvan lopuksi annetaan ymmärtää, että myös gorilla kohdistaa seksuaalista väkivaltaa naiseen. Tämän jälkeen Tanya herää kotoaan unesta. Tanyalla on arpia kehossaan, mutta hän hymyilee peilille. Asunnossa on yhtäkkiä valvontakameroita, joissa näkyy gorilla.

Elokuvalla vaikuttaa olevan jotain sanottavaa, mutta surrealistinen kerronta ja unenomainen tunnelma peittävät alleen sosiaalikommentaarin. Tanya’s Island on silti rohkea ja mielenkiintoinen käsitellessään aiheitaan ja toimii silti kohtalaisen hyvin hämyisenä keskiyön elokuvana. Elokuvan ohjaaja Alfred Sole oli tätä ennen ohjannut vain pornoelokuvan Deep Sleep (1972) ja karmivan kauhuteoksen Alice, Sweet Alice (1976) ja ohjasi vain yhden elokuvan tämän jälkeen ennen ryhtymistään päätoimiseksi elokuvalavastajaksi. Gorillapuvun luoneesta Rob Bottinista tuli sittemmin Hollywoodin efektivelho ja käsikirjoitusta työstäneestä Mick Garrisista Stephen Kingin luotto-ohjaaja.

1980-luvun ensimmäisinä vuosina Matthews osallistui New Yorkin seurapiirien juhliin ahkerasti ja käänteentekevä ilta hänen elämässään tapahtui vuoden 1982 American Music Awardseissa. Rick Jamesin seuralaisena juhliin tullut Matthews lähti Princen matkaan illan edetessä. Tapahtumasarjasta olisi varmasti saanut Dave Chappellen käsissä nerokkaan sketsin. Princen ja Matthewsin yhteistyö sekä romanttinen suhde alkoivat lähestulkoon ensitapaamiselta. Prince halusi Matthewsin keulakuvaksi tyttöbändiin, jota hän itse kuvaili ”1980-luvun The Supremesiksi”. Myöhemmin James väitti, että Prince ei ainoastaan varastanut hänen seuralaistaan, vaan koko tyttöbändin konseptin Princen ollessa Jamesin lämmittelijäesiintyjänä kiertueella vuonna 1980.

Vaikka Matthewsin taiteilijapersoonaa on sittemmin luonnehdittu hyperseksuaaliseksi, Princen alkuperäisessä visiossa tyttöbändin ja sen keulakuvan ulosanti oli vielä vähemmän hienovaraista. Minnesotan multi-instrumentalisti hahmotteli bändin nimeksi Hookers ja Matthewsin taiteilijanimeksi Vagina. Pariskunnan neuvotteluiden jälkeen Matthewsin taiteilijanimeksi vakiintui Vanity ja yhtyeen nimeksi Vanity 6. Suomeksi vanityn voi sanana kääntää tarkoittamaan turhamaisuutta tai liiallista ylpeyttä omasta ulkomuodosta. Yhtyeen taustalaulajina toimivat Brenda Bennett ja Susan Moonsie, Princen vastatessa laulunkirjoituksesta ja tuotannosta. Tyttöbändin keskinäiset välit olivat alusta asti kireät, sillä alkuperäisessä suunnitelmassa ennen Princen ja Matthewsin rakastumista oli Moonsie vielä Princen heila ja yhtyeen alkuperäinen keulakuva.

Yhtyeen ainoaksi albumiksi jäi sen nimeä kantava Vanity 6 (1982). Albumilta julkaistiin neljä singleä: He’s So Dull, Nasty Girl, Drive Me Wild ja Bite the Beat. Näistä ainoa, joka ylsi virallisille singlelistoille, oli Nasty Girl. Albumin hittikappale on hyperseksuaalinen kutsu coitukseen kehräävältä solistilta ja ähkiviltä taustalaulajilta. Eikä se sellaisenaan ole huono. Siinä on tiettyä tarttuvuutta, joka parhaissa Prince-kappaleissa toimii. Nasty Girlia käytettiin myös aikansa soundtrackeilla teinikomediassa Yksityiskoulu… tytöille sekä kuuluisammin toimintakomedia Beverly Hills kytän strippibaarikohtauksessa. Myöhemmin kappaletta kuultiin Spike Leen seksityökomediassa Girl 6 (1996), ja se toimi inspiraationa Britney Spearsin kappaleelle Boys. Albumi on selkeästi Princen visio niin hyvässä kuin pahassa. Joidenkin tarttuvien koukkujen ja mielikuvituksellisen tuotannon seasta kuitenkin hahmottaa helposti naislaulajat, joille mentorinsa luomat hahmot eivät tunnu täysin istuvan. Soul Train -ohjelman haastattelussa nähdään huomattavasti ujommat ja varautuneemmat naiset kuin saman ohjelman huulisynkkausesityksissä.

Prince otti Vanity 6:n esiintymään lämppärinään 1999-albuminsa kiertueelle. Jostain syystä tyttöbändin energia ei ottanut tulta alleen konserttitilanteessa ja Matthewsin lauluäänen rajoitteet kävivät selväksi. Matthews oli päätynyt mallimaailmasta ammattimuusikoiden pariin, jolloin sekä tanssikoreografioiden että laulusuoritusten odotettiin olevan huippuluokkaa vähäisestä musiikkitaustasta huolimatta. Kiertueen toinen lämppäribändi The Time – myös Princen suojattiryhmä – soitti Vanity 6:n taustat verhon takaa. Lämppäribändien valikoituminen paljasti myös alleviivaavasti Princen roolin yhtyeiden taustapiruna, mikä ei luonut bändeille kovin itsenäistä imagoa.

Matthewsin ja Princen romanttinen suhde oli intensiivinen ja esillä paljon julkisuudessa. Pari poseerasi Rolling Stone -lehden kansikuvassa ja Prince vakuutti yleisöään löytäneensä naispuolisen vastineensa, jota kutsui peilikuvakseen. Kappaleidensa symboliikasta ja sanomasta läpi uransa vaitonainen Prince on sittemmin inspiroinut fanejaan etsimään hänen myöhemmistä kappaleistaan ja musiikkivideoistaan peilisymboliikkaa sekä yhdistämään sen Matthewsiin. Tulinen suhde päättyi lopulta jatkuviin riitelyihin, joiden syinä olivat muun muassa Princen irtosuhteet, kontrolloiva luonne ja Vanity 6:n matalat palkat. Princen seuraava suurprojekti olisi fiktiivinen versio hänen ja Matthewsin kasvutarinoista – albumin ympärille rakennettu kokopitkä elokuva nimeltä Purple Rain.

Purple Rain oli Princen albumi ja samanniminen elokuva, jotka ilmestyivät molemmat kesällä 1984. Alkuperäinen elokuvaidea pohjautui Princen ja Matthewsin rakkaustarinaan, ja sen ideana oli keskittyä myös molempien nuoruuden kotioloihin. Pariskunnan oli tarkoitus näytellä elokuvassa fiktiivisiä versioita itsestään. Koska Matthews jätti sekä parisuhteen että Vanity 6:n elokuvan ollessa esituotannon loppuvaiheessa, Prince korvasi sekä tyttöbändin keulakuvan että elokuvansa naispääosan Apollonia Koterolla. Lopullisessa elokuvassa on kuitenkin vielä viitteitä Matthewsin tarinaan ja heidän parisuhteeseensa. Elokuvassa Koteron näyttelemä hahmo kutsuu Princeä King Kongiksi perustuen Minnesotan maestron rintakarvoihin ja Matthewsin mieltymykseen gorillaeläimiä kohtaan. Myös elokuvan väkivaltainen isähahmo (jota esittää Clarence Williams III) oli alun perin kirjoitettu naispäähahmolle perustuen Matthewsin nuoruusvuosiin, mutta Prince vaihtoi roolin isähahmokseen.

Vanity 6:n toinen albumi oli äänitetty noin puoleenväliin, kun Prince risti välirikon myötä yhtyeen Apollonia 6:ksi Koteron mukaan. Yhtye oli edeltäjänsä tavoin lyhytikäinen ja kuopattiin jo vuonna 1985. Sillä välin Matthews löysi hetkeksi taiteellisen kotinsa mustan musiikin perinteikkään Motown-tallin luota niin musiikillisesti kuin elokuvallisesti. Motownin perustaja ja pitkäaikainen johtaja Berry Gordy oli vakuuttunut löytäneensä Denise Matthewsista uuden Diana Rossinsa.

Wild Animal-albumi valmistui vuonna 1984 erikoisessa ristipaineessa. Matthews halusi tehdä pesäeroa Princen soundiin ja toivoi, että hänen musiikkinsa ei edes kuulostaisi mustien musiikilta. Motownin tuore tuottaja Bill Wolfer oli pyynnöstä hämmästynyt, eikä mies vielä vuosikymmeniä myöhemminkään ole hahmottanut, mikä levyn soundillinen päämäärä oli. Koska albumilta puuttuivat myös Moonsien, Bennettin ja Princen taustalaulut, Matthewsin rajoitukset laulajana käyvät kuunnellessa kiusallisen selviksi. Levyn tarttuvimmat kappaleet ovat ennenaikaisesta siemensyöksystä kertova single Pretty Mess ja Samuelle-balladi. Nimikkokappaleella Wild Animal Matthews laulaa rakkaasta King Kongistaan ja omasta pienestä gorillastaan, joka herättää mielleyhtymiä niin Tanya’s Islandista mutta relevantimmin Matthewsin ex-puolisosta ottaen huomioon Purple Rainin dialogin. Myös albumin sisäkansilla nainen poseeraa gorillaturkissa vailla muuta vaatetusta. Tuottaja Wolfer kertoi myöhemmin, että hänelle tuli levyn tuotannon aikana vaikutelma, että Matthews halusi todistaa albumilla Princelle olevansa artisti. Samaan aikaan Wolfer ihmetteli, miksi lauluottojen äänittämisen aikana naisen edessä oli Minneapolis-soundin luojan valokuva. Albumi oli taloudellinen floppi, eikä siitä ole otettu uusintapainoksia.

Berry Gordy oli elokuvatuottajana suhteellisen kokematon, mutta hän suhtautui intohimoisesti Idän lohikäärmeen tuotantoon. Ohjaajaksi pestattiin Richard Pryor -komedioissa kokemusta kerryttänyt Michael Schultz, ja pääosassa nähtiin Matthewsin lisäksi elokuvanäyttelyssä kokematon Taimak. Koska jälkimmäinen pestattiin pääosaan taistelutaitojensa, ikänsä ja etnisyytensä vuoksi, jäi tässä vaiheessa jo huomattavasti kokeneemman esiintyjän, Matthewsin, kontolle kannatella kaksikon yhteisiä kohtauksia. Idän lohikäärme on taistelulajitoiminnan, fantasian ja musiikkielokuvan purskahtelevan villi sekoitus, joka hurmaa tunnelmallaan ja energiallaan alusta lähtien. Omalla tavallaan se on kuin jatketta suorasukaisempaan 1970-luvun mustan elokuvan blaxploitaatio-aaltoon. Samaan aikaan se on kasarin viehättävintä kieli poskessa -fantasiaa Säpinää Chinatownissa -elokuvan ja Kultaisen lapsen ohella. Ihastuttavan hölmön tunnelman lisäksi elokuvan viehättävintä antia on nähdä Matthews tuomassa karismaansa esiin vaivattomammin kuin orgasmia teeskentelevän seksiobjektin osassa. Vanityna hän esittää myös 7th Heaven -kappaleen elokuvan soundtrackillä. Kilpasisko Apollonia Kotero on myöhemmin todennut saaneensa tarjouksen siirtyä Motownin leipiin ja elokuvan pääosaan, mutta ajatus oli tyssännyt siihen, että Prince oli saksipotkaissut Idän lohikäärmeen käsikirjoituksen ilmaan.

Idän lohikäärme oli pienimuotoinen hitti, mutta seuraavaksi Matthews sai kokea usean taloudellisen flopin niin musiikin kuin elokuvien saralla. Toukokuussa 1986 Motown julkaisi Vanityn toisen ja viimeisen sooloalbumin Skin On Skin. Aloituskappaleessa Under the Influence voi kuulla jo hieman kukkaan puhkeamista, jota Vanity esiintyjänä oli jo väläytellyt, mutta johon hän ei artistina ollut vielä päässyt. Myös Romantic Voyage edustaa haikeampaa ja onnistunutta tunnelmointia. Silti albumilla jatketaan edeltäjänsä tematiikkaa esimerkiksi Animalsissa, joka eläimellisen seksin teemasta huolimatta kuulostaa enemmän lastenohjelman tunnusmusiikilta. Nimikappale Skin On Skin on yllättäen kesympi tunnelmaltaan kuin mitä nimestä voisi päätellä, ja sen kosketuksessa on romanttiikkaa pelkän yliyritetyn voihkinnan sijaan. Kolmatta albumia kertoman mukaan suunniteltiin, mutta Vanityn tähti musiikkiartistina oli jo hiipumaan päin.

Elokuvarintamalla floppeja tuli samana vuonna kaksi kappaletta, mutta kumpaakaan elokuvaa ei voi soimata huonoudesta tai epäkiinnostavuudesta. Ei liian nuori kuolemaan on Idän lohikäärmeen tavoin mielipuolisinta kasarin genresekoitusta, joka sekoittaa cocktailiinsa niin James Bondia, Mad Maxia kuin The Rocky Horror Picture Show’ta. Matthews palaa näyttelijänä Vanityn hyperseksuaaliseen vamppirooliin. Tästä huolimatta – tai oikeastaan sen takia – rooli on Matthewsin uran selkeitä tähtihetkiä. Kohtaus, jossa Matthews viettelee pääosaa esittävän John Stamosin on jäänyt syystäkin kulttielokuvaystävien mieleen sen ollessa hyvin roisi 1980-luvun valtavirtaelokuvaksi. Stamosin mukaan Matthewsin suorasukaiset lähestymisyritykset eivät jääneet vain valkokankaalle. Androgyynia pääpahista esittävä Kiss-yhtyeen Gene Simmons irrottelee myös antaumuksella ja työntää elokuvan loppupuolella valtavaa kieltään Matthewsin hahmon suuhun. Matthewsin ja Simmonsin yliampuvat irrottelut ovat elokuvan sekopäisen tunnelman ehdotonta kermaa, vaikka ne vahvistivatkin kummankin mainetta friikkeinä.

Vuoden toinen elokuvafloppi Matthewsille oli halpayhtiö Cannon Groupin astetta isomman budjetin satsaus Pahan otteessa, neo-noir-jännäri, jonka ohjaajana toimi trillerikonkari John Frankenheimer. Elokuvassa gangsterit alkavat kiristää Roy Scheiderin esittämää liikemiestä hänen irtosuhteestaan, mikä vie liikemiehen syvälle alamaailmaan. Elmore Leonardin tekstiin perustuva jännäri ei ole lainkaan huono heikosta menestyksestään huolimatta. Elokuvassa Matthews nähdään hänelle tyypillisessä roolissa seksityöntekijänä, joka joutuu sankareiden ja roistojen ristipaineeseen. Matthewsilla on teoksessa myös strippauskohtaus, mutta kiinnostavampi on kohtaus, jossa Purple Rainissa väkivaltaista isää esittänyt Clarence Williams III retuuttaa häntä. Kun otetaan huomioon, että Matthewsin oli alun perin määrä näytellä Purple Rainin pääosaa ja Williamsin hänen väkivaltaista isäänsä, kohtaus toimii lähimpänä valkokankaalle päätynyttä vastinetta alkuperäisen käsikirjoituksen asetelmalle.

Vuosina 1986–87 Matthewsin huumeongelma paheni merkittävästi. Freebasingia eli poltettavan kokaiinin käyttöä harrasti tuohon aikaan myös hänen puolisonsa, Mötley Crüe-yhtyeen Nikki Sixx. Suhde ei ollut pitkäkestoinen ja kummankin mukaan sitä yhdisti enemmän rakkaus kokaiiniin kuin toisiinsa. Taloudellisten floppien ja huonojen elämänvalintojen seurauksena Matthewsin elämä suistui hitaasti raiteiltaan ja terveysongelmia alkoi ilmaantua. Vuonna 1987 nainen menetti munuaisensa ja sai pysyviä vaurioita näköön ja kuuloonsa. Huonosta elämänvaiheestaan huolimatta Matthews suostui myöhemmin, jo julkisuudesta vetäydyttyään, antamaan haastattelun Sixxin omaelämäkertaan Heroiinipäiväkirja.

Seuraava elokuvaprojekti oli jo selkeästi pienemmän mittakaavan tuotanto. Pienen budjetin dekkaritrilleri Deadly Illusionin ohjaajana toimi genre-elokuvien konkari Larry Cohen, mutta cohenilaista persoonallista outoutta elokuvassa ei ole. Billy Dee Williamsin tähdittämä yksityisetsivä on hahmona kuin vedellä laimennettu John Shaft, ja kokonaisuutena elokuva on kömpelö pastissi Humphrey Bogartin tähdittämistä dekkariklassikoista. Williams esitetään elokuvassa sulavasanaisena naistenmiehenä, mutta ajan patina saa herran näyttämään enemmän limaiselta sedältä. Matthewsin rooli on esittää elokuvassa Williamsin kotona nalkuttavaa puolisoa. Fyysisessä formaatissa elokuva ei ole ollut levityksessä VHS-aikakauden jälkeen.

Vuoden 1987 loppupuolella nähtiin Matthewsin ensimmäinen ja mahdollisesti merkittävin tv-sarjavierailu, kun nainen nähtiin keskeisessä roolissa Miami Vicen kolmannen tuotantokauden jaksossa By Hooker by Crook. Jaksossa hän näyttelee imagolleen tyypillisesti valokuvamallia, joka tekee kuutamokeikkaa seksityöntekijänä. Hahmo todistaa jaksossa murhan työkeikallaan ja saa siitä gangsterit peräänsä. Vuosina 1987–93 Matthews vieraili aikansa tv-tuotannoissa The New Mike Hammer, D.C. Follies, T. and T. – Oikeutta kovin ottein, Aaveita ja kummituksia, Booker, Kauhua kryptasta, Tropical Heat, Silkkiä ja luoteja, Lady Boss, Highlander ja Counterstrike, joista suurin osa on painunut syvälle televisiohistorian uumeniin.

Denise Matthewsin elokuvauran viimeinen suurelle yleisölle levitetty rooli oli 1980-luvun toimintaelokuvien huipputuottaja Joel Silverin elokuvassa Action Jackson – ässä hihassa. Elokuva rakennettiin Rocky-elokuvien näyttelijä Carl Weathersin ympärille eräänlaisena toimintasankariuran starttina. Matthews esittää elokuvassa huumekoukussa olevaa yökerholaulajaa, joka lyöttäytyy sankarin avuksi ja romanttisen kiinnostuksen kohteeksi. Nainen on viihdyttävästi etenevän kasarirymistelyn ehdottomasti parhaita puolia. Vaikka rooli on tyypillinen hänen tuolloiselle tähtikuvalleen, se antoi silti enemmän toimijuutta kuin muutamat edelliset elokuvat. Myös soundtrackille Matthews esitti kolme kappaletta, joista kaksi – Undress ja Faraway Eyes – hän esittää myös elokuvan kohtauksissa. Yhdysvaltalaisen elokuvakansankynttilä Roger Ebertin arviossa Matthews oli Action Jacksonin ainoa pelastava arvo. Lehdistöhaastatteluissa nainen korosti taustatyötään narkomaanirooliaan varten ja vakuutti päässeensä itse huumekoukusta irti. Tosiasiassa kuiville pääseminen vei häneltä vielä vuosia.

Action Jackson tuotti omansa takaisin mutta ei juurikaan voittoa ja oli tekijöilleen pettymys taloudellisesti. Carl Weathersin startti toimintatähtenä ei ottanut alkaakseen, mutta Denise Matthewsin ura sukelsi syvemmälle videolevityksen, syndikaattitelevision ja pienten tuotantojen marginaaliin samalla, kun naisen huumeongelma paheni. Seuraava rooli elokuvien saralla Matthewsille oli Memories of Murder -trillerissä, jossa Nancy Allenin esittämä nainen kärsii muistinmenetyksestä ja alkaa nähdä välähdyksiä menneisyydestään sekä murhasta, jonka todisti. Matthews esittää elokuvan pahaenteistä femme fatalea, joka tietää tarkemmin Allenin hahmon menneisyydestä. Hyvistä näyttelijöistä ja jokseenkin kiinnostavasta premissistä huolimatta elokuva on uskomattoman pitkäpiimäinen televisiotuotanto, josta jännitys on kaukana. Kuriositeettina mainittakoot, että Memories of Murder on ensimmäinen Lifetime-kanavalle tuotettu elokuva. Kanava on jatkanut kädenlämpöisiä elokuvatuotantojaan tähän päivään asti.

Pahuuden kaupunki on viimeinen kiinnostava rooli Matthewsilta. Halvalla tehty kanadalaistuotanto on Mad Max -henkinen post-apokalyptinen selviytymiselokuva, joka lainaa juonensa John Fordin Hyökkäys erämaassa -klassikosta. Genre-elokuvien karismaattinen vakiokasvo Michael Ironside johtaa joukkoa selviytyjiä, jotka matkustavat aurinkokatastrofin jäljiltä erämaan halki taistellen matkan varrella maantierosvoja ja muita opportunisteja vastaan. Matthews näyttelee Ironsiden aisaparia, ja rooli on hänelle kiinnostavan epätyypillinen. Vaikka hänen hahmonsa torjuu elokuvassa onnistuneesti raiskausyrityksen, Matthewsia ei ole tehty elokuvassa seksiobjektiksi tekijöiden tai hänen itsensä toimesta. Matthews viettääkin poikkeuksellisesti suurimman osan elokuvasta talvivaatteissa. Alkupuoleltaan hieman unelias elokuva saa ryhtiä lopussa, jossa Hyökkäys erämaassa -vaikutteet näkyvät myös toiminnan saralla pitkässä takaa-ajokohtauksessa. Loppupuolella Matthewsin hahmo pitää monologin, jossa kertoo lapsuuden traumastaan, kun yritti estää isää pahoinpitelemästä lastaan ja loukkaantuikin itse. Kohtaus on elokuvan dramaattisesti vahvin ja samalla parhain näyttö Matthewsin taidoista näyttelijänä. Matthewsin elämään perehtyneelle se antaa myös tilaa spekuloida kanavoiko näyttelijätär kohtaukseen jotain omasta lapsuudestaan.

Matthewsin seuraava rooli nähtiin halvalla tehdyssä toimintaelokuvassa DaVinci’s War. Elokuva on jäänyt nykypäivänä pitkälti unholaan, eikä sitä ole levitetty Pohjois-Amerikan ulkopuolella fyysisenä julkaisuna tai ole ollut mahdollista löytää kirjoitushetkenä kusisimmistakaan suoratoistopalveluista. Sen ohjaaja Raymond Martino on kerännyt sittemmin kyseenalaista mainetta Anna Nicole Smithin tähdittämien toimintakalkkunoiden kipparina. Matthewsin kohdalla elokuvan olennaisin ansio oli tavata Flash Gordon-näyttelijä Sam J. Jones, jonka myötä hän kääntyi uskoon.

Julistettuaan mediassa olevansa uudestisyntynyt kristitty hän alkoi ottaa etäisyyttä Vanity-julkisuuskuvaan ja laittoi sen suureksi osaksi Princen syyksi. Vaikka ex-puolisolla oli iso rooli Vanity-hahmon luomisessa, todellisuudessa luomus eli itsenäistä elämää pitkään vielä pariskunnan eron jälkeen. Matthews kertoi Vanity-roolihahmon ja kokaiinin käytön olleen vuosia jonkinlainen selviytymismekanismi, jonka avulla jättää taakseen lapsuuden traumat. Uudesti syntyneenä kristittynä hän julisti kulkeneensa paholaisen polkua jo pitkään mutta löytäneensä nyt tiensä Jumalan luokse.

Matthewsin toiseksi viimeinen elokuvarooli nähtiin blaxploitaatio-kuningas Fred Williamsonin videotoiminnassa South Beach, jossa ohjaaja Williamson näyttelee pääosassa sarjamurhaajaa jahtaavaa yksityisetsivää. Karismaattisen sikari-Fredin tähdittämät elokuvat ovat aina jossain määrin kiinnostavia, mutta ohjaajana mies on umpisurkea eikä ole ihan helppoa keksiä näin nimekkään näyttelijäkaartin yhtä väsynyttä yhteisesitystä. Elokuva on varsinainen uriensa alamäkeä viettävien genrekonkareiden kokoontumisajo. Williamsonin lisäksi ruudulla nähdään Gary Busey, Robert Forster, Peter Fonda, Henry Silva ja Denise Matthews, joka näyttelee elokuvassa Williamsonin ex-vaimoa ja nykyistä puhelinseksityöntekijää. Rooli on Matthewsilta väsynyt esitys, mikä johtunee yhtä lailla geneerisestä tuotannosta, huumeongelmien rasittamasta elämäntilanteesta kuin kyllästymisestä Vanity-imagoon. 

Vuonna 1994 Matthews kärsi huumeiden yliannostuksesta ja hänen terveysongelmansa lisääntyivät. Korkea verenpaine vei naisen näkökyvyn kuudeksi kuukaudeksi, ja hänellä oli sisäisiä verenvuotoja. Veritulppa aivoissa aiheutti sairaskohtauksen. Matthews oli sairaalahoidossa kolme kuukautta, ja hänen agenttinsa näki parhaaksi faksata terveydentilasta Princelle. Naisen omien sanojensa mukaan Jeesus ilmestyi hänelle näyssä ja lupasi pelastusta, jos hän hylkää Vanity-persoonan lopullisesti.

Vuosi raitistumisensa jälkeen Matthews meni naimisiin Los Angeles Raidersin linjamies Anthony Smithin kanssa. Matthews kosi Smithiä vain kolme päivää sen jälkeen, kun he olivat tavanneet ensimmäisen kerran osallistuttuaan yhteiseen varainkeruujuhlaan. Avioliiton aikana Matthews aloitti evankelistan työt ja kutsui usein kodittomia pariskunnan yhteiseen kartanoon. Smith oli ruumiillisesti väkivaltainen, ja pari erosi seuraavana vuonna 1996. Myöhemmin Smith tuomittiin loppuelämäkseen vankilaan kolmen henkilön murhasta, jotka tapahtuivat vuosina 1999–2001.

Uransa viimeisessä elokuvassa Kiss of Death Matthews näytteli vuonna 1997. Kyseessä on amatöörimäinen eroottisen trillerin kyhäelmä, jonka näyttelijöistä Matthews on ainoa julkisuudesta millään tavalla tunnettu nimi. Elokuvan ohjaaja Andrei Feher oli hankkinut elokuvalliset kannuksensa eurooppalaisten pornoelokuvien tekijänä, ja tekele on kuin 1990-lukulaista jynkkyä ilman seksiä. Matthews pitää koko elokuvan keston vaatteet päällään ja vakuuttaa näyttelijänä poikkeuksellisen hyvin ollessaan harrastelijateatteritasoisten räpeltäjien keskellä. Saatuaan munuaissiirron samana vuonna Matthews omisti elämänsä Jeesukselle, jätti taiteellisen uransa taakseen ja otti vielä enemmän etäisyyttä julkisuuteen.

2000-luvulla Matthewsia nähtiin julkisuudessa enimmäkseen kristillisten medioiden haastatteluissa, joissa hän demonisoi Vanity-menneisyyttään ja ylisti uskontoaan. Nainen kirjoitti myös monta versiota elämäntarinastaan omakustanteina, joita on nykypäivänä vaikea löytää inhimilliseen hintaan luettavaksi Pohjolan perukoille. Princen fanifoorumilla löytyy keskustelulankoja, joissa näistä teksteistä löytää kuvakaappauksia. Näiden perusteella tekstit muistuttavat paikoin tajunnanvirtaa, jossa tapahtumien tarkkaa kulkua on vaikea erottaa hengellisestä pohdinnasta ja symbolisesta kerronnasta. Matthews on verhonnut konkretian ekspressionistiseen abstraktiuteen, jonka tekotaiteellinen maalailu latistaa kiinnostusta perehtyä teksteihin syvemmin naisen kiehtovasta elämästä huolimatta. Tekstejä lukiessa vaikuttaa siltä, että vielä evankelistankin roolissa nainen pysyi eräänlaisen hahmon takana. Vanityn tupeerattu tukka ja pitsialusvaatteet olivat lopussa vaihtuneet seksuaalisesta provokaatiosta pantakaulukseen ja Raamattuun.

Performanssia yhtä kaikki, mutta kummassakin hahmossa on jotain rehellistä pinnan alla. Vanity oli esiintyjänä aikaansa edellä omaehtoisena seksuaalisena naisena, ja myöhempien aikojen Matthews oli selviytyjä, joka pyrki pelastamaan muita omilta menneisyyden huonoilta valinnoiltaan. Vanity-menneisyyden totaalinen demonisointi tuntuu jollain tavalla väärältä 1980-luvun rohkeaa taiteilijaa kohtaan. Matthewsilla saattoi urastaan olla paljon opittavaa, mutta ei paljoa hävettävää. Hän koki Vanityn jälkeen päin ehkä oikeutetustikin huonona taiteilijanimenä, jonka hän oli oppinut tarkoittamaan merkityksettömyyttä. Hänen elämänsä ja uransa olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin merkityksettömiä.

Denise Matthews kuoli lopulta vain 57-vuotiaana 15.2.2016 harvinaiseen sairauteen nimeltään kapseloiva vatsakalvontulehdus. Sairastuttuaan vuotta aiemmin häntä varten perustettiin 50 000 dollaria tavoitellut joukkorahoituskampanja, joka lopulta sai kasaan alle 7000 dollaria. Kuullessaan Matthewsin kuolemasta entinen kumppani Prince esiintyi Australian Melbournessa osana Piano & A Microphone -kiertuettaan ja omisti konsertin hänen muistolleen saatesanoilla ”rakastin häntä taiteilijana, joka hän pyrki olemaan”. Myöhemmin Princen äänittäjä Scott Baldwin kertoi, että Prince, joka aina tallensi esiintymisensä, pyysi tuolloin – uransa ainoana kertana – ettei kyseistä tallennetta säilytetä. Prince kuoli itse huhtikuussa 2016 fentanyylin yliannostukseen 57-vuotiaana.

Itseäni kiinnosti kirjoittaa tämä artikkeli pitkälti itsekkäistä syistä. Lapsena Showtimen Action Jacksonin VHS-kasetti esitteli kannessa mystisen kaunottaren, jonka nimi oli vain yksi sana, jonka merkitystä en tuolloin ymmärtänyt. Myöhemmin tämä sama hahmo tupsahti esiin kasvaessani Prince-faniksi sekä genre- ja kulttielokuvien suurkuluttajaksi. Tätä artikkelia kirjoittaessani Denise Matthews on näyttäytynyt äärimmäisen ristiriitaisena mutta avoimena ihmisenä. Seksisymbolina, näyttelijänä, laulajana, päihderiippuvaisena, selviytyjänä ja lopulta henkilönä, joka yritti koko loppuelämänsä päästä eroon juuri siitä Vanity-hahmosta, jonka avulla hän oli tullut tunnetuksi. Kulttuurihistoria näyttää muistavan hänet Vanityna, jonka hän yritti lopuksi haudata, mutta joka on syy siihen, että hänen elämästään voidaan kirjoittaa tällainen artikkeli. Se on melko traaginen mutta myös inhimillinen päätöspiste koko tarinalle.

Lähteet:

• Adams, Cameron. 17.2.2016. Prince pays tribute to late girlfriend in first show on Australian solo tour. News Corp Australian Network.
• Axle, Jeym. 2022. Don’t Blame Vanity: The Unofficial Biography of Denise “Vanity” Matthews. Moonbow Books.
• Collier, Aldore. 15.2.1988. Carl Weathers And Vanity Talk About Hot Romance in ’Action Jackson’. Jet.
• Collier, Aldore. 11.1.1993. Vanity Tells Why She Gave Up Sexy Image and Became Born-Again Christian. Jet.
• Collier, Aldore. 6/1995. At Home With Vanity And Her New Husband. Ebony.
• Dobie, Kathy. 24.1.2013. Ex-Raider Anthony Smith’s Murder Trial and Violent Past. GQ.
• Draper, Jason. 2008. Prince: life & times. Outline Press Limited.
• Ebert, Roger. 12.2.1988. Action Jackson.
• Lizie, Arthur. 2022. Prince on Prince. Chicago Review Press.
• MisterChirp. 7.2.2022. Vanity/Denise Matthews 2001 Interview On Christian Network. Part 1/3. YouTube.
• Pollack, Joe. 23.2.1988. Vanity In A Serious Vain. Philadelphia Daily News.
• Prince.org. 31.5.2016. Prince & Vanity Were Talking Through Mirrors & Did Prince Get His Girl?
• Princevault. 23.2.2016. Prince: Piano And A Microphone, 16 February 2016.
• Princevault. The Dawn.
• Scott, Vernon. 27.1.1988. Vanity is HOT. Hollywood Reporter.
• Sixx, Nikki & Gittins, Ian. 2008. Heroiinipäiväkirja (suom. Yasir Gaily). Like.
• Thorne, Matt. 2012. Prince (suom. Sami Heino). Faber and Faber Limited.
• Uptown. 3.2.2025. 1983 – Vanity 6 – Soul Train. YouTube.
• Wolfer, Bill. 11.2.2025. Vanity: Wild Animal or Pretty Mess? YouTube.