Kategoria:

Interstellar (2014)

Aika on fyysikoiden mukaan suhteellista ja subjektiivista. Aika voi siis kulua eri tahdissa eri ihmisille. Kulttuurintutkijat sen sijaan vakuuttavat, että sama ajatus pätee myös henkilöiden kokemuksiin. Aika tuntuu matelevan esimerkiksi silloin, kun on arvannut 170-minuuttisen elokuvan kaiken sisällön ensimmäisen tunnin aikana kohdilleen.

Julkaistu:
Kategoria:

Elysium (2013)

Toimintaelokuva on ollut genrenä laskusuhdanteessa viime vuosina. Asian voi osittain jäljittää siihen, että moderniin toimintaelokuvaan ei tunnu nykyään kuuluvan sellainen perusasia kuin juoni. Onhan elokuvissa tarina lähes aina, mutta oli kyseessä sitten The Lone Ranger tai Star Trek Into Darkness, tarinaa käytetään tekosyynä syöttää katsojalle toinen toistaan vaikuttavimpia setpiece-hetkiä, tai kiidättää katsojalle rakkaat ja tutut hahmot sellaisesta seuraavaan. Kaavan saapuu nyt rikkomaan District 9:n ohjaaja Neill Blomkamp, jonka Elysium hioo entisestään miehen visioita dystooppisista tulevaisuuksista.

Julkaistu: