Keskiviikkona 24.5.2017 Savoy-teatterissa kajahti! Claudio Simonettin Goblin esitti tuolloin livenä George A. Romeron klassikon Dawn of the Deadin soundtrackin. Paikalla Laajakuvasta olivat toimittajat Joonatan Nikkinen ja Tuomas Porttila. Yhdessä he intoutuivat puimaan illan antia.
Joonatan Nikkinen: Tämähän ei ollut eka kerta, kun Goblin kävi Suomessa. Sanos mulle, kuomaseni, milloin toi aiempi reissu oli? 2014? Muistan vain että itse taisin tuolloin olla Sodankylässä.
Tuomas Porttila: Ei ollut tosiaan ensimmäinen Goblinin Suomen keikka. Ne on muistaakseni esiintyneet täällä muutaman kerran. Olin jo kerran menossa katsomaan bändiä, mutta syystä tai toisesta en mennyt. Vuosi taisi olla 2011.
JN: Että ne ovat käyneet jo niinkin varhain? Muistan tuosta vuoden 2014 keikasta sen verran, että kuulin myöhemmin manailua Orionin Tenebre-näytöstä avaamaan tulleen Simonettin aikatauluongelmista. Kaveri kuulemma antoi odottaa itseään melkoisesti ennen paikalle ilmaantumistaan
TP: En tosiaan sitten tiedä, oliko tuo Simonettin Goblin vai se toinen toiminnassa oleva kokoonpano… Ja Simonettista olen kuullut samanlaista egopelleilyä, mutta tällä kertaa jannu antoi itsestään rennon ja miellyttävän kuvan.
JN: Joo, mikä onni. Tulimme kaverini kanssa keikalle viime sekunnilla, koska Jakomäestä keskustaan matkaavaa bussiamme ei aikatauluun merkitystä kellonlukemasta ja 10 minuutin etuajassa pysäkille saapumisesta huolimatta kuulunut. Lopulta ei auttanut kuin matkata Itä-Helsinkiin ja ottaa metro alle. Siinä penkillä sitten aikarautaa tuskaillessamme totesin jotta “eiköhän ne kuitenkin tavoilleen uskollisesti aloita sen soittamisen about puoli tuntia myöhässä.” No, tasan seitsemän maissa Savoy-teatteriin saapuessamme aula oli tyhjä ja salista kuului bändin tervetulleeksi toivottavan yleisön taputusta. Joku voisi sanoa että viime tipassa.
TP: Paska mäihä, kun kerrankin herra sattui olemaan hyvällä tuulella. Kertoi tuossa ennen sinun saapumista paikalle, kuinka Helsinki on mahtava kaupunki, ja hän haluaa soittaa täällä vielä monta kertaa tulevaisuudessa. En muista ehditkö kuulla tuosta alkupuheesta mitään? Ukko myös kehui, että luvassa on erikoislaatuinen ilta.
JN: En ehtinyt. Onnistuin miltein istumaan tuoliin ennen valojen sammumista. Luin tosiaan toisaalta, että Simonetti kehui Helsinkiä jo vuoden 2014 haastattelussaan.
TP: Kyllähän tuollainen nuoleskelu kuuluu ammattiartistin työnkuvaan. Liput myyvät paremmin ja niin edelleen. Sitten se kysymys, joka kaikkia kiinnostaa: millainen kokemus tämä nyt sitten oli?
JN: Konseptihan oli aivan mielettömän kutkuttava, etenkin Frizzin ja Carpenterin keikkojen (joissa siis live-musan taustalle heijastettiin soundtrack-leffojen parhaita paloja) jälkeen. Käytännössä ajatuksena oli, että bändi soittaa Dawn of the Deadin musat livenä valkokankaan edessä.
TP: Olen samaa mieltä, että ajatus on kiehtova. Toteutus vain kärsi siitä, ettei Dawn of the Dead ole läheskään niin hyvä soundtrackinsa vuoksi. Elokuvan ansiot ovat jossain ihan muualla. Olisi varmaan ollut mukavampaa katsoa esimerkiksi Suspiria tai Deep Red Goblinin säestämänä. Näissä filmeissä soundtrack tekee elokuvasta huomattavasti paremman, koska Dario Argento on Romeroa audiovisuaalisempi ohjaaja.
JN: Tämäkin on totta. Ikävä fakta taitaa kuitenkin olla se, että ainut mahtavampi biisi Dawnissa on tuo tunnari. Sitä sitten väännettiin ja käännettiin vähän väliä uudestaan ja uudestaan. Leffahan nyt ei itsessäänkään ole erityisen musikaalinen, joten sääliksi kävi katsella bändiä, joka selkeän tylsistyneenä pyöritteli peukaloitaan about tunnin meiningistä. Yltyipä Simonetti jopa räpsäisemään salaman kanssa kuvan niin että välähti.
TP: Jep, suhteellisen aktiivinen somettaja tuo Simonetti. Osa kuvista päätyi Facebookiin keikan päätteeksi. Jos tuota nyt voi keikaksi kutsua. Enemminkin kyseessä oli elokuvanäytös, jossa bändi pääsi välillä soittamaan tunnuskappaletta.
JN: Joo, voi olla että itseäni olisi hieman kyrsinyt 30 euron hintainen keikkalippu, jollen olisi käytännössä saanut sitä ilmaiseksi. Somea (myönnän syntini) hieman vilkaistuani hoksasin, että aika monelta oli Dawn jäänyt aiemmin näkemättä ja ihmiset marisivat siitä, miten musakohtauksissa dialogista ei saanut selvää. Itse olen leffan sen verran monasti katsonut, ettei tämä haitannut. Suoraan sanottuna olisin jopa mieluiten tsekannut koko leffan äänettä, monipuolisemmin irroitelleen säestyksen kera. Mielestäni näistä musakohdista tuli hieman samanlainen fiilis, kuin elokuvaklippejä sisältävissä musavideoissa.
TP: Itsekin olen leffan monesti nähnyt, joten ei olisi haitannut yhtään, jos se olisi säestetty suurimmaksi osaksi. Pitkistä toimintakohtauksista, joissa tunnussävelmä raikasi, tuli erittäin hyvä fiilis. Tiedä sitten, olisiko jonkinlainen best of -soittolista kuitenkin ollut parempi. Itse olisin kyllä halunnut kuulla kaikki Goblinin klassikot.
JN: Sama vika. Kuten sanottua, ajatuksen tasolla tämä taisi olla käytäntöä onnistuneempi. Palatakseni aiempaan kommenttiisi väärästä leffasta: kuuntelen kotioloissa paljon elokuva-soundtrackeja ja olen huomannut, että yhdellä levyllä saattaa ylipäätään olla sama biisi pirun monta kertaa. Toki on poikkeuksia, kuten Goblinin tapauksessa esimerkiksi Suspiria, mutta jonkun Profondo Rosson kuunteleminen käy välistä raskaaksi jopa himassa kokkaamisen yhteydessä.
Eräs itseäni kaihertanut asia oli myös filmin näyttäminen DCP-formaatissa. Facebookissa tästä annettiin perusteluksi, ettei filmikopiosta voisi poistaa musiikkia. Mielestäni tämä selitys on äärimmäisen ontuva, jos bändin soittaessa mitään muutakaan ei kuulunut. Eiköhän jokainen arvannut jo etukäteen, että rummut, syntikka ja skitta saattaisivat voittaa kakofoniallaan muutamasta kaiuttimesta tulevan, keskitason volalla papattavan dialogin.
TP: Oma veikkaukseni tähän on, ettei tarjolla ollut filmikopiota Argenton leikkaamasta euroversiosta. Helpompi heittää joku tuollainen diipadaapa-selitys, kuin ruveta kaivamaan roskalaatikoita, josko jostain löytyisi kusen polttama filmikopio. Palaan myös tuohon soundtrackin kuuntelemiseen kotona: sitä tulee itsekin jonkun verran harrastettua, mutta harvemmin kuuntelen minkään elokuvan soundtrack-levyä. Yleensä poimin Youtubesta tai Spotifysta tunnuskappaleita. Joten en ole ihan kärryllä, kuinka paljon jollain yksittäisellä levyllä on toistoa.
JN: Tuo on kyllä valot napsaistuani sikäli uskottava selitys, että kuvittelisin italialaisen Zombi-version olevan dubattu, enkä tiedä miten laajalle tätä Argenton euroleikkausta maailmalle on levitetty. Epäkaupallisena mainoksena todettakoon, että pk-seudun kirjastotarjonta vastaa ällistyttävän hyvin italialaistenkin elokuva-soundtrackien harrastamiseen.
Tästä päästään elokuvan sisältöön, sen selkeään, ajankuvasta ammentavaan sosiaalipoliittiseen kantaan. Maailma on jaettu kapitalisteja edustaviin eläviin (jotka eivät kuitenkaan lopulta löydä elämän tarkoitusta linnakkeena toimivasta, kaiken mahdollisen materian tarjoavasta ostosparatiisista), sosialismia peilaaviin aivokuolleisiin ja edellisten lihaa syöviin zombeihin – jotka vielä rajan toisella puolellakin vaeltavat heille taannoin tärkeän ostoskeskuksen käytävillä – sekä anarkistista elämäntapaa edustaviin epäsosiaalisiin rikollisisiin, jotka uskovat silkkaan väkivaltaan ja kaaokseen.
TP: Mainiosti kiteytetty. Sikälihän tämä Argenton saksima versio vetelee mutkia suoriksi, mutta siitä huolimatta elokuvan viesti tulee selväksi. Pidän kuitenkin itse enemmän Romeron leikkauksesta, joka antaa hahmoille enemmän aikaa kehittyä.
JN: Olen samaa mieltä. Selkeästi paras asiahan Argenton versiossa on Goblinin musaraita, muuten moinen tiiviimpään muotoon -meininki lähinnä risoo itseäni.
TP: Tässä mielessä Argenton version esittäminen oli oikeutettua. Eivätpä Simonetti ja kumppanit varmaan olisi jaksaneet istua valkokankaan edessä kahta ja puolta tuntia.
JN: Saati yleisö. Huomasin tosiaan kokeneeni melko ristiriitaisia tunteita tapahtuman aikana: bändin hakatessa intouduin keikkafiilikseen ja jammailin musan tahdissa. Sitten vauhtiin päästyäni soittaminen äkkiä lopetettiin ja aloin tylsistyä. Lopulta onnistuin uppoamaan pelkän elokuvan katseluun, jolloin orkesteri alkoi uudelleen hakata ja muistin jälleen olevani filkkaa ennemmin katselemassa live-musiikkia. Hämmentävää.
TP: Tämä oli juuri se suurin ongelma itsellenikin, kun ei oikein tiennyt, olenko keikalla vai elokuvateatterissa. Jotenkin elokuvaan oli helpompi uppoutua, koska soitossa oli niin pitkiä taukoja. Sitä tosiaan huomasi säpsähtelevänsä aina, kun bändi alkoi yhtäkkiä soittaa. Filmin päättymisen jälkeen jäi sellainen olo, että sen haluaa heti katsoa uudestaan.
JN: Kuin myös että bändin soittoa olisi mielellään kuullut vielä laajemmalla skaalalla. Nyt ainoaksi vaihtoehdoksi olisi jäänyt tunkea Looseen kuuntelemaan kaljoittelevan Simonetin suunsoittoa – todennäköisesti vailla kommunikaatiomahdollisuutta englanniksi.
Ilmeisesti tuonne keikalle olisikin pitänyt mennä silloin vuosia sitten. Jo mainitsemani haastattelun perusteella tuolloin olisi tarjolla ollut sekalaisempaa musiikkia leffasoundtrackeilta sekä yhtyeen Roller ja Il fantastico viaggio del bagarozzo Mark -levyltä
TP: Näin voi olla. Se pikkaisen näin jälkeenpäin on harmittanut, mutta ainakin tällä kertaa sai katsella hyvän elokuvan. Jäipä muistoksi vielä suhteellisen hienolla kuvalla varustettu Goblin-paita, jonka ostin keikan jälkeen. Eikös teidän ollut tarkoitus mennä sinne jatkoille? En ole kyllä yhtään varma siitä, oliko maestro paikalla.
JN: Paita tarttui itsellenikin mukaan. Jatkoilla pistäydyttiin, muttei siellä mitään ihmeellistä ollut. Simonetti tuopin kanssa, hieman aihetta liipannutta musaa ja kallista bisseä.
TP: Näinpä vähän epäilinkin. Siksi lampsin suoraan kotiin. Yhteenvetona keikasta voisi sanoa?
JN: Pettymys Frizzin, Carpenterin ja Morriconen jälkeen. Ei niinkään musikaalisesti, vaan nimenomaan epäonnistuneen konseptinsa vuoksi. Tästä huolimatta en kadu paikalla oloani – olihan bändi itsessään erittäin kuulemisen arvoinen – mutta saattanen suhtautua tällaiseen ideaan jatkossa hieman skeptisesti. Live-musa toimii mainiosti mykkäelokuvan yhteydessä, muttei tällaisessa äänimaailman sijaan enemmän toimintaan ja dialogiin panostavassa filmissä. En ole erityisen musikaalinen ihminen, joten en huomannut erään kommentoijan heittoa, että yksi soitin tuli kuulemma taustanauhalta. Kiinnititkö itse tähän huomiota? Ja entä oma arviosi kokonaisuudesta?
TP: En kiinnittänyt tällaiseen mitään huomiota. Oma arvioni on samanlainen: suhtauduin jo alun alkujaan skeptisesti tähän konseptiin. Osasin odottaa mitä tuleman pitää, mutta kokonaisuus pääsi silti tuottamaan pettymyksen. Ymmärrän, että bändille pitää pystyä maksamaan keikasta palkkio ja pieni summahan tuo lienee ollut. Silti lähes 40 euron arvoinen lippu ei tuonut rahalle vastinetta. Toivottavasti Simonetti tai se toinen Goblin palaavat vielä Suomeen tulevaisuudessa ja esittävät parhaimmat kappaleensa. Oletan sen olevan sitä, mitä yleisö haluaa.
JN: No, nyt kun kaikki merkittävimmät elokuvasäveltäjät lienee nähty ja Riz Ortolani sekä monella eri pseudonymilla musaa leffoihinsa loihtinut Jesús Franco ovat kuolleet, odotatko vielä jonkun legendan keikalle pääsyä?
TP: Morricone jäi näkemättä, mikä harmittaa pirusti. Toista tilaisuutta tuskin tulee, mutta jos sellainen tulee, menen sinne. Saattaisin myös mennä Danny Elfmanin konsertin katsomaan, jos sellaiseen saan mahdollisuuden.
JN: Elfman on itselleni ehkä turhan taianomaista ja tunteisiin vetoavaa.
TP: Ehkä juuri siksi Elfman voisi toimia livenä. Niin monet legendat ovat poistuneet ajasta ikuisuuteen. Olisihan tässä sellaisia nimiä, jotka eivät enää ole mahdollisia kuten Jerry Goldsmith ja vaikka Basil Poledouris.
JN: Itseäni houkuttelisi Giorgio Moroder. Ainakin tämän Keskiyön Pikajunaan ja (yhdessä David Bowien kanssa) Kissaihmisiin loihtimat biisit ovat todella rinnasta riipaisevia.
TP: Moroder käväisi Suomessa jokunen aika sitten.
JN: Huomasin. Väliin jäi.
TP: Kyseessä oli kuitenkin eräänlainen DJ-keikka, että en sen tarkemmin tiedä sen sisällöstä. Tuon seikan takia skippasin itsekin sen. Moroderin elokuvamusiikista koostuva keikka olisi kuitenkin must see.
JN: Näinpä. Tuleeko mieleesi vielä jotakin?
TP: John Williams lienee yksi sellainen suuri nimi, jonka voisi käydä kuuntelemassa. Ei kyllä enempää tule mieleen. Muuten tämä menee pelkästään tunnettujen säveltäjien luettelemiseksi.
JN: Kyllä. Eli tämä vuoropuhelu olisi varmaan hiljalleen tässä?
TP: Eiköhän laiteta homma pakettiin ja toivotaan, että saadaan jatkossakin nauttia hyvästä elokuvamusiikista livenä.