Voisin ainakin esittää innostusta, vai mitä? Tuumin näin itsekseni bussissa matkalla tähän elokuvaan. Ehkä silloin innostuisin oikeastikin, eikä kahden tunnin koettelemus kääntyisi kärsimyksen puolelle? En ole masokisti ja poistun elokuvista tai nukahdan, jos filmi on mielestäni huono. Enkä pidä kirjoittajista, jotka kirjoittavat hauskasti huonoista elokuvista.
He esiintyvät minulle vain noiden elokuvien ja oman hauskuutensa mainostajina. Toivoin itseltäni, etten liittyisi heidänlaistensa joukkoon kirjoittaessani tästä elokuvasta, vaikka lukijat heidän jutuistaan pitävätkin. Tapahtuiko se tahtomattani? Tuliko minusta huonon elokuvan markkinoija hauskoin keinoin? Sorruinko ironiaan? Tuskin. Itseironiaan? Tuskin. Mutta en ole toisaalta varma. Koetin välttää sitä. Muuta en osaa sanoa.
Vaikka haukkuisin tätä elokuvaa kuinka, tulisi tästä tekstistä silti yhtä lailla tämän elokuvan mainos. Kaksipiippuinen juttu siis, sikäli kun elokuvan nimi esiintyy jo otsikossa. Yhtä lailla mainos kuin oli se hampurilaisateria, jonka ehkä vedit sisääsi pikaruokalassa täyttyäksesi paskalla. Tuleva paska oli siis mainos menevästä paskasta?
Jatketaan. Sen sijaan että olisin esittänyt mitään innostusta, koetin oikeasti ammentaa itseeni sitä. Se on muuten paljon helpompaa kuin esittää mitään: vinkki näyttelijöille, joilta ei ole kaikki toivo menetetty: älkää näytelkö enää! Siispä luin sellaisia juttuja, joiden tekijät olivat tästä elokuvasta enemmän kuin innoissaan. Sitä kutsutaan kai hypeksi. Yritin ravita sillä päätäni. Yritin (tällä kertaa siihen ei vaadittu paljon) saada tartunnan siitä. Hieman kuin istuisi siis julkisessa pitämättä bakteerinhengityssuojainta naamansa edessä! Innostuin jonkin verran. Innostuin hieman fanipoikien innosta. Into tarttui ja lisäsi intoa skeptisyydestäni huolimatta. Odotus tarttui ja lisäsi odotusta.
Skeptisyydestäni huolimatta huomasin odottavani jotain tältä elokuvalta. Jotain muutakin kuin unta tai unen jatkoa (toisin kuin suurin osa ihmisistä: näin sen jo aamulla). Ehkäpä näin tulin valmistelleeksi itselleni pettymystä. Mutta sitten pyyhin kaiken innostuksen ja tuumin, että en odota elokuvalta paljoa, joten antaa palaa! Ainakaan se ei olisi kovin suuri pettymys, jos se pettymykseksi lasketaan. Pettymyksinä se ei ollut suurin kaikista niistä, joita olen kokenut, sillä se käsittelee vain elokuvaa, johon en alunperinkään laittanut suurinta luottoani – tai luottoa lainkaan. Toivottavasti en pilaa iloanne, mutta pettymykseni ihmisiin on hyvin paljon suurempaa laatua.
No, onko sitten “paatuneille” elokuvafriikeille tämän uuden Star Warsin katsominen yhtä kuin kaavisi oikean silmänsä ulos kynsittömillä – “ne purtiin näytöksen aikana” (t. vihainen filmifriikki) – sormillaan ja työntäisi sen tilalle kananmunan? Fanit ainakin, nämä 3. tai 4. luokan Star Wars -nörtit, tulevat saamaan tästä yhtä paljon voltteja kuin kusen lorauttamisesta päägeneraattoriin tai kärytanssista sähköisen junan yllä. Vaikkakin myönnetään, että tämä on enemmän perhe-elokuva kuin aivan jokaiselle, eikä samalla kenellekään, suunnattu teos. Epäilijöillekin voisin rupatella hieman tästä elokuvasta, jottei teidän tarvitse katsoa sitä.
Tämä on sekä demokraattinen että kapitalistinen maailma ja tämä elokuva on sen selvä tuote. Joku voisi ehkä kysyä, että miten pitkällä voimme ollakaan epätoivossa tietämättä sitä edes aina itsekään, kun “kurjuuden helvetin keskellä” tarjotaan illuusio toisiaan takaa-ajavista vihreitä lasersäteitä silmistään suihkivista avaruusaluksista? Te minun valaistuneet joulukinkkuni: onko tämä sitä mitä tahdotte nähdä? Hyvä on, hyvä on. Se ei ainakaan kerro Chantal Akermanin elokuvien tapaan samasta elämästä, jota joudut ehkä elämään lukuun ottamatta niitä kahta tuntia viikosta, jotka käytät ehkä jonkun blockbusterin katsomiseen.
Ymmärrän myös hyvin, että töiden jälkeen ei jaksa laittaa Sátántangóa pyörimään ja perjantai-iltana 8 tunnin työrupeaman jälkeen menee mieluummin Finnkinoon kuin Orioniin, mikäli siis asuu pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos ette ole koskaan menneet jälkimmäiseen, suosittelen ainakin kokeilemaan. Tai ehkä käyt ostamassa popcorneja, mikäli olet ulkokuntalainen, ja istut illan sohvalla vatsaasi hellien ja jotain muuta kuin elämää silmästä silmään katsoen. Ihminen ei voi uudistua, jos ei tee mitään uutta koskaan.
Fanipoikien jo nyt valmiiksi liekeissä oleville mielikuvituksille tämän elokuvan synopsis tarjoaa ehkä lisää bensiiniä roihuun (sikäli kuin sen oikein ymmärsin – voitte myös korjata minua): Stormtrooper Finn kääntyy massateurastuksen aikana hyväksi; hän tajuaa, että on tekemässä pahaa (tappamassa viattomia) ja tekee moraalisen valinnan, joka ei tietenkään ole pasifistinen valinta vaan oikea valinta: estää paskiaisten sorto. Samaan aikaan päänainen, nimeltään Rey, tajuaa olevansa jedi. Natsimaiset pahikset yrittävät saada irti hänestä tietoja, joiden avulla tuhota kapinalliset, eli vastarintajoukot, ja löytää Luke Skywalkerin meditaatiopaikka ennen hyviksiä, jotta voisivat kai tappaa hänet. Kidutus: keino, jota natsit käyttivät toisen maailmansodan aikana saadakseen tietoa vastarintajoukoista ja heidän suunnitelmistaan, ja jota puolestaan toisen maailmansodan voittaneet yhdysvaltalaiset käyttivät Guatemalassa ynnä muualla. Aukkoja stooriin jätetään aivan sietämättömästi, notta odotus seuraaviin osiin kasvaisi. Tämä oli siis kai aika onnistunut mainostemppu lukuun ottamatta sitä, että sen hidas toiminta oli aika puuduttavaa.
Bussimatkalla kotiin samaan aikaan, kun vauvan äiti teki ilmeilytemppuja ja -ääniä hauskuuttakseen nauravaa vauvaansa (ja samalla minua), vähän jokainen tuntui puhuvan Star Warsista. Joku urheilupoika sanoi jopa ostaneensa siihen 17 elokuvalippua. Osallistuin itsekin keskusteluun. Pari tosifania, jotka olivat juuri nähneet elokuvan Tennispalatsissa (toisin kuin minä; näin sen Maximissa pressinäytöksessä) täydessä salissa loppuaplodien kera ja jotka olivat pukeutuneet elokuvan henkilöiksi, eivät olleet hervottoman innoissaan. Joskin he pitivät siitä paljon enemmän kuin uudemmasta, mutta eivät yhtä paljon kuin ensimmäisestä trilogiasta. Myöhemmin eräs pariskunta puolestaan tunnusti minulle pitäneensä edellisestä, George Lucasin ohjaamasta trilogiasta enemmän kuin tästä uudesta trilogian avauksesta. Kun otin keskustelun yhteydessä esille Akira Kurosawan Kätketyn Linnakkeen, jota mielestäni jälleen lainattiin, he eivät tietäneet siitä mitään. Tulkitsin siis friikkimäisen pukeutumisen osittain vain hypen aikaansaamaksi. Onhan tämä massalle suunnattu massaspektaakkeli, josta vastaa massamedia ja ennen muuta massa itse, ja jonka sivuoireina tulevat massatuotanto, massamainonta, massamanipulaatio (ja joillekuille: massoittain rahaa) ja ennen muuta massajätteet. Joten sen vaikutuksia ei voi olla konkreettisestikaan näkemättä, vaikkapa vain rautatienaseman bussijonossa tai itse siinä bussissa, jonka kyytiin pääsemistä odotetaan.
Jo ensimmäisessä Star Warsissa, Uudessa toivossa, oli sama konsepti: prinsessa tietää jotakin ja pahat haluavat saada sen tiedon. Tässä “prinsessa” on vain romunkerääjä Rey. He käyttävät kidutusta oikeutuksena tiedon saamiseen; yhä siis ajankohtainen aihe. Monethan valtiot syyllistyvät yhä fasistiseen kidutukseen saadakseen tietoa “vastustajiltaan”. Puhumattakaan muista poliittisista ideoista: kuten se, että valkoiseen natsiformuun pukeutunut mies paljastuukin tummaksi hyvikseksi ja päättää kuunnella sydäntään fasistisen ideologian sijaan. Tai koko pakolaiskeskustelu – jossa siinäkin vastustetaan oikeistoa hyvin perustein: “Mitä voimme tehdä pakon edessä, muuta kuin juosta sotaa karkuun (kun ei ole edes aseita taistella vastaan)?” kuuluu tämän elokuvan pakolaisten ääni. Ratkaisuja sille ei puida – ellei tuhontähden räjäyttäminen ole elokuvan tarjoama ratkaisu? Sivumennen sanoen koko elokuvan paras näyttelijä oli tämä Finniä esittävä John Boyage, jonka sopisi nähdä paremmissakin rooleissa.
Sanoin fanipojille, että itse en odottanut elokuvalta mitään, joten en pettynytkään, mutta että välillä, kerran tai kaksi laskujeni mukaan, sain elokuvasta jopa kiusallista onnentunnetta, jota häpesin itsekseni jälkeenpäin. Se häiritsi minua hieman. Sillä eräässä mielessä elokuvan ilmiönä voi tulkita myös fasistiseksi, vaikkakin se vastustaakin sellaisia aatteita. Se on massaa ylettömästi keräävä tapahtuma, jossa selvästikin peitotaan – ainakin lähes – pahuus: räjäytetään uusi, varmaan kymmenen kertaa suurempi kuolemantähti tai tuhontähti (Montakohan ihmistä siinä räjähtää? Toisaalta he ovat kaikki pahiksia… ja heidät räjäyttäneet massamurhaajat ovat hyviksiä…), joka voisi olla metafora vaikka Damaskoksesta, ja kidutetaan elokuvan pääpahista: häneltä katkaistaan käsi (jälleen) ja niin edes päin. Miehiltä katkeaa aina Star Warseissa se käsi. Tärisevässä bussissa nukkumattoman yön jälkeen luulin hetken aikaa matkustavani Millennium Falconilla, kunnes tajusin tilanteen: eihän alus, joka kiitää valon nopeudella, tärisisi ja esitin, ettei tärinä ja kolahtelu vaikuttanut minuun mitenkään. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä?
Yksi huomio, josta itse pidän, tietenkin – ja luullakseni tämä ei ole sarkasmia – on tämä: pahat ovat tässä elokuvassa hieman heiveröisiä, kalpeita ja tunteistaan epävarmoja, voisi jopa sanoa hieman hulluja, mutta tyylikkäästi pukeutuneita kuin modit konsanaan. Siis varakkaita intellektuelleja, joita ohjaa jokin jättimäinen – ilmeisesti hyvin älykäs (älyä ja aatetta kuvastava?) valtaistuimellaan puhuva mies, joka kaiken lisäksi paljastuu (kuin aate itsessään) hologrammiksi. Kun taas hyvät ovat tällä kertaa Chewbaccan kaltaisia nallemaisia jättimäisiä muskelikasoja, jotka toimivat enemmän tunteidensa kuin älynsä varassa ja joiden kieli muistuttaa karjun örinää. Tai sitten he ovat tunteellisia atleetteja, joilla on tietämättään vielä fyysillistäkin ylivoimaisuutta suurempia voimia ja ovat oikeutettuja tappamaan pahoja, sillä he ovat hyviä… Hyvin pohjoisamerikkalaista siis jälleen kerran!
Katsoa uudestaan tämä elokuva – sen lisäksi että matkustan laitakaupungilta näkemään sen bussilla ja maksoin bussimatkoista yhteensä 6 euroa? Minulle se olisi hieman sama kuin työntää sormi siihen koloon, mistä hammas juuri kiskottiin. En tekisi sitä vaikka rullaisitte ikkunani eteen maailman suurimman valkokankaan ja valaisisitte huoneen koko universumin sokaisevalla valolla.
