Olen ollut aktiivinen pelaaja kuusivuotiaasta lähtien, kun ensimmäinen tietokone (hyvin pienitehoinen mutta tuolloin varsin riittävä 286) talouteemme saapui. Samana vuonna ilmestynyt Sid Meierin ensimmäinen Civilization (1991) on edelleen itselleni tärkein yksittäinen peli, vaikka olen sittemmin kolunnut tasaisesti kaikkien genrejen suuria ja pieniä teoksia, ja monesta niistä on muodostunut hyvinkin tärkeitä.
Civilization mahdollistaa yksityiskohtaisen tavan luoda oman maailmanhistoriansa ja oppia siitä siinä sivussa. Neljännesvuosisataa myöhemmin tuotesarja on saanut kuudennen muotonsa, Sid Meier’s Civilization VI:n. Kuten aiemmat osat, peli alkaa liikuttamalla uudisraivaajat rakentamaan kansakuntansa ensimmäisen kaupungin. Sen jälkeen laajennetaan rakentamalla lisää kaupunkeja, samalla kun lähdetään avartamaan lähiympäristöä sotilailla, valitsemaan poliittisia, diplomaattisia ja uskonnollisia kantoja, rakennetaan kansalle huvia ja hyötyä, kehitetään teknologiaa ja pyritään menestymään muita sivilisaatioita paremmin joko aggressiivisella maailmanvalloituksella, kulttuurisella ylivertaisuudella tai avaruuden kansoittamisella.
Jokainen jatko-osa on tarjonnut uudistuksia, joiden parissa olen viihtynyt useiden maailmanvalloitusten ajan. Silti olen aina pitänyt ensimmäistä täydellisimpänä kokoluokassaan. Se on peli, johon aina uuden julkaisun tuoman alkuinnostuksen jälkeen palaan. Civilization VI asetti odotukset lähtökohtaisesti korkeammalle. Civilization VI:n trailerissa kuultava mahtipontinen musiikki muistuttaa paikoin Sibeliuksen Finlandiaa ja iskee kovaa. Pelissä on paljon stereotyyppistä maailmanmusiikkia eri kansakunnilta. Tavernateemat ovat olleet trendikkäitä lähivuosien menestyneissä peleissä ja onhan niitä tähänkin ollut saatava. Pienet taustatekijät kuten musiikki ovat sinänsä sivuseikka, mutta juuri pienillä asioilla toimivaa pohjaa on paranneltava, jos ei ole uskallusta tai tarvetta tehdä radikaalia muutosta.
Uuden Civilization-pelin arvosteleminen on kärjistettynä sama strategiapeleille kuin EA Sportsin uuden NHL- tai FIFA-julkaisun. Vuotuisesti julkaistuissa urheilupeleissä päivitetään grafiikkaa, hienosäädetään kontrolleja ja lisätään joukkueet ajan tasalle. Civilization-peleihin lisätään uusia ominaisuuksia, päivitetään grafiikkaa, hienosäädetään kontrolleja ja varioidaan ajan saatossa sivilisaatioillaan ylpeilleitä kansakuntia. Lyhyt tylsä tiivistys: Civilization VI on noin 15% parempi kuin Civilization V lisäosineen.
Uusimmat Civilizationit saavat toki Civilization I:n näyttämään likimain arcade-peliltä, jonka voi läpijuosta numpadillä hyväksi havaituilla tavoillaan kasvattaa maa-alaa ja kehittää armeijaansa. Ensimmäinen Civ on hyvin lähelle täydellinen omassa mittasuhteessaan, joka sinänsä on laaja. Jatko-osien lisäilyt muistuttavat itseäni pahimmillaan lautapeli Carcassonnen Torni-lisäosasta, pommittaen pelin hauskuutta ylimääräisen tuntuisilla lisäyksillä. Uudemmat julkaisut ovat valtavasti syvempiä pelejä ja samalla epätäydellisempiä.
Civilization I mahdutti maailmanhistoriasta olennaisimman kompaktin viihdyttävään muotoonsa, kuin Aku Ankka -pokkariin verrattuna Webster’s Comprehensive Dictionaryyn. Akkarin lukee kerta toisensa jälkeen mieluummin kuin kokonaisen sanakirjan, mutta hienosti koottu ja kuvitettu sanakirja voi olla upeampi kokemus lukea läpi kerran tai pari.
Tavallaan Civilization VI on siis erittäin hyvä peli mutta silti kaukana täydellisestä. Kaikkia pelin tuttuja osa-alueita on entisestään pilkottu. Esimerkiksi teknologiapuun ohella on nyt myös sivistyspuu ja kaupunkien sisäisillä rakenteilla on entistä enemmän merkitystä. Kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta kun on kerran aloitettu, aiheita voisi syventää loputtomiin. Esimerkiksi erään yksityiskohdan, suurmiesten määrän, vähäisyys on hämmentävää. Vastustajien kanssa asioiminen on aina vain monipuolisempaa mutta tekoäly ei aina yllä kriteereihin joita toivoisi. Pelin säädeltävyys on kuitenkin miellyttävää. Pienimmän kartan voi pelata alle tuntiin, standardipeliin menee kymmeniä tunteja, isompiin viikkoja tai kuukausia ja laajimmasta vaihtoehdosta voi saada tehtävää elämäntyökseen asti.
Miellyttävästi kuvitetun kartan rajapyykit avautuvat kauniisti, kun maailmaa lähdetään kohtaamaan, oli se sitten konkistadori-aatteella tai rauhanomaisella yhteishengellä. Civ V lisäosineen muutti suuntaa enemmän kuin kolme aiempaa, ja uusin osa on jalostettu sen pohjalta. Pelin tekee entistä enemmän mieli voittaa muilla(kin) tavoilla kuin maailmanvalloituksella. Tieteisvoitto on ollut aina vaihtoehto, johon on turvautunut etenkin, jos ei ole kyennyt haastamaan vastustajia tuhovoimallaan. Kulttuurivoitto on entistä mielekkäämpi ja antoisampi keino Civilization VI:ssa. Josko se on enemmän kompromissi siitä onko kulttuurivoitto hauskempi tavoiteltava vai valloitus entistä vähemmän hauska on toinen asia. Oma lukunsa on tuore uskontovoitto-optio, joka tuntuu enemmänkin kuriositeetiltä, mutta on samalla vakavasti otettava uhka kilpailijoilta.
Ensimmäinen Civilization oli hyvin helppo peli aloittaa, mutta äärimmäisen haastava pärjätä vaikeimmalla asteella. Luultavasti olen läpäissyt tuon pelin toistasataa kertaa, mutta vain muutamia kertoja vaikeimmalla tasolla (Emperorilla) ja täysillä sivilisaatioilla. Uusissa Civilizationeissa jännittää eniten niiden aloituskynnys. Onko niihin helppo heittäytyä mukaan, ymmärtää käänteentekevät muutokset ja pärjätä vanhojen pelien pohjin? Sanoisin että Civilization VI:een on helppo uppoutua vanhojen perusteella mutta entistä vaikeampi päästä sisään uutena pelaajana.
Viihdyin uuden Civilization-pelin parissa viikon. Se koukutti pelaamaan 40 tuntia tuon viikon aikana, joka on yhtä paljon kuin kävin päivätöissä. Pelattuani pelin viisi kertaa läpi, viidellä eri karttamallilla, kansakunnalla, voittoperusteella, vaikeusasteella ja muilla hienosäätöisemmillä asetuksilla se oli siinä. Olen palannut kuukauden sisällä vain päivityksen myötä kokeilemaan kahta uutta karttamallia: maailmankarttoja jotka muistuttavat neliapilaa ja lumihiutaletta. Ne pakottavat aggressiivisempaan keskipisteen valloitukseen, mutta eivät varsinaisesti jaksa innostaa yhtä kokeilua pidempään.
Strategiapelinä Civilization VI on erinomainen ja palaan sen pariin vielä ehdottomasti myöhemmin. Ikuisuuden kestäväksi pelikaveriksi siitä tuskin on. Nykyään markkinat ovat armottomat.
Ilmestyessään ensimmäinen Civilization tuntui ylivertaiselta strategiapeliltä. Myös muiden genrejen peleihin verrattuna sen uudelleenpelaamisarvo oli, ja on edelleen, poikkeuksellisen suuri. 25 vuotta myöhemmin pelimaailma on muuttunut. Jaksan pelata Blizzardin tuotesarjoja koska ne uusiutuvat ja luovat nahkojaan radikaalisti sopivin aikavälein. Overwatchin ranking-pohjaiset kaudet ja kausittaiset tapahtumat, jatkuva hahmojen kehitys ja uudistukset pitävät peliä jatkuvasti freesinä, kuten myös e-korttipeli Hearthstonen kaudet, uudet pakat, seikkailuhaarat ja jatkuvasti uusiutuvat strategiapuitteet pitävät kiinnostusta yllä. Jopa Nintendo sai Super Mario Makeristään ikuisesti kestävän pohjan uudelle kiinnostavalle sisällölle ja sosiaaliselle pelikentälle.
On toki paljon pelaajia jotka keskittyvät vain tietynlaisiin peleihin. On uutisoitu kansanedustajista ja seniorikansalaisista, jotka tahkoavat lähinnä Civilization-pelejä. Suurelle pelaajayleisölle Civilization VI:n on nykypäivänä vaikea kilpailla liiallisen tarjonnan keskellä. Pärjätäkseen olisi uudistauduttava rohkeasti ja tarjottava jatkuvasti uutta sisältöä. Sinänsä onkin virkistävää nähdä jo yhden kuukauden jälkeen ilmestymisestä että ensimmäiset suuret lisäykset näkevät päivänvalon, mutta tullaanko jatkuvaa kehitystä näkemään jatkossa riittävästi? Toivottavasti.