Tähtien Sodan episodeihin kuulumattomalla väliosalla ei ole samanlaisia paineita kuin pääsaagan elokuvilla. Eikä elokuvaa ole tarvinnut ahtaa täyteen tapahtumia ja käänteitä, sillä se taustoittaa vain pientä hetkeä ajalta ennen ensimmäistä Tähtien Sotaa (1977). John Williams ei ole säveltänyt elokuvaan musiikkia eikä se ala ikonisella taivastekstityksellä. Näillä lähtökohdilla on positiivinen vaikutus uuden elokuvan tahtiin ja kokonaisuuteen.
George Lucas mallinsi Tähtien sodan kuvaston toisesta maailmansodasta ja Vietnamista. Rippeitä niistä on edelleen jäljellä, pakostikin, mutta Rogue One: A Star Wars Story on fantasiamaailman puitteet riisuttaessa lähempänä Lähi-idän konflikteja. Paikalliset konfliktit taas ovat osa suurvallan maailmantuhoamisen uhkaa. Sodankäynnin keskellä pääjuoni alkaa punoutua sujuvasti myös heist-elokuvaksi.
Trilogioiden teemoja kierrätetään, poliittista saippuoopperaa avaruudessa kerrotaan imelästi ja kliseisesti, mutta pääpaino on tasokkaalla viihteellä ja fan servicellä. Sankarit on vanhan koulukunnan muottiin valettuja nuoria kasvoja, joilla on mukanaan perinteiden mukaisesti hassu droidi, tällä kertaa nimeltään K-2SO. Se on yksi paremmista robottihahmoista Tähtien sodissa.
Rogue One: A Star Wars Story on onnistunut, pieni mutta merkittävä tarina Tähtien Sodan maailmasta. Elokuvan uudelleenkatseluarvo tuskin on samaa luokkaa kuin kuluvan trilogian episodien. Luultavasti sen arvo on lähempänä yksittäisiä tarinoita muilla medioilla, kuten Tähtien sota -universumiin liittyvissä videopeleissä tai romaaneissa.
Elokuva loppuu juuri siihen hetkeen, josta alkuperäinen ja ensimmäinen Tähtien sota alkaa, joten tekijät on velvoitettu mallintamaan aikalaishenkeä 40 vuoden takaiseen. Miehistöillä on yllään diskoviiksiä ja sympaattisia avaruuspukuja rintakehäpaneeleineen. Alusten tutkatkin ovat samanlaisia elektroniikkapelien näköisiä hassutuksia kuin aikoinaan.
Mallinnoksessa on muuten ihan kiva tatsi, mutta ehkä häiritsevin yksityiskohta löytyy sinänsä mainiosta ideasta palauttaa Peter Cushingin esittämä kuvernööri Tarkin rooliinsa — nimenomaan Peter Cushingina. Näyttelijä on kuollut ja kuopattu jo aikaa sitten, mutta tietokonein hänet on saatu takaisin kankaalle. Hän näyttää yhtä paljon ihmiseltä kuin uusien Apinoiden Planeettojen apinat apinoilta eli paljon muttei kuitenkaan. Ottaen huomioon, että nykyajan teräväpiirtokuva on armoton pienille epäkohdille, olisi kenties kannattanut pitää hahmo etäämmällä varjoissa eikä tuoda sitä lähikuviin. Sikäli kun hahmo näyttää jo nyt vähän epäuskottavalta, se tulee kertautumaan tulevaisuudessa ja puree ajattomuutta turhaan. Lähes kaikki muut viittaukset ja cameot toimivat uskottavammin.
Suurimmille faneille Tähtien sota -elokuvan ilmestyminen voi olla vakava paikka. Jos Disney-elokuvien yksityiskohdat risteävät galaktisesta todellisuudesta jonka on aikoinaan jostain vanhasta pokkarista lukenut, voi alkaa kiukuttaa. Elokuvien ulkopuolelta ja muutamia pelejä lukuunottamatta olen lukenut korkeintaan pari sarjakuvaa aiheesta, joten olen melko otollista kohderyhmää nauttimaan viihdehömpästä varauksetta.
Tämän elokuvan olemassaolo merkitsee itselleni kahta asiaa. Se on ensinnäkin todiste siitä että Tähtien sodasta voidaan tehdä onnistunut spin-off-elokuva, eikä vain Star Wars Holiday Specialin tai ewok-elokuvien kaltaisia kulttikuvotuksia. Toinen merkittävä puoli tällä elokuvalla on sen vaikutus alkuperäisen Tähtien sodan katsomiseen vastaisuudessa. Yksittäisen elokuvan ulkopuoliset asiat vaikuttavat siihen kuinka elokuvaa katsoo ja kuinka paljon siitä pitää. Uskon että Rogue One rikastaa vanhan reliikin, katsomista, toisin kuin aiemmat esi-osat ja alkuperäisen trilogian surullisenkuuluisat special editionit, ja special editionien special editionit, joista on tullut pakotettuja standardeja. Vaikkei välttämätön, Rogue One on oikein kiva elokuva olla olemassa.