Kuinka David Lynchin maailmaa tulkitaan? Haastattelussa Eraserheadille uuden elämän antanut Xiu Xiu

Jouni Heinonen, huhtikuu 2026, nro 1

David Lynch menehtyi viime vuonna. Hänen merkityksensä ei ulotu pelkästään tapaan kertoa tarinaa, vaan luoda tunnetta, tiloja ja tunnelmaa. Kuvan lisäksi äänen estetiikka ja tekstuurit ovat avainasemassa. Kun hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluva televisiosarja Twin Peaks (1990–91) esitettiin ensimmäistä kertaa, olin alle kouluikäinen. En saanut katsoa ohjelmaa, mutta näin pätkiä, mainoksia ja kuvia lehdessä. Kaupungin kuvamaailma piirtyi niistä mieleeni. Tärkeimpänä lähteenä oli kuitenkin vinyylilevy, jonka takakannessa esiteltiin sarjan kaikki hahmot. Kuuntelin nojatuolin takana korvakuulokkeilla levyä, jonka musiikki täydensi maailmaan puuttuvat palat, ja saatoin kuvitella omat tarinani näille hahmoille.

Kun Xiu Xiu saapui Helsinkiin 1.12. esittämään tulkintansa Lynchin ensimmäisen elokuvan, Eraserheadin (1977), äänimaailmasta, kokemus palautti mieleeni tuon tavan sisäistää henkisesti lähdeteoksen estetiikka ja luoda se kokonaan uudestaan. Esitys Korjaamon Vaunusalissa ei ollut elokuvasäestys, eikä kankaalta nähty Lynchin elokuvaa vaan esitystä varten tehty videoinstallaatio. Esitys kesti kolme varttia eli yhtä kauan kuin elokuvan alkuperäinen soundtrack. Se ei silti ollut muutamia melodisia kohtauksia lukuun ottamatta versio samasta ääniraidasta.

Eraserheadin alkuperäinen äänimaailma inspiroitui Lynchin kokemuksesta hänen muutettuaan Philadelphiaan, jossa hänen mukaansa ”humisi oudosti”. Hänellä oli myös pakkomielle sähkön ääneen ja olemukseen, mikä kuuluu ja näkyy hänen elokuvissaan. Eraserheadin teollisuusääniraidalle hän äänitti muun muassa muovipulloa ammeessa. Osittain tämä johtui jo budjettisyistä. Xiu Xiun tulkinta on hieman kaoottisempi, ja muistuttaa paikoin Lynchin tuotantoon merkittävästi vaikuttanutta Krzysztof Pendereckia ja hänen teostaan Valituslaulu Hiroshiman uhrien muistoksi (1960).

Vaunusalin pienehkön tilan täyttivät nopeasti odotukset tai epätietoisuus siitä, mitä odottaa. Muutamien ohimennen kuultujen kommenttien perusteella yleisössä oli tasaisesti Lynchin faneja, Xiu Xiun faneja sekä molempien faneja.

Lavalle oli aseteltu pitkä rivistö syntetisaattoreita, joista sinkoili johtoja pitkin pöytää. Mukanaan esiintyjät toivat vielä pari salkullista mitä ihmeellisimpiä työkaluja, leluja ja muita välineitä, joilla ääntä luotiin: muoviputkia, kuulia, ilmapalloja ja pillejä. Välillä pahvilaatikon pintaa hierottiin erilaisilla koneilla. Lopulta korillinen lasipulloja hakattiin pirstaleiksi.

Tällä kertaa Xiu Xiu koostui multi-instrumentalisti Jamie Stewartin lisäksi vain hänen yhtyetoveristaan Angela Seosta. Molemmat saapuivat Lynchin, Eraserheadin ja FBI-agenttien hengessä leveän pöydän ääreen mustissa puvuissa, ilmeiden värähtämättä ja sanaakaan sanomatta. He toteuttivat hypnoottisen audiovisuaalisen performanssin ja poistuivat lopulta kumartaen. Yhtä värikästä kohtausta lukuun ottamatta mustavalkoinen videomontaasi taustalla ei ollut tavanomainen taustavideo. Se kertoi omaa tarinaansa. Tarina ei ollut elokuvassa nähdyn Henryn, vaan Eraserheadin teollisuuskaupungin sinfonia.

Videoinstallaatio visualisoi tunnelmia, paikkoja ja tekstuureja, aivan kuten elokuvakin, mutta olematta täysin samanlaisia keskenään. Ihmisiäkin näkyy, suurimmaksi osin abstrakteina, paikoin sadomasokismin kuvastoon verhottuina ja makaabereina. Lynchin elokuvan tehdasmiljöössä luonnolla on vain vähän sijaa, mutta tässä videoteoksessa ja esityksessä myös eläimillä on osansa ympäristössä. Esityksen aikana salkusta paljastuu monenlaisia eläinpillejä, mikrofoniin äännellään kuin porsaat ja kuvissa vilisee hyönteisiä ja lintuja.

Vaikka installaation kuvasto on painostavaa ja kammottavaa, esityksessä onnistutaan tasapainottamaan sitä huumorilla. Komedia on tässä tapauksessa hyvin lakonista, juuri kuten Lynchin elokuvissa. Jamie Stewart saattaa nousta paikaltaan ja kävellä korostetun hitaasti muutaman metrin päähän varautuen huolellisesti tekemään jotain vaikuttavaa vain soittaakseen parin sekunnin pituisen iloisen melodian ja kävelläkseen sen jälkeen takaisin paikalleen. Tämä tapahtuu samalla, kun taustalla möyryää muutoin armoton, matalapaineinen äänivalli. Tällainen ele muistuttaa Twin Peaksin toisen kauden päätösjakson loppua pankissa, jossa pankkivirkailija kävelee kohti holvia ikuisuuden, tai kolmannen kauden kohtausta baarissa, jossa seurataan, kun siivooja siivoaa. Ja siivoaa. Ja siivoaa. Suurin osa esityksen nauruista syntyy kuitenkin tavoista soittaa asioita, saada ristiriitaiset äänet sopimaan – ja sotimaan – keskenään sekä ottaa aina uusi ja edellistä typerämmän kuuloinen eläinpilli esiin takataskusta.

Lynchin perillisistä ei maailmassa ole pulaa ja hänen vaikutteensa näkyy uudessa taiteessa koko ajan. Tuskin monella kävisi silti mielessä kajota hänen alkuperäisteoksiinsa, esimerkiksi uudelleenfilmatisoinnin puitteissa. Kuinka Lynchin maailmaa on edes mahdollista tulkita uusiksi? Otamme siitä nyt selvää Jamie Stewartin haastattelussa.

Menneisyys määrittää tulevaisuutta. Aloitetaan siis palaamalla kymmenen vuoden taakse. Teiltä tilattiin näyttelyä varten uusia sovituksia Twin Peaksin musiikista juuri ennen kuin sarjalle ilmoitettiin 25 vuoden viiveellä kolmas kausi. Miten tapahtumaketju eteni?

Brisbanen modernin taiteen galleriasta pyydettiin musiikkia osaksi ensimmäistä laajamittaista retrospektiiviä kaikesta Lynchin luovasta tuotannosta: elokuvista, kuvataiteesta, valokuvista ja musiikista. Kuraattori Jose da Silva lähestyi meitä ja Lawrence English järjesti näyttelyn. Suunnitelmissamme ei ollut esittää materiaalia kuin kahden konsertin verran galleriassa, mutta tähdet asettuivat pian oikeaan asentoon.

Saimme tietää sarjan kolmannesta kaudesta päivää ennen ensimmäistä konserttia. Ajoitus oli erittäin, erittäin onnekas, sillä Twin Peaks oli jälleen ajassa kiinni. Se mahdollisti kokonaisen levyn tekemisen, ja kiersimme materiaalin kanssa usean vuoden ajan.

Voisi siis kuvitella, että Eraserhead x Xiu Xiu -esitystä ei olisi syntynyt ilman Twin Peaksin aiempaa menestystä?

Ei, teimme Eraserheadin, koska David Lynchin kuoltua saimme useita pyyntöjä tuoda Twin Peaks -konsertit takaisin. Se ei kuitenkaan olisi tuntunut kunnioittavalta hänen henkeään kohtaan. Halusimme pakottaa itsemme tutkimaan jotain uutta aiheen tiimoilta. Luulen, että tämä on myös viimeinen tutkimusmatkamme Lynchin tuotannossa. Se on erittäin antelias maailma, mutta emme halua käyttää sitä hyväksemme liikaa. Se on antanut jo niin paljon.

Elämääni ei olisi olemassa ilman Lynchiä. Hänen tuotantonsa on ollut minulle ohjaava luova valo siitä lähtien, kun tutustuin siihen ensimmäistä kertaa 2000-luvun alussa. Angela ehti tavata Lynchin, ja me molemmat tapasimme Angelo Badalamentin, joka sävelsi musiikin Twin Peaksiin. He olivat molemmat uskomattoman ystävällisiä ja kannustavia projektiamme kohtaan.

Minkälaisia ovat ohjaavat ideat ja luomisprosessi tällaiselle projektille?

Twin Peaksin tapauksessa: Bob! Yritimme kanavoida alkuperäisen musiikin Bobin ja Mustan killan pimeän hengen läpi. Twin Peaksin musiikki on kuitenkin kokoelma “normaaleja” kappaleita siinä mielessä, että niistä on nuotit ja niitä voi soittaa kitaralla ja muilla instrumenteilla. Eraserhead on oma äänellinen universuminsa, ja lukuun ottamatta In Heaven -kappaletta ja kahta Fats Waller -sävellystä, kaikki on tunnetta, tunnelmaa ja tekstuuria. Tutkimme tarkkaan noita ääniä ja pyrimme voimistamaan tuntemuksia, joita ne meissä herättivät. Katsoimme elokuvan prosessin aikana noin 20 kertaa ja teimme valtavan määrän muistiinpanoja.

Jaoimme teoksen osioihin sen mukaan, mitä pidimme keskeisenä ja pitäen alkuperäisestä rakenteesta kiinni. Annoimme jokaiselle osiolle nimen ja kirjoitimme ylös minkälaisia ääniä tarvitsemme mihinkin kohtaan. Sen jälkeen aloimme miettiä, millä tavalla pystyisimme toteuttamaan niitä. Meillä on omasta takaa varsin laaja varasto erilaisia välineitä ja kenttä-äänitteitä. Rajasimme toteutustavat tarvikkeisiin, joita meillä jo on. Oli myös otettava huomioon, kuinka ison kasan tavaraa pystyy kuljettamaan junassa keikkapaikoille. Vastaavia muistiinpanoja minulla ja Angelalla on komero täynnä sikin sokin. Kaikki nämäkin muistiinpanot ovat hyvässä tallessa siellä jossain.

Eläinten läsnäolo on korostetumpaa esityksenne äänissä ja kuvissa kuin elokuvassa. Oliko tämä tietoinen valinta?

Eraserhead on meille erittäin eläimellinen, ruumiillisuuteen ja sisälmyksiin vahvasti keskittyvä elokuva. Näemme sen käsittelevän syntymää, murhaa, synkkää seksuaalisuutta, naisen fyysistä voimaa ja kaikkia ällöttäviä limoja, jotka synnyttävät uutta elämää. Totta kai oli myös keksittävä jokin naurettava tapa, jolla viitata kohtaukseen keinotekoisesta kanasta.

Eläimet ja luonto ylipäätään ovat olleet meille aina inspiraation lähde. Meillä on ainakin viisikymmentä erilaista eläinpilliä ja olemme keräilleet niitä vuosien mittaan metsästyskaupoista ja luonnonsuojelualueilta. Kun niitä käyttää tavoilla, joihin niitä ei ole tarkoitettu, on mahdollista luoda jotain todella kaunista ja äkkiväärää.

Pystytkö listaamaan kaikki käytetyt instrumentit Eraserhead-setissä?

Kakkupelti kontaktimikrofonilla, kuulalaakereilla ja flipperikuulilla. Lyijyputki ja putkiliitin. Ilmastointilaitteen letkut. Käkipilli. Vaikertajakyyhkypilli. Kiimaisen punahirven houkutuspilli. Uroshirven houkutuspilli. Kalkkunapilli. Junankuljettajan pilli. Liukupilli. Polkupyörän torvi. Käsikäyttöinen sireeni. Sammakkonaksutin. Hiekkapaperia. Ilmapalloja. Dremel-monitoimityökalu. Pahvilaatikko. Lelukäsikelloja. Roskis. 21 lasipulloa ja harjanvarsi.

Syntetisaattoreina meillä on käytössä Erika Steampipe, Skychord Sleepdrone 6 ja Dave Smith Tetra. Rumpupadina Nord 3P. Suodatinmoduuleina Erika Polyvoks ja Doepfer Wasp. Pedaaleina Ibanez AD Mini, JHS Panther Cub, Chase Bliss Lossy, Death By Audio Rooms, Earthquaker Devices Astral Destiny ja Red Panda Tensor. Samplereina Roland SP-404A ja Roland SP-404SX. Niiden lisäksi mukana on Malekko kohinageneraattori, SOMA Ether -sähkömagneettinen vastaanotin, Arturia Keystep MIDI-koskettimet ja Beyerdynamic M88 -mikrofonit.

Karsiutuiko prosessin aikana välineitä tai ääniä, joita ette voineet jostain syystä käyttää?

Äänet loksahtivat yhteen melko helposti, enkä muista että olisimme kokeilleet mitään, mikä olisi jäänyt lopullisesta versiosta pois. Käytimme jokaista ideaa ja tarvitsimme jokaista välinettä. Kesti kuitenkin jonkin aikaa löytää kaikelle konteksti.

Esitys on hyvin yksityiskohtainen ja paikoin aivan naurettava. Pystyttekö esittämään kaiken joka ilta samalla tavalla pitäen kasvot peruslukemilla?  Entä onko lasien rikkomisesta koskaan koitunut ongelmia?

Meillä on edessämme score, jota seuraamme, mutta sen sisällä on paljon improvisaatiota. Kyllä me joskus repeilemme nauruunkin. Onneksi esityksen aikana on pimeää. Jokainen konsertti, musiikista riippumatta, on lopulta aivan erilainen. Eikä se riipu edes paikasta vaan yleisöstä, joka reagoi esitykseen.

Keikkapaikat tarjoavat pullot ja roskikset. Se lukee ihan sopimuksessamme! Muutaman kerran pullot eivät olekaan olleet tyhjiä ja seisonutta olutta on roiskunut päällemme. Kerran roskiksen pohja hajosi. Kun sitä nostettiin, lasia lensi ympäriinsä. Mutta toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin.

Koen, että videoesitys projisoi Eraserheadin universumin tunnelmaa ja kuvastoa, ei elokuvan juonta. Äänen tekstuurit rakentavat teollista kaupunkimaisemaa, kuin näyttäen paikkoja ja ihmisiä, jotka elävät samassa ympäristössä tehden omia outoja juttujaan riippumatta siitä, kohtaavatko he koskaan elokuvan päähenkilöitä. Oliko tällainen lähestymistapa mielessänne?

Juuri näin!

Kuka kokosi videon, ja mistä kuvat on peräisin?

Kokosin videon itse. Noin puolet on alkuperäistä materiaalia ja toinen puoli lainattu muista elokuvista ja taideteoksista. Olen kuvannut alkuperäistä materiaalia siellä täällä ihan tavallisella pikkukameralla. Osa siitä on kuvattu Berliinissä, osa Washingtonin osavaltiossa, osa Indonesiassa ja Norjassa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytimme videokuvaa näin laajasti. Twin Peaks -konserteissa meillä oli vain hyvin yksinkertainen tausta, jota vasten esiinnyimme. On meillä ennenkin ollut yksittäisiä kuvia taustalla, mutta emme ole varsinaisesti soittaneet mitään niihin liittyen. Omia musiikkivideoita olemme toki tehneet, Angela useamman ja minä pari.

Onko tarkoitus julkaista Eraserheadin konserttimusiikkia äänitteenä?

Saimme juuri valmiiksi konserttimusiikkiin pohjautuvan studioalbumin. Se tulee ulos kesällä!

Lopuksi, tiedän, että olet keräilijä. Selasitko tai ostitko mitään David Lynch -kokoelman huutokaupasta? Oma valintani olisi ollut videokasettikokoelma, joille oli nauhoitettu hänen myöhäisillan tv-esiintymisiään. Näin vähän aikaa sitten YouTubesta videon kahvinkeittimiä keräilevästä tyypistä, joka oli ostanut kohteista vintage-kahvinkeittimen. Teki kuulemma täysin juomakelvotonta kahvia.

Kävin kohteita läpi PALJON! Siis TODELLA PALJON. Valintani olisi ollut joko valokuva ydinräjähdyksestä, Earthquaker Devices -pedaali, hänen mikrofoninsa tai hänen lamppunsa. Olisin muuten harkinnut ostamista vakavamminkin, mutta huutokauppatalon kohtuuttomat provisiot olivat sen verran masentavia, että ne latistivat innostuksen.