”Ei saa vieläkään sanoa, että tykkää Ponterosasta” – haastattelussa Mika ja Pasi Kemmo

Santeri Paju, lokakuu 2026, nro 3

Mielipiteitä jakavan kotimaisen komedian kulttiklassikko Ponterosan (2001) tekijöiden haastattelut ovat olleet ääriharvinaisia pölyn laskeuduttua elokuvan alkuperäisen teatterikierroksen ympäriltä. Teosta on vuosien varrella kuvailtu niin nerokkaana törkyhuumorikomediana, tahattoman hauskana camp-elämyksenä kuin amatöörimäisenä huonon maun edustajana. Ponterosan nähneitä tuntuu yhdistävän vahva mielipide sen laadusta. Laajakuva sai mahdollisuuden haastatella neljännesvuosisadan ikään yltäneen teoksen ohjaajaveljeksiä. Mika ja Pasi Kemmon haastattelu toteutettiin Mika Kemmon kotona Helsingissä 1.8.2026. Yhtenä ehtona haastattelulle oli valokuvauskielto.

Elokuvahan ei taloudellisesti menestynyt tullessaan ulos, mutta on sittemmin kuitenkin noussut suomalaisten elokuvaharrastajien piireissä eräänlaiseksi kulttiklassikoksi. Pasi antoi jo tuossa viisi vuotta sitten Iltalehdelle haastattelua elokuvan 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, mutta mitä fiiliksiä Ponterosa herättää kummassakin teissä näin myöhemmin?

Mika Kemmo: No en mä nyt tiedä, että se kauheasti rehellisesti sanottua herättäisi oikein mitään, mutta kivaahan se on, että se on löydetty. Uusiakin katsojia löytyy koko ajan, ja kyllähän se kulttimaine sinänsä lämmittää. Mutta täytyy nyt myöntää, että ei enää kauheasti.

Pasi Kemmo: Sama juttu. Sen jälkeen on kerennyt tehdä aika paljon kaikenlaista muutakin. Elokuvateatterilevityshän meni pakkasen puolelle, mutta sitten tv-esitysten jälkeen ja DVD-myynnissä voi käytännössä sanoa, että se meni plus miinus nollaksi. Se itse kulttimainehan nyt on ollut positiivinen asia.

Mika Kemmo: Ja olimmehan me myös videovuokraamon ykkösiä hetken aikaa.

Pasi Kemmo: Jo elokuvaa tehdessä me tiesimme kriitikoiden reaktion etukäteen, että se ei ollut yllätys. Ja silloinhan oli taloudellisesti niin, että melkein mikä tahansa suomalainen elokuva ei menestynyt teatterissa. Eli sekään ei ollut ylläri. 

Mika Kemmo: Ja nyt täytyy vielä sanoa, mä muistan hyvin sen lehdistötilaisuuden. Tätä saa sitten suoraan lainata: se oli tämmöisten elitististen paskamatojen kokous.

Pasi Kemmo: Lehdistötilaisuus pidettiin siinä Kluuvin elokuvateatterissa.

Mika Kemmo: Ja kaikki nauroivat ääneen lähes jokaiseen vitsiin. Ja seuraavana päivänä tuli sitten arvostelut ja kaikki lyötiin.

Pasi Kemmo: En yhtään liioittele, 95 prosenttia nauroi niissä kohdissa, missä pitikin.

Mika Kemmo: Me seisottiin siellä takana, ja ei ne meitä edes huomannut. Mutta nauroivat oikeasti sydämensä kyllyydestä, ja meillä oli hyvä fiilis silloin. Sitten seuraavana päivänä lehdet olivat… aivan niin kuin käsittämätöntä.

Pasi Kemmo: Se oli ylläri se fiilis ja se nauru, että kun me tiesimme, että kriitikot eivät tästä pidä, kun sitä tehtiin. Ja sitten kun he siellä nauroivat ja se huumori – mikä jakaa ihmisiä aika paljon – niin se osui heihin. Mutta sitten ei niin sanotusti kantti antanut periksi kirjoittaa siitä.

Mika Kemmo: Silloin se oli viimeinen niitti mulle, että hitto mitä porukkaa.

Tuli siis tekopyhä fiilis kriitikoiden suhtautumisesta?

Pasi Kemmo: Niin, tekopyhä on oikea sana. Ihan sama kuin aikoinaan Spede-leffoissa. Vanhaan aikaan 80-luvulla, 90-luvulla, kun minä olin nuorempi, niin se jako oli tämä. Ja se on ehkä edelleen?

Mika Kemmo: Eivät uskalla kirjoittaa omaa mielipidettään vaan sitä, mitä heiltä odotetaan ja mitä kriitikon pitäisi olla.

Pasi Kemmo: Jukka Kajava -efekti on edelleen voimissaan.

Miten Ponterosa on näkynyt neljännesvuosisadan aikana teidän omassa elämässänne? Mainitaanko sitä teille tai tullaanko ikinä puhumaan tai miten?

Pasi Kemmo: Tämä, mitä sä nyt teet ja vuonna 2021 Iltalehti. Ja sitten kuullaan juuri, että kolmekymppiset ja vähän vanhemmat ovat lähestyneet sähköpostitse ja puhuneet juuri kulttileffasta. Pyytänyt, että onko sitä ja tätä ja kauhea into on siellä.

Mika Kemmo: Kuullaan aina välillä, että joku porukka on sen löytänyt ja alkanut digata.

Jos mennään elokuvan tuotantoon: Ponterosa pääsi elokuvateatterilevitykseen itsenäisenä tuotantona vailla tukea Elokuvasäätiöltä. Haitteko tukia?

Mika Kemmo: Mä kerron sen nopeasti. Meillä kävi kolme käsikirjoitusta Elokuvasäätiöllä, ja ne tuli sieltä sitten bumerangina takaisin. Viimeinen kerta oli varmaan 1999. Sen jälkeen tultiin sitten säätiön hissillä alas, katsottiin toisiamme ja käteltiin ja todettiin, että mehän vittu teemme elokuvan, ja siitä se lähti. Siinä piti hetken miettiä. Ponterosa oli siis täysin uusi käsikirjoitus, joka meidän piti kirjoittaa budjetin puolesta sellaiseksi, minkä me pystymme tekemään.

Olivatko nämä kolme eri käsikirjoitusta kolme eri projektia vai eri versioita samasta projektista?

Mika Kemmo: Kolme eri projektia, täysin eri. Eli Ponterosa syntyi vasta sen viimeisen käynnin jälkeen, mitä mä aloin sitten kirjoittamaan mielessä kuitenkin koko ajan se budjetti, minkä me pystymme tekemään. Nämä kolme muuta olivat sellaisia elokuvia, mihin olisi tarvittu Elokuvasäätiön rahaa.

Millaisia elokuvia nämä muut käsikirjoitusaiheet olisivat olleet?

Mika Kemmo lähtee toiseen huoneeseen hakemaan dokumentteja. Hetkeä myöhemmin hän palaa mukanaan pino käsikirjoituksia, joista päällimmäisenä näkyy The Last of the Greaseballs-nimeä kantava teos, jota kuvaillaan ensimmäisellä sivulla rock n’ roll-henkiseksi tragikomediaksi. Veljesten pyynnöstä nauhuri oli tällä hetkellä pois päältä. Mika Kemmo kertoi Greaseballsien sekä muiden pinon käsikirjoitusten olleen tyylilajiltaan mustia komedioita. Hän ei halunnut esitellä käsikirjoituksia tarkemmin.

Oliko tarkoitus palata näihin toteutumatta jääneisiin projekteihin Ponterosan jälkeen, jos se olisi menestynyt taloudellisesti tai muuten?

Mika Kemmo: Oli, ja me käytiinkin vielä… Muistaakseni se oli 2001 sen edellisen projektin kanssa. Me kävimme Olli Soinion puheilla. Ja se eteni jonkin verran, ja Soinio teki korjauksiakin käsikirjoitukseen, mutta sitten se jotenkin jäi.

Pasi Kemmo: Olli Soinio oli elokuvantekijä, ja hän oli tuotantopuolelta tullut.

Kiinnostavaa. Soiniohan oli Kuutamosonaatin ohjaaja.

Pasi Kemmo: Ja hän oli etuajassa kauhujutussa ihan niin kuin justiin nyt Mikan nämä projektit. Etuajassa oltiin. Suomessa ennen kuulumatonta.

Joo, ja hänhän myöhemmin myönsi Elokuvasäätiössä tukea myös tälle Jadesoturi-projektille (2006), joka oli suomalainen wuxia-elokuva. Joten ennakkoluulotonta näkemystä löytyi.

Mika Kemmo: Me käytiin kahteenkin otteeseen siellä, kun mä vein sille Greaseballsia. Sitten me haettiin uudestaan tukea ja juteltiin aika pitkään ja hän oli tehnyt omia juttuja. Kun mä tarkistin asian, niin hän oli tuotantoneuvojana vuonna 2001. Eli se on pakko olla sitten Ponterosan jälkeen.

Pasi Kemmo: Olli vaikutti erittäin mukavalta.

Oliko Ponterosassa mitään mikä olisi jäänyt kaduttamaan tai jotain, mitä olisi voinut tehdä toisin tai mitään tämän tyyppistä?

Pasi Kemmo: Mun filosofiassa maailman helpoin viisaus on jälkiviisaus ja – ottamatta kantaa Ponterosaan – mitään ei yleensä kannata katua, jos ei ole sitten jotakin rikollista puuhaa tehnyt. Mutta tuossa en mä ainakaan näe mitään. Me teimme niin hyvin kuin osattiin.

Mika Kemmo: Mä olin ajatellut, että kamera olisi voinut olla elävämpi ja liikkuvampi monessa kohtauksessa. Siinä tehtiin vähän liian klassista tavallaan, kun oli amatöörinäyttelijöitä, niin meni otoissa hukkaan se kuva. En mä nyt halua arvostella ketään, mutta mä näin sen, että kameran olisi pitänyt liikkua enemmän.

Pasi Kemmo: Modernimmalla tyylillä.

Mika Kemmo: Monesti kun kuvattiin ja kaikki olivat amatöörejä, niin sitten kun otettiin kymmenen ottoa, niin he jännittivät ja sitten tuli vähän töksähtelevää tietyissä kohtaa. Joten fiksumpaa oli ottaa ottoja enemmän näyttelijöiden ehdoilla kuin kuvan. Mutta en halua kuvaajaa missään nimessä kritisoida.

Kameran staattisuudesta ja amatöörinäyttelijöistä sekä aiemmasta Spede-viittauksesta tuli mieleen kysyä, että oliko Spedellä teihin mitään vaikutusta? 

Pasi Kemmo: Mä en ole tykännyt Uuno Turhapuro -elokuvista enkä Speden jutuista 60- ja 70-luvuilla televisiossa. Tarkoitin Spede-jutulla vaan viittausta siihen, että mikä tämä suhde on establishmentiin. Se on se pointti.

Mika Kemmo: Speden varsinaiset tuotannot eivät ole koskaan kolahtaneet.

Ja Speden huumorityylihän on teidän elokuvaanne verrattuna hyvin erilaista.

Pasi Kemmo: Mutta vielä näyttelijöistä, niin tarkistin, että silloin, kun me kuvasimme, oli Suomen pitkäikäisin näyttelijälakko. Puolitoista vuotta, vuoden 2001 loppuun saakka. Mä olin käynyt Suomen näyttelijäliitossa tekemässä sopimuksen, että saimme nämäkin ammattinäyttelijät sentään mukaan. Kävin vielä katsomassa vanhoja muistiinpanoja, niin jouduin maksamaan ylimääräistä taksaa. Ne olivat lähes tuplasti korkeammat, kuin mitä lakon jälkeen olisi kuulunut maksaa. Se oli meille huono tuuri, että muutama kuukautta aikaisemmin olivat kaikki näyttelijät Suomessa ja jopa Hollywoodissa lakossa.

Elokuvassahan näyttelee ammattinäyttelijöistä ainakin Vesa Vierikko, Santeri Kinnunen ja Esko Nikkari. Mutta oliko tässä sitten tarkoituksena saada joitain muita ammattinäyttelijöitä joihinkin keskeisiin rooleihin?

Mika Kemmo: Ei meillä oikeastaan ollut. Juuri sellaisia cameo-rooleja me halusimme. Ja saatiin ne, ketkä sinne halusimmekin. 

Pasi Kemmo: Ja sen takia juuri, kun oli se näyttelijöiden lakko, he tulivat, koska ei ollut juuri mitään töitä.

Mika Kemmo: Niin, kyllähän moni on sitä ihmetellyt, että minkä takia sellaiset nimimiehet meillä ovat olleet. Kyllä kaikille raha kelpasi. Ja suurin osa heistä ei lukenut koko käsikirjoitusta vaan ainoastaan omat repliikkinsä. Eivät he tienneet koko tarinasta mitään. Lukivat sen oman kahden sivun paperinsa ja tekivät sen.

Pasi Kemmo: Ehkä heillä oli itsesuojeluvaistoa käsikirjoituksen lukemisen suhteen.

Mika Kemmo: Vierikkohan jossakin tv-ohjelmassa myöhemmin puhui siitä, että häntä… Ei hän siellä meitä sinänsä arvostellut, mutta sanoi tyyliin että ”perkele, kun ne Kemmon veljekset kusettivat häntä”. Se kommentti liittyi lähinnä Tony Halmeeseen, että kun ei hän tiennyt, keitä elokuvassa on pääosassa. Mutta mä muistan, kun Vierikko teki sen roolin, niin sehän kehui sitä tekstiä. 

Pasi Kemmo: Niin hänhän kehui sun kirjoittamia repliikkejä.

Mika Kemmo: Niin hän nosti siinä mielessä hattua, että sanoi sen olevan nerokasta tekstiä, mutta ei hän tiennyt, että sitä joku Halme esittäisi.

Teillähän oli työnjako kuvauksissa, että olette molemmat Ponterosan ohjaajia, mutta sen lisäksi Mika oli elokuvan käsikirjoittaja ja Pasi tuottaja. Ainakin näin tämä on merkitty lopputeksteihin. Millainen työnjako teillä oli keskenään ohjauksen ja muiden asioiden suhteen?’

Pasi Kemmo: [sarkastisesti] Mikan kanssa me ei olla koskaan tapeltu pätkääkään. Me olemme aina samaa mieltä kaikista asioista ja hymyssä suin tehtiin töitä, yöt ja ajat kaikki.

Mika Kemmo: Oikeastaan kaikki meni ihan hyvin.

Pasi Kemmo: Editoinnissa meillä oli tiettyjä näkemyksiä. 

Mika Kemmo: Niin, siellä oli kunnon tappelu!

Pasi Kemmo: Mutta ei mennyt fyysiseksi, oltiin vain eri mieltä. Mutta itse tuotannossa Mikahan otti sen vastuun, kun mulla hermot olivat kireällä… Juuri tämän tuotannon takia, kun tosiaan oli yhden miehen vastuulla koko se puoli. Minuthan talutettiin helvettiin sieltä kuvauksista monta kertaa. Eikö se näin ollut?

Mika Kemmo: Juu juu. Ja Jussia esittävä Heikki Paavilainenhan oli lähes joka kohtauksessa mukana.

Niin Paavilainenhan on merkitty lopputeksteihin henkilöohjauksesta vastaavaksi. Mitä tämä henkilöohjaus käytännössä tarkoitti?

Mika Kemmo: Hän kävi näitä näyttelijöitä läpi aina ennen kohtausta ja yleensäkin ohjeisti heitä, koska en mä nyt osannut eikä Pasikaan osannut olla näyttelemisen kanssa tekemisissä.

Pasi Kemmo: Ja kun hän oli näyttelijä ja tehnyt kaiken näköistä, kuten ohjannut sekä ammatti- että amatöörinäyttelijöitä, niin hän oli erittäin hyvä siinä.

Mika Kemmo: Sitten kun meillä oli tämmöisiä teatterinäyttelijöitä mukana… Kun teatterissa eleet ja ilmeet ovat isoja, kun taas elokuvassa ei ja tämmöiseen hän osasi hyvin suhtautua. Ilman Heikkiä se olisi ollut huomattavasti kökömpi. Hän oli todella tärkeä.

Pasi Kemmo: Ja hän ymmärsi sen huumorityylinkin.

Muovautuiko Paavilaisen työtehtävä vasta kuvauksissa vai oliko se jo etukäteen tiedossa?

Mika Kemmo: Se oli etukäteen tiedossa, mutta Heikille suurempana haasteena oli hänen oman roolihahmonsa löytäminen. Muistan hänen sanoneen, että nyt on hahmo vielä vähän hakusessa. Hän oli tuotannossa monessa mukana, mutta se meni vähän niin, että hän löysi tuntuman omaan roolihahmoonsa vasta myöhemmin.

Siirrytään tuotantopuolesta käsikirjoitukseen ja elokuvan dramaturgiaan. Tony Halme oli tunnettu hyvin sanavalmiina hahmona jo tuohon aikaan. Hänen roolihahmonsa Mauri vastaa Halmeen mediapersoonaa jokseenkin yksi yhteen. Menikö Halme kuvauksissa täysin käsikirjoituksen mukaan vai oliko hänellä varaa improvisaatiolle?

Mika Kemmo: Lähes sanasta sanaan käsikirjoituksen mukaan. Mutta siinähän on se puoli, mitä ei moni tiedä, eikä varmaan julkisesti ole koskaan sanottu, että kun Halme itse luuli ja kirjoitti elämäkerrassaan, että kirjoitin roolin hänelle, niin sehän ei pidä paikkaansa. Maurin rooliin oli koko ajan mun mielessä yksi mun vanha kaverini, kenelle mä sen kirjoitin. Ja hän on Halmeen kanssa vähän samantyyppinen persoona. Ja sitten kun käsikirjoitus oli valmis, ja vaan ruvettiin hakemaan hahmoja, niin sitten se tuli yhteisesti mieleen, että jumalauta, Tony Halme. Se oli siinä, kuin nyrkki silmään.

Pasi Kemmo: Samaan aikaan markkinointi oli siinä se pointti.

Mika Kemmo: Mutta mä en sitä hänelle kirjoittanut. En todellakaan. Ja Halmekin meni hautaan varmaan siinä uskossa, että se on hänelle tehty, mutta ei pidä paikkaansa.

Onko elokuvan muilla hahmoilla todellisen elämän vastineita?

Mika Kemmo: Eipä juuri.

Pasi Kemmo: Luojan kiitos.

Ovatko elokuvan repliikit tosielämästä vai sinnepäin?

Mika Kemmo: Osa on, mutta suurin osa on mun sairasta mielikuvitusta.

Muistatko, mitkä repliikeistä olisivat mahdollisesti todellisuuden inspiroimia?

Pasi Kemmo: ”Pesiksää kätes?”

Mika Kemmo: No joo se, mutta en mä enää muista.

Vielä Halmeen hahmosta sen verran, niin elokuvassahan Mauri on öykkäri, kiusaaja ja eräänlainen pahiskin. Kuitenkin elokuvassa annetaan aika paljon ymmärrystä myös hänen käytökselleen. Takaumissa annetaan selitystä, että miten isä kohteli häntä nuorena kaltoin. Millainen oli Maurin sielunmaisema, kun käsikirjoitusta teit?

Mika Kemmo: Nyt pistit pahan. En osaa tuohon mitään vastata. Jostain se vaan lähtee. Ei ole mitään todellisuuspohjaa siihen isähahmoon.

Pasi Kemmo: Ei perustu meidän isäämme.

Jos Halme meni käsikirjoituksen mukaan lähes sanasta sanaan, niin oliko kellään muilla näyttelijöillä mitään improvisoinnin varaa vai mentiinkö tiukasti käsikirjoituksen mukaan?

Mika Kemmo: Kyllä se on mennyt todella käsikirjoituksen mukaan. Joissain lauseiden sanoissa on pieniä eroja, mutta lähes kaikki meni käsikirjoituksen mukaan täysin.

Pasi Kemmo: Niin kuin Vesa Vierikko sanoi Mikalle, että oli kyseessä ammattinäyttelijä tai amatööri niin lähes 95-prosenttisesti mennään sen mukaan, mitä tekstissä lukee.

Mika Kemmo: Muistan Tuija Ernamon, jonka hahmo puhui Rauman murretta ja sinne tekstiin oli päässyt joku Tampereen murteen sana. Ernamo mua sitten sätti, että ”kuule Kemmo, siellä on nyt tamperetta välissä”. Sen sitten muutin kuvauksissa. Toinen kohtaus oli Paavilaisen Heikin kanssa siellä veneessä siinä ”luonto on ihmeellinen” -kohtauksessa, kun sitä paskaa tulee niskaan. Heikki oli itse tarkkana kohtauksessa, kun jäi yksikin sana puuttumaan niin se kuvattiin uudestaan.

Tässä kohtaa pidimme haastattelusta kahvitauon ja laitoimme nauhurin kiinni. Kahvitauon aikana Mika Kemmo toi näytille aikanaan kasaamansa leikekirjan lehtijutuista liittyen Ponterosaan. Teksteistä toimittajan silmiin osui muun muassa Matti-Esko Hytösen pakina, jossa hän arvostelee elokuvaa lytänneitä kriitikoita. Koska haastattelua ennen oli sovittu, että valokuvia ei oteta, myöskään leikekirjaa ei kuvattu tätä juttua varten.

Vielä palatakseni elokuvan tuotantoon, Pasia oli haastateltu viisi vuotta sitten Iltalehteen ja tuolloin kysyttiin, että mistä budjetti tuli ja koostui. Silloin kieltäydyit vastaamasta, ja sinunhan ei tarvitse tietenkään edelleenkään vastata, mutta toimittajana tehtäväni on kysyä myös tätä.

Pasi Kemmo: Seuraava kysymys! Ei vaan, siis tuo budjetti on aika yksinkertainen juttu, että kaikki käytettiin mitä tuli. Lopputeksteissä näkee sen, että me saimme kamerakalustoa, matkoja, autoa, tämmöistä muutamaa juttua saatiin käyttöön. Sitten vaatepuolella ja näissä muissa jutuissa, niin sieltä saatiin sitten sen verran rahaa, millä maksettiin palkat. Tarkistin, että 28 roolia oli elokuvassa, että aika isot olivat palkkamenot. Ja tuotantotiimissä oli kai kahdeksan ihmistä pysyvästi.

Mika Kemmo: Ei ollut niin monta. Meillä oli leikkaaja, äänittäjä, kuvaaja ja kuvaajan assari ja periaatteessa siinä se oli.

Pasi Kemmo: Mutta mukana oli kanssa Heikki [Paavilainen]. Seitsemän henkeä oli.

Mika Kemmo: Niin niin, mutta ulkopuolisia tuotannon jäseniä. Ja ammattimeikkaaja kävi myös. Mutta todella pienellä tiimillä mentiin.

Pasi Kemmo: Se oli todella pieni, että mä en tiedä minkä kokoisia tiimejä indie-leffoissa tosiaan nykyään, että ei sielläkään varmaan paljon yli viittä tai kuutta tämmöistä kiinteitä ole. Mutta budjetista… Mä perustin toisen firman tätä varten. Itselläni on pitkä tausta yrittäjänä, joten tiesin riskin, niin minulla oli konserni. Ja Mancantoo Oy eli MCT oli tuotantoyhtiö.

Mika Kemmo: Ja sullahan oli niitä yhteistyökumppaneita jo valmiina, keiden kanssa olit tehnyt. Että ihan tyhjästä olisi ollut mahdotonta lähteä. Pasi oli kuitenkin niin kauan tehnyt tuotantoja.

Pasi Kemmo: Että se rahoitus tuli siitä, että meillä oli kässäri ja synopsis ja niiden kanssa mä kolusin noita palavereja, joita oli iso määrä kaikennäköisiä. Mä olin -91 jo aloittanut tosiaan firman ja -92 tein Ylelle jo ensimmäisen leffan TV-leffan, niin mä olin siinä kerennyt sitten jo 10 vuotta noita kaikkia kiertää.

Mika Kemmo: Käsikirjoitusta kirjoittaessa se oli kuitenkin mulla koko ajan alitajunnassa päässä, että mitä mä voin kirjoittaa ja mitä me voimme tehdä. Mä en voi laittaa ketään hahmoa hyppäämään lentokoneesta tai mitään vastaavaa juttua, että se piti olla koko ajan mielessä, että mitä me pystymme tekemään.

Oliko muissa käsikirjoituksissasi, kuten esimerkiksi tuossa kässäripinon päällimmäisessä The Last of the Greaseballsissa, jotain lennokkaampia juttuja?

Mika Kemmo: Oli siellä enemmän semmoisia, mitä ei olisi voinut sitten tehdä.

Pasi Kemmo: Mikahan mahdollisti tämän juuri sen takia, että kun… Siinähän on se valuvika, mikä kuultiin Elokuvasäätiössä, että kun käsikirjoittaja tekee mahdottomia, se on piste. Sitten se kaatuu koko paska. Ja se on juuri se, että Mika hienosti ymmärsi, että kirjoittaa sellaista, mikä on mahdollista toteuttaa.

Mika Kemmo: Onhan se toki aika sidottua käsikirjoittamista, että ei voi vaan antaa mielikuvituksen lentää, koska ei vittu me voida vaan semmoista tehdä.

Pasi Kemmo: Nykyään on ihan eri asia, kun sä voit tehdä vaikka helikopterihyökkäyksen niin kuin Ilmestyskirja.Nytissä, kun se on digitaalista. Mutta silloin kun me tehtiin, ei ollut. Vaikka se oli videolle tehty, niin se yksisarvinen hevonen maksoi mansikoita. Senkin teki ihan amatööri ja ohkaisemman kuin mitä sovittiin. Mutta silloin vuonna 2000 maksoi digiefekti ihan mansikoita.

Tosiaan, elokuvan lopussahan tämä pääkaksikko törmää vielä yksisarviseen, jonka Maurin Late-isä oli mahdollisesti nähnyt hiihtoreissullaan aiemmin. Koitteko te, että tämä oli käsikirjoituksen kannalta keskeinen elementti mahduttaa loppuun, jos efekti oli kallis?

Pasi Kemmo: Se oli pakko!

Mika Kemmo: Olisi sen voinut jättää poiskin. Ei sillä suurta merkitystä ollut. Mä luulen, että suurimmalla osalla katsojista se meni ohi muutenkin. Mutta tuosta tuli mieleen – hyppään vähän niiden kriitikoiden juttuihin – että mä muistan yhden kriitikon kirjoittaneen siitä, että se oli huono elokuva jo sen takia, kun se oli kuvattu videolle. Mehän kuvattiin se tosiaan videolle, mikä sitten myöhemmin siirrettiin filmille Ruotsissa. Mutta se oli heille sellainen lähtökohta, että sen täytyy olla paskaa, kun se on kuvattu videolle.

Filmille kuvaaminenhan on tosiaan kalliimpaa. Oliko se ollut teille mahdollista?

Pasi Kemmo: Ei ollut mitenkään mahdollista.

Muutama kysymys koskien näyttelijöitä. Tietysti elokuvan julisteessa jo komeilee Tony Halme, joka on Ponterosassa isossa roolissa. Miten saitte yhteyden Halmeeseen?

Pasi Kemmo: Puhelimitse.

Oliko mitään kontaktia sitä ennen?

Mika Kemmo: Ei. Pasi soitti ihan kylmiltään hänelle, ja Halme tuli sitten Pasin toimistoon käymään. Ekaa kertaa tavattiin siellä, puhuttiin ja muistaakseni se lyötiin lukkoon jo ensitapaamisella.

Pasi Kemmo: Tony Halmeesta sen verran… Ollaan Mikan asiasta puhuttu paljon jälkeenpäin, että silloin kun mä olin yksin hänen kanssaan, hän oli mukava.

Mika Kemmo: Halme oli kauhean sydämellinen ja fiksu kaveri aina, kun oltiin vaikka kolmistaan. Mutta heti, kun siihen tuli neljäs tai joku muu, niin se oli kuin katkaisijasta olisi vääntänyt ja sieltä tuli Viikinki-hahmo päälle. Ja se toistui sitten joka paikoilla joka puolella.

Pasi Kemmo: Ja sitten kun mentiin vähän sivummalle ja puhuttiin keskenään, kaikki oli tip top. Että hänellä oli kerta kaikkiaan työminä.

Mika Kemmo: Niin tai siis sellainen julkisuusminä. Mutta en ole koskaan sellaista ihmistä tavannut, joka muuttuu niin täysin tilanteesta toiseen. 

Mitä fiiliksiä tällainen käytös herätti?

Mika Kemmo: Ihmetystä. Mä ainakin ihmettelin, että minkä takia…

Pasi Kemmo: Mutta se oli kai ollut sitten Hollywood-ajoista saakka suojamekanismi. Se oli kokenut kaikennäköistä hienoa ja vähemmän hienoa jo nuorena miehenä pitkin poikin maailmaa. Ja hän oli maailmankansalainen. Mutta meillä synkkäsi kolmeen pekkaan heti. Hän lähti projektiin saman tien.

Hänhän on taustoistaan avoimesti itsekin aikanaan puhunut. Kuitenkin voidaan sanoa, että Ponterosan tuotannon alkaessa vuonna 2000 oli Halme eräänlainen superjulkkis Suomessa. Tämä oli muutama vuosi ennen hänen poliittista uraansa.

Pasi Kemmo: Ja sen takia se tosiaan välähti, että kun hän oli markkinollisesti tärkein henkilö.

Mika Kemmo: Ehdottomasti tärkein. Ilman häntä Ponterosa ei olisi ollut sitä, mitä se nyt on.

Pidittekö Halmeeseen yhteyttä elokuvan jälkeen?

Mika Kemmo: Mä taisin pari kertaa törmätä häneen jossain kuppilassa mutta en muuten.

Pasi Kemmo: Mä en ollut missään yhteydessä.

Aiemmin haastattelussa ei ole vielä mainittu Matti Tuomista, joka näytteli elokuvassa Maurin isää Latea. Tuomisenhan suuri yleisö tuntee parhaiten kauppaneuvos Paukkuna 1990-luvun hittisarjasta Hyvät herrat (1990–96). Miten Tuominen tuli elokuvaan?

Mika Kemmo: No, siis tämä Oskaria näyttelevä Timo Julkunen on meidän vanha kaverimme, joka oli Raumalla meidän pitämässämme yökerho Bronx 409 Clubissa järkkärinä, ja hän oli teatterinäyttelijä. Timo oli ensimmäinen, joka elokuvaan roolitettiin, ja hän oli tietysti lukenut käsikirjoituksen, mutta hänen kanssaan puhuttiin siitä, että Matti Tuominen oli hänen hyvä ystävänsä sieltä Rauman kesäteatterista. Ja Timo itse ehdotti, että Tuominen sopii kuin nyrkki silmään tähän Laurin rooliin. Niin kuin sopikin. Ja Heikki tuli myös Timon kautta. Ja vielä sitten tämä pikku-Maurikin (Olli Haaslahti).

Pasi Kemmo: Julkunen oli meidän casting director.

Mika Kemmo: Hän oli ensimmäinen, joka luki koko käsikirjoituksen moneen kertaan, ja sitten me puhuttiin puhelimessa tuntitolkulla ja hän mietti kanssa näitä roolituksia, niin nämä tuli kaikki tämän Julkusen kautta.

Tämähän oli tosiaan Matti Tuomisen viimeinen elokuvarooli.

Pasi Kemmo: Mä en ota mitään moraalista vastuuta.

Mielestäni tämä hänen testamenttikohtauksensa on aika räjähtävä tapa lopettaa elokuvaura.

Mika Kemmo: On on, ja vaikka itse sanonkin, niin se on hienoa tekstiä!

Pasi Kemmo: Itse kun sanoo, niin se on juuri näin.

Tässä on toistaiseksi puhuttu paljon miesnäyttelijöistä, mutta keskeisissä rooleissa oli myös elokuvan missiosasto Karita Tykkä, Jenni Ahola ja Laura West.

Pasi Kemmo: Sekin oli markkinointia.

Oliko teillä muita nimiä harkinnassa näihin rooleihin?

Mika Kemmo: En mä ainakaan muista. Ainoa, jonka me tunsimme entuudestaan, oli tämä Laura West.

Pasi Kemmo: Niin, hän oli meidän Heartmix-sarjassamme. Mutta Laura ei ollut tekemisissä näiden muiden kanssa.

Mika Kemmo: Mutta siis Jenni ja Karita saatiin elokuvaan ihan puhelinsoitolla ja yhdellä tapaamisella. Ei siinä muuta.

Pasi Kemmo: [Mikalle] Lukiko Karita koskaan koko käsikirjoitusta?

Mika Kemmo: Luki, koska alun perin Karitan piti tehdä se Jenni Aholan rooli ja toisin päin.

Ainakin tuosta teidän leikekirjastanne luin pikaisesti lehtijuttua, että hän oli hirveän motivoitunut tekemään elokuvaroolin.

Pasi Kemmo: Oli oli! Ja he olivat kaikki, nämä missit siis. Ja sitten tosiaan, kun siellä oli hauskaa jopa itse kuvauksissa. Vaikka en itse ollut aina kuvauksissa, niin kyllä siellä pitkiä raskaita päiviäkin tehtiin.

Mika Kemmo: Kyllä me kolmeen yöllä taidettiin valvoa.

Pasi Kemmo: Entäs sitten se yksi cameo… Se perheenisä?

Mika Kemmo: Santeri Kinnunen.

Pasi Kemmo: Niin, eikö sekin tullut ihan pystymetsästä?

Mika Kemmo: Santeri Kinnunen oli lukenut koko käsikirjoituksen, se oli siinä ensimmäisenä valintana Jussin rooliin. Mutta sitten Santerilla oli muita kiireitä, että hän ei ehtinyt tehdä kokonaan. Ja hän ehdotti, että voisi tehdä jonkun toisen roolin. Sitten tuli tämä perheenisä siinä mieleen. Mutta Santeri oli ensimmäinen ennen Heikkiä, hän oli Jussin rooliin ehdolla.

Näistä cameoista on jonkin verran tässä mainittu erityisesti ammattinäyttelijöiden puolelta, mutta minua kiinnostaisi tietää elokuvan omasta mielestäni mielenkiintoisimman cameon tarina. Eli, miten aikansa kynäniekka ja machomies Matti-Esko Hytönen saatiin Panomiehen rooliin?

Mika Kemmo: No, en mä muista siitä muuta kuin sen, että se vaan tuli mieleen ja sitten… Pasi on hänelle soittanut…

Pasi Kemmo: Mä olen myyntimies, että Hytönenkin lähti kuule pystymetsästä saman tien. Kun Pasi soittaa ja pyytää sut elokuvaan, niin mieti kaksi kertaa.

Mika Kemmo: Mitään kytköksiä häneen ei ollut.

Pasi Kemmo: Mutta mä luulen, että Matti-Esko mietti kolme sekuntia, kun siinä oli se, että hän pääsee Panomieheksi, niin mä luulen, että tässä oli se syy, että hän sanoi jees.

Kiinnostaa tietää, miten Ahvenanmaa valikoitui kuvauspaikaksi ja tarinan tapahtumapaikaksi?

Pasi Kemmo: Kun Mika kirjoitti sen pienessä psykoosissa, niin sille tuli Ahvenanmaa mieleen.

Mika Kemmo: Niin, ei siinä varmaan mitään muuta ollut.

Pasi Kemmo: Kaksi nuorta miestä kauan sitten kirjoitti mulle ja kysyivät paikkoja, koska he suunnittelivat tekevänsä ekskursiomatkan Ahvenanmaalle. Kun mä jouduin kertomaan, että ei sitä ole kuvattu Ahvenanmaalla kuin pieni pätkä, he olivat kauhean pettyneitä.

Mika Kemmo: Siinä oli kai se, että mä halusin ruotsin kieltä siihen, kun Jarmo Mäkinen puhui ruotsia ja sitten Halmekin puhui hyvin ruotsia.

Pasi Kemmo: Mutta siellä Ahvenanmaalla kuvattiin vaan Timoa ja Heikkiä niitä fillarikohtauksia muutama. Muutenhan se oli sitten siellä Kopinniemessä, Espoosta vielä enemmän länteen. Joo, siitä Ahvenanmaasta voin tuottajana sanoa, että käsikirjoittaja teki helvetin paljon kalliimman ratkaisun. Olisi pistänyt vaan Kouvola, niin se olisi tullut paljon halvemmaksi.

Mika Kemmo: Niin, mutta ne piti saada laivalle.

Pasi Kemmo: Se on totta. Siinä se syy oli.

Kun Ponterosa on tosiaan itsenäisesti tuotettu suomalainen komediaelokuva, niin onko mitään muita suomalaisia komedioita, jotka olisivat Kemmon veljesten mieleen?

Mika Kemmo: Kyllä ne vähissä on. Kumma kyllä se Kaurismäkien tuottama lyhäri Kovat miehet (1999) kolahti.

Pasi Kemmo: Juu, samaa mieltä! Olen nähnyt telkkarista. Kun siinä isäpappa tosiaan jää traktorin alle ja poika vieressä polttaa vaan mentolitupakkaa ja haukkuu isän alimpaan helvettiin.

Mika Kemmo: Ihan hauska, kannattaa katsoa. Se näkyy Yle Areenassa. Kokopitkiä elokuvia ei tule mieleen.

Pasi Kemmo: Joo, mäkin olen 70-luvun puolivälistä ollut elokuvahullu kanssa. Ei tule kyllä yhtään mieleen.

Onko mitään itsenäisiä suomalaistuotantoja, mitkä olisi vähän Ponterosan tavalla tehtyjä, mitkä olisivat jääneet mieleen positiivisesti?

Pasi Kemmo: Ei niitä montaa ole. Siis täysin itsenäisiä suomalaista tuotantoja vieläkään.

Ilmestyessään jotkut kriitikot luonnehtivat Ponterosaa genrenä puskafarssiksi. Mitä tuntemuksia tämä kuvailu herättää?

Mika Kemmo: No, en mä kyllä semmoiseksi kutsuisi. Ei se ole sitä, mitä mä puskafarssina pidän.

Pasi Kemmo: En mäkään. Puskafarsseja tehtiin Suomessa sodan jälkeen 50-luvulla. Mä näen Ponterosan genren komediana ja satiirina. Meidän elokuvamme huumori jakaa katsojien mielipiteitä aika paljon. Tämä myöhemmin syntynyt kulttimaine todistaa sen, että Mikan kirjoittama ja meidän toteuttama huumori on kolahtanut ihmisiin. Ei Ponterosan huumori ole sellaista, että oho, vahingossa tuli hauskaa. Elokuva tehtiin tarkoituksella hauskaksi.

Olen itse tulkinnut tämän puskafarssiksi mieltämisen juontuva ehkäpä elokuvan tietynlaisesta maalaisromantiikasta.

Pasi Kemmo: Se on hyvä pointti.

Mika Kemmo: Puskarunkkarifarssi!

Kun elokuvaa käsikirjoitettiin tai kuvattiin, niin kävikö mielessä, että Ponterosalle olisi tullut jatko-osaa?

Mika Kemmo: No, ei nyt kauhean vakavissaan! Kyllä sitä nyt jotakin tietysti mietittiin, mutta… Ei oikeastaan.

Oliko mitään ideoita, mihin suuntaan Ponterosan tarina olisi voinut jatkua?

Mika Kemmo: No, oli varmaan, mutta en mä osaa nyt sanoa siitä. Ja kun se meni taloudellisesti, miten se meni, niin se kuoli vähän niin kuin jo siihen. Ettei kannata ruveta kauheasti tekemään.

Pasi Kemmo: Niin ja sitten kanssa sellainen pointti, että ei mulla ollut tarkoitustakaan jatkaa. Siis, että toi oli hieno kokemus, vähän niin kuin se Heartmix-sarja 5–6 vuotta sitä ennen.

Onko teidän tietääksenne Ponterosaa esitetty elokuvateattereissa tämän varsinaisen teatterikierroksen jälkeen?

Pasi Kemmo: On. Muhun otettiin yhteyttä joskus vuosia sitten eräiltä festivaaleilta.  Ja tosiaan kun niitähän on KUVI:llakin niitä filmikeloja, mutta mä en tiedä, missä ne filmikelat yleensä ovat.

Mika Kemmo: Siis ne kelat ovat olemassa ihan fyysisesti jossain?

KUVI:llehan on tapana lähettää yksi arkistokopio, mutta en ole varma prosessista, että onko se tekijän tai levittäjän vastuulla.

Pasi Kemmo: Ja KUVI:han ei maksa siitä mitään. Pakko heillä on olla siitä kopio. Ja mullahan ei ole yhtään niitä filmikopioita itselläni. Mä en ole edes katsonut… [katsoo Mikaan]

Mika Kemmo: [Pasille] Mitä sä mua katot, saatana?

Pasi Kemmo: No, kun sulla on parempi muisti kuin mulla!

Mika Kemmo: No vittu, en mä en ole siellä huoneessa 15 vuoteen käynyt, saatana! Siellä voi olla vaikka mitä!

Pasi Kemmo: Siellä on se Laten ruumiskin sieltä merenpohjasta.

Hyvin suurella todennäköisyydellä Kuvilta löytyy joku kopio. Kuvista tulikin mieleen hauska juttu. Oli vuosi 2017, Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. Silloin Kuvi kysyi Facebookissa, että mitä suomalaisia elokuvia katsojat haluaisivat nähdä heidän ohjelmistossaan. Jonkin sortin teemasarjaa kasattiin juhlavuoden kunniaksi. Sitten sinne alkoi tulla toiveena kaikkea Tuntematonta sotilasta ja Suomisen Ollia ja mitä ikinä. Laitoin oman toiveeni sisään, että Ponterosa. Jonkin aikaa seurasin sitä keskustelua. Nähdäkseni tämä oli ainoa kommentti, joka poistettiin sieltä. Myöhemmin olin kyllä Kuvilla itse töissä.

Pasi Kemmo: Mulle tulee tästä mieleen joku lehtijuttu, jossa Ponterosa pääsi Suomen suosituimpien elokuvien listoilla sadan parhaan joukossa sijalle 64. Me voitimme, siis oltiin parempia kuin monet, monet näistä miljoonaluokan suomalaisista leffoista. Mutta se, että KUVI tosiaan nyt sitten poisti sen kommentin osoittaa, että Suomi on edelleen Kekkoslandia. Että me olemme demokratiasta kaukana. Ei saa vieläkään sanoa, että tykkää Ponterosasta.

Teoreettinen mahdollisuus elää, jos Kuvilta se kopio löytyy, että elokuva voitaisiin nähdä esimerkiksi Kino Reginassa. Onko mitään mahdollisuutta, että Ponterosasta voisi tulla vielä Blu-ray-julkaisua? DVD on käynyt aika harvinaiseksi.

Pasi Kemmo: Se on rahasta kiinni. Mä tosiaan kattelin tuossa, että me teimme alun perin sopimuksen silloin levittäjän kanssa ennen kuin tuotanto alkoi. Mulla ei ole rahaa tähän itse pistää, kun se on sen verran arvokas projekti kuitenkin. Eikä ole mitään järkeä sitä tehdä, jos kaikki hyöty menee levittäjälle. Hyvä sopimus tarvitsisi siis tehdä. Ja vielä sekin juttu, että mä en ole ihan varma, että omistanko minä tai mun firma Blu-ray-oikeuksia.

Jos tätä haastattelua nyt sattuu lukemaan joku mahdollisesti kiinnostanut levittäjä, saako sinuun olla yhteydessä asiasta?

Pasi Kemmo: Totta Mooses! Pistä joku sen tyyppinen älykäs lause siihen juttuun, että ollaan avoimin mielin.

Kiitos paljon haastattelusta.