Maa: Ranska
Genre: Scifi
Ohjaus: Luc Besson
Käsikirjoitus: Luc Besson
Kuvaus: Thierry Arbogast
Sävellys: Eric Serra
Näyttelijät: Scarlett Johansson, Morgan Freeman, Min-sik Choi, Amr Waked
Lucy (Scarlett Johansson) bailaa itämaissa kunnes neiti kidnapataan keskelle huumeiden salakuljetusrinkiä, ja naisen vatsaan ommellaan väkivalloin uutta muotihuumetta kuljetettavaksi Yhdysvaltoihin. Jostain syystä huumediilerit päättävät tässä vaiheessa ruveta potkimaan Lucya vatsaan, jolloin paketti hajoaa sinne, päästäen siniset superpallerot valloilleen. Yllättäen tämä designhuume aktivoikin Lucyn aivokapasiteettia aivan uudella tavalla, ja hän saa suoranaisia metafyysisiä ja molekulaarisia supervoimia.
Sinänsä yksinkertaista (ja voi luoja, kuinka tyhmää) premissiä on koristeltu hieman oudosti käyttäen lähtökohtana yllä olevien puhtaiden supervoimien sijaan sitä, että superhuume antaa Lucylle mahdollisuuden käyttää aivokapasiteetistaan yli kymmentä prosenttia – pohjautuen toki siihen ikivanhaan myyttiin, että ihminen käyttäisi aina vain tiettyä prosenttia aivojensa kyvykkyydestä. Luc Bessonin uutuus pohjaa kuitenkin niin vahvasti tähän myyttiin elokuvan sisäisen maailman faktana, että se on erittäin selvästi sci-fiä.
Elokuvaa ei oikeastaan kuitenkaan kiinnosta mikään mitä aivot voivat oikeasti tehdä – sitä kiinnostaa sen sijaan se, mitä jonkinlainen loputon, äärimmäinen, absoluuttinen tieto elämän synnystä, kestokaaresta ja luonteesta voisi aiheuttaa ihmiskunnalle. Lucyn aivokapasiteetin kasvaessa (jota ilmaistaan toki koko ruudun täyttävillä prosenttinumeroilla elokuvan edetessä) hänen käsityksensä maailmasta kasvaa myös. Materia muuttuu hänen silmissään pelkiksi atomeiksi, mukaan lukien hänen oma ruumiinsa. Sen manipuloinnista tulee lastenleikkiä. Lucy selittää elokuvan loppupuolella Morgan Freemanin esittämälle professorille (jonka luennot aivojen kapasiteettilukemista rytmittävät elokuvaa) siitä, miten tämä uusi ymmärrys maailmasta on saanut hänet tajuamaan, että ihmisten asioille asettamille määreillä ja termeillä – etäisyyksillä, soluilla, millään, ei loppujen lopuksi ole merkitystä.
Tämän alkujaan hieman nihilistisen loppupäätelmän kautta käy selväksi, miksei Lucy ole ruvennut universumin viralliseksi jumalolennoksi tai jotain vastaavaa; kaikki se olisi lopulta merkityksetöntä. Besson esittää kuitenkin toivon olevan olemassa ajan kautta – se on nimittäin päähenkilön silmissä ainoa merkittävä määre tässä maailmassa. Terrence Malickin Tree of Lifen universumikuvauksia muistuttavassa kliimaksissa Lucy matkaa ajan halki, nähden alun, lopun, ja kaiken nähtävissä olevan kirjon. Ilahduttavasti tämä vaihe elokuvasta esitetään ilman selitystä sen merkityksestä tai siitä, mitä päähenkilö sen kautta oivaltaa. Jää tavallaan jonkinlainen käsitys siitä, että koska ihmisen – tai minkä tahansa muun elollisen – rooli tässä kosmoksessa on niin mitätön, ainoa millä on väliä, on se, että koemme itsemme merkityksellisiksi. Tärkeintä ei ole siis olemassaolon syy, vaan itse olemassaolo.
Nämä asiat eivät kuitenkaan tunnu kiinnostavan internetiä, mikäli elokuvan julkaisua edeltänyttä polemiikkia on seurannut. Suuri osa, tai vähintään äänekäs vähemmistö, elokuvasta tavalla tai toisella kuulleista on suorastaan julistanut sen pannaan puhtaasti 10%-myyttiin pohjaavan premissin takia. Tämä on kieltämättä varsin normaalia internet-käyttäytymistä, mutta se on silti sääli. Lucy on välillä raivostuttava, välillä hellyyttävän naiivi, mutta ennen kaikkea erikoinen, tai vähintään erilainen sci-fi, jonka katsomatta jättäminen siksi, että se käyttää lähtökohtana jotain mikä ei ole totta on täysin nurinkurista. En usko, että lentäviä autoja on olemassa, mutta ei se silti estänyt The Fifth Elementistä nauttimista. Los Angeles ei ollut post-apokalyptinen taistelukenttä vuonna 1997, mutta voi pojat, miten nautinkaan kun Stallone ihmetteli miten pitäisi käydä vessassa kolmen simpukankuoren avustuksella. Onko premissistä muka tullut tärkeämpi kuin elokuvan varsinainen sisältö? Pitääkö sen muka liittyä todellisuuteen jotta voimme nauttia elokuvasta, jotta voimme ymmärtää sen sanoman? Vastaus on ei. Myönteisesti vastaavien kannattaa harkita vakavasti miksi katsovat elokuvia ja sen jälkeen hypätä vaikka järveen.