Nukkemestari Jiří Trnkan tšekkiläiset legendat

Jouni Heinonen, lokakuu 2026, nro 3

Jiří Trnka on merkittävimpiä nimiä animaation historiassa. Iso osa nukkeanimaatiosta tai sitä mukailevasta 3D-animaatiosta on edelleen suoraan tai välillisesti velkaa hänelle. Nukkeanimaation maailmassa hän on luultavasti ”lempiohjaajasi lempiohjaaja”. Hänen nimeään kantava Jiri Trnka Studio (1947–2002) tuotti satoja animaatioita.

Alansa ensimmäisiä pioneereja Trnka ei ollut. Nukkeanimaatiota ja stop-motionia tehtiin ympäri maailman jo kauan ennen häntä. Tšekeissä Hermína Týrlová ja Karel Zeman aloittivat ennen häntä. Sitten ovat vielä näytelmäelokuvien stop-motion-gurut: Ray Harryhausenin hirviöt ja Willis H. O’Brienin erikoistehosteet King Kongiin (1933).

Trnka kuitenkin loihti tšekkianimaatiolle ison osan sen tunnistettavasta ilmeestä, leimallisen synkkyyden, kauneuden ja maalauksellisuuden, jotka inspiroituivat maansa nukkeperinteestä ja alkujaan kiinalaisesta nukketeatterista. Hän aloitti kuvittajana ja lyhyillä piirrosanimaatioilla vuosia ennen siirtymistään nukkeanimaation pariin.

Urallaan Trnka ehti tehdä vain kuusi pitkää elokuvaa 12 vuoden aikana. Lyhäreissä hän loisti vähintään yhtä kirkkaasti. Tunnetuimman lyhytelokuvan, Käden (1965), ohella kohokohtia ovat teknologiaa scifin ja sadun muodossa käsittelevät Kybermummo (1962) ja Keisarin satakieli (1949) sekä natseille irvaileva piirretty Springman and the SS (1946).

Trnka huomioitiin maailman elokuvafestivaaleilla ja -lehdissä vuosikymmeniä. Suomessakin lastenkirjat tulvivat hänen kuvituksiaan. On epäselvää, miksi hänen elokuvatuotantoaan on sittemmin pantattu. Ovatko filmit jo liian heikossa hapessa restauroitaviksi? Onko perikunnalla kinaa? Jonkinlaisia julkaisuja on kuitenkin olemassa ja yksittäisiä näytöksiä pidetty.

Yli kolmekymmentä vuotta Trnkan kuoleman jälkeen hänen mukaansa nimetty elokuvastudio pisti lapun luukulle ja raunioille pystytettiin krääsäkauppa Studio Trnka, jossa myydään ensisijaisesti tekstiiliä ja tilpehööriä Trnkan nimissä. Tiimaria muistuttavassa verkkokaupassa elokuva ei ole enää myyntivaltti vaan kukkakuvioiset kukkarot ja kalenterit.

Tšekin elokuva-arkisto restauroi Czech Yearin (1947) ja Old Czech Legendsin (1953) vuonna 2015 alkuperäisistä negatiiveista ja parhaista positiiveista mahdollisuuksien mukaan. Tšekeissä jälkimmäinen julkaistiin hieman restauraation jälkeen DVD-julkaisuna. Artus Film julkaisi molemmat ranskaksi 2020-luvun taitteen molemmin puolin.

Ainoa laajalevikkinen julkaisu Trnkan elokuvista koko DVD:n aikakaudelta on ollut The Puppet Films of Jiri Trnka, joka sisältää yhdysvaltalaisen version Keisarin satakielestä (1948) Boris Karloffin juonnolla ja viisi lyhytelokuvaa (Story of the Bass Cello, Preerian laulu, The Merry Circus, A Drop Too Much, Käsi). Laajin kattaus on julkaistu Japanissa formaatin alkuaikoina, ja julkaisut ovat tänä päivänä todella kovissa hinnoissa.

Second Run on saanut julkaistua tänä kesänä Trnkan kaksi tšekkiaiheista elokuvaa teräväpiirtona. Vaikka ne eivät ole omia henkilökohtaisia suosikkejani Trnkalta, tämä on iso juttu. Trnkan ensimmäinen ja kolmas pitkä elokuva, Czech Year ja Old Czech Legends, ovat tärkeitä elokuvia, ja todella toivon, että niiden julkaisuille saadaan tulevaisuudessa jatkoa.

Czech Year on kokoelma kuudesta tarinasta, jotka kertovat tšekkiläisistä tavoista ja ajoista ja muodostavat vuoden kiertokulun. Trnka oli aiemmin suunnitellut vain nukkeja lyhytelokuvaan Misha the Bear (1947) ja ohjasi sen innoittamana lyhytelokuvansa, Betlehemin, josta tuli vuoden loppuun mennessä yksi Czech Yearin episodeista.

Trnka on harjoitellut tehdessään ja oppinut prosessin aikana niin paljon, että elokuvan sisällä on teknisiä laatueroja. Kehitys Czech Yearin ja Old Czech Legendsin välillä vasta suuri onkin. Czech Year osoittaa jo taituruutta, mutta niin hahmosuunnittelu kuin toteutus ovat kuin eri puusta veistettyjä. Osa Czech Yearin pallopäänukeista näyttää auttamatta lapsellisilta.

Teosten alkuplansseissa on elokuva-arkiston alkusanat, joissa todetaan, että filmit on restauroitu täysin alkuperäistä kokemusta vastaaviksi. Epäonnistuneet tarkennukset, tärähtely ja jäljet pinnoilla näkyvät selkeästi. Jopa filmin liitoskohtia on mahdollista bongata. Katsoja suhtautuu tähän ristiriitaisesti. Aina parempi näin päin kuin ylikorjailu, mutta onko todella parempi idea jättää tärähtelykin stabilisoimatta? Onneksi sitä esiintyy vain harvoin.

Czech Yearin kohokohtiin kuuluu keskiaikainen legenda pyhästä Prokopios Sázavalaisesta, puuidolien veistäjästä ja erakosta, joka elää Herran nuhteessa omassa luolassaan ja taistelee viettelevää paholaista vastaan. Osassa tarinoista nähdään taustoina Trnkan kuvituksista tuttuja upeita vesivärielementtejä. Mukana on massiivisia joukkokohtauksia, jotka tulivat myöhemmissä elokuvissa tutuiksi vieläkin vaikuttavampina.

Ensimmäisenä valmistunut Betlehem on työnnetty elokuvan loppuun. Tämä on loogista vuodenaikojen mukaan järjestetyssä kronologiassa. Tässä järjestyksessä oikeastaan ensimmäinen ja viimeinen jakso ovat heikoimpia lenkkejä. Rauhallisesti kerrotut tarinalliset jaksot ovat onnistuneimpia ja hektiset kansallistanssit kansallisvaatteissa toimivat toisinaan.

Old Czech Legends jatkaa antologialinjalla ja nationalistisella otteella. Tällä kertaa tarinoita on entistä enemmän, seitsemän, ja ne perustuvat Alois Jirásekin vuonna 1894 kirjoittamaan kokoelmaan. Jaksot punovat suurta tarinaa tšekeistä niin kaukaa historiasta kuin mahdollista hälventäen historian ja mytologian rajaa.

Tarinat kertovat esi-isä Čechistä, jonka mukaan maa on nimetty ja joka näytti kuinka luonto valjastetaan ihmisen käyttöön; Bivojista, joka kukisti paljain käsin valtavan villisian terrorisoimassa Vltavan kupeessa sijaitsevaa Vyšehradin linnaa; prinsessa Libušesta, legendan mukaan Prahan perustajasta; hänen aviomiehestään Přemyslistä, joka nousi hallitsijaksi, kun heimon miehet häpesivät naisvaltaa; naisten sodasta, joka seurasi Libušen valtakautta; Horymírin noususta hirmuvaltaa vastaan, kun agrikulttuuri sivuutettiin kullankaivuun tieltä sekä varhaisten tšekkien ja lučans-heimon välisestä sodasta.

Jos edellä mainitut legendat eivät ole ennestään tuttuja, ei huolta, eivät ne ole varmasti suurimmalle osalle ihmisistä Tšekin ulkopuolella. Onko elokuvan katsominen hyvä väylä oppia tšekkiläisistä legendoista? Ei oikeastaan. Tapahtumien kulusta tulee todennäköisesti olemaan vähän pihalla. Paikallishistorian ja mytologian pänttääminen auttaa ymmärtämään elokuvaa, mutta on asia erikseen, onko tämä elokuva, jota tarvitsee ymmärtää.

Vaikka antologiaelokuvat koostuvat useista tarinoista, ne eroavat tavallisista lyhäreistä. Trnkan lyhytelokuvat ovat formaatille tyypillisesti kantaaottavia, vitsikkäitä, niissä on yksi idea, joka kerrotaan oivaltavalla tavalla lyhyessä ajassa. Nämä kaksi pitkää antologiaelokuvaa ovat enemmän muodon, liikkeen ja musiikin juhlaa. Czech Yearia voi katsoa kuin – helpoimpana esimerkkinä – Disneyn Fantasiaa (1940). Miksei myös Old Czech Legendsia voisi katsella vain käsityötaidon ja estetiikan ehdoilla?

Pääosassa on Trnkan taito puhaltaa taikapölyä nukkeihin ja pienoismaailmoihin. Trnka on löytänyt hahmosuunnitteluunsa persoonallisen särmän. Sommitelmat ja koreografiat ovat teatraalisen harkittuja. Värimaailma ja valaistus on stop-motion-elokuvien kärkeä. Liike, kamera-ajot ja joukkokohtaukset ovat sopivan sulavia, säilyttäen kuitenkin inhimillisyytensä.

Old Czech Legends on upea elokuva katsoa. Siinä on ikimuistoisia kuvia, kohtauksia ja trikkejä. Klassisen kansanmusiikin mestari Václav Trojan säestää myös objekteja ja tunnelmia. Hän sävelsi musiikit jokaiseen Trnkan pitkään elokuvaan ja pystyi elävöittämään leluja, aseita, sotaa, työkaluja, luonnon ääniä ja eläimiä taitavasti. Musiikki itsessään on paikoin pompöösiä. Parhaimmillaan se toimii pahaenteisinä äänimattoina ja kauniin traagisissa lauluosuuksissa.

Second Runin julkaisu sisältää lyhyen dokumentin The Puppets of Jiri Trnka (1955). Se on oikein hyvä dokumentti mutta ei sinänsä mikään harvinaisuus. Sen lisäksi mukana on kaksi videoesseetä suoraan YouTubesta: Trnkaa ja tšekkiläistä animaatiota yleisesti käsittelevät videot. Ne ovat tosiaan aiheen alkeita ja varmasti palvelevat tarkoitustaan. Molemmat olivat minulle tuttuja entuudestaan, ja olikin pieni pettymys, ettei julkaisua varten oltu tehty uutta videomateriaalia. Kattava booklet sitä vastoin löytyy. Lehtinen perehdyttää myös aihepiirin poliittisuuteen eri näkökulmista.

Trnkan lyhytelokuvista mukaan on sisällytetty se tunnetuin ja viimeinen, Käsi. Se on kiistämätön klassikko, oppikirjamateriaalia allegorisesta kuvakerronnasta ja tulee tämän tästä esiin eurooppalaisten animaatio-ohjaajien suurena suosikkina. Elokuva ehti olla parikymmentä vuotta pannassakin, koska kuvasi hallintoa liian osuvasti.

Mielenkiintoisesti muita lyhäreitä ei Trnkalta julkaisusta löydy. Sen sijaan mukana on kollegan ja Old Czech Legendin toisen käsikirjoittajan, Jiří Brdečkan Badly Painted Hen (1963) – myös allegorista yhteiskuntakritiikkiä taidekäsitysten muodossa. Piirretty piikittelee akatemiaa, portinvartijoita ja taiteenvapautta. Sama taiteen määritelmää ja arvostusta käsittelevä idea on toki toistunut viihteen historiassa monesti. Trnka ja Brdečka ohjasivat uriensa alkuaikoina yhdessä aiemmin mainitun Springman and the SS:n.

Kyseessä on kaikkiaan merkittävä julkaisu marginaalisen elokuvan ystäville. Nukke- ja trikkianimaatio on joillekin jo ajatuksen tasolla luotaantyöntävä elokuvagenre, mutta eipä mikään kulttikama sovi kaikille. Jopa tšekkiläisyleisö piti Czech Yearia aluksi liian avantgardena.

Jiří Trnka: Puppet Master (Second Run, 2026).

Czech Year, 1947. Tšekkoslovakia. 80 min. 1.37:1.

Ohj. Jiří Trnka, Käsikirj. Jiří Trnka, Pääanim. Břetislav Pojar, Kuv. Vladimír Novotný, Emanuel Franek, Leik. Jiří Trnka, Helena Lebdušková, Säv. Václav Trojan, Art. Jiří Trnka.

Old Czech Legends, 1953. Tšekkoslovakia. 85 min. 1.37:1.

Ohj. Jiří Trnka Käsikirj. Jiří Trnka, Jiří Brdečka, Pääanim. Břetislav Pojar, Kuv. Ludvik Hájek, Emanuel Franek, Leik. Helena Lebdušková, Säv. Václav Trojan, Art. Jiří Trnka.