Siiri Reiniluoto, lokakuu 2026, nro 3

Elokuvafestivaalit tarjoavat yhteisöllisyyttä muuten helposti yksinäiseen harrastukseen. Lisäksi jonkun toisen kuratoidessa tarjonnan ei itse tarvitse vaivata päätään sillä, mitä katsoisi, vaan voi kävellä lähes valmiiseen pöytään.

Monet Suomessa järjestettävät elokuvafestivaalit ovat voittoa tavoittelemattomien yhdistysten järjestämiä ja pyörivätkin pitkälti vapaaehtoisvoimin.

Suomen Elokuvasäätiö tukee tällä hetkellä seitsemää elokuvafestivaalia, joihin kuuluvat muun muassa Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa, Espoo Ciné International Film Festival ja Sodankylän elokuvajuhlat. Näiden seitsemän lisäksi ympäri Suomea järjestetään vuosittain kymmeniä pienempiä elokuvafestivaaleja.

Saadakseni hieman taustoitusta elokuvafestivaalien vapaaehtoisuudesta, lähetin muutamia kysymyksiä HIFF Rakkautta & Anarkiaa festivaalien järjestäjille. Alla olevista faktoista on siis kiittäminen teatteri- ja vapaaehtoistuottaja Riikka Haapasta.

Rakkautta & Anarkiaa on Suomen suurin elokuvafestivaali, mikä näkyy myös vapaaehtoisten määrässä. Vapaaehtoisia on vuodesta riippuen 220–250 henkilöä, kun taas palkattuja työntekijöitä ja projektityöntekijöitä on noin 30.

Vapaaehtoiset valitaan avoimella talkoolaishaulla niin, että mukana olisi sekä ensikertalaisia että kokeneempia vapaaehtoisia. Vaikka kielitaidosta tai asiakaspalvelukokemuksesta saattaa olla hakiessa hyötyä, on kaikista olennaisinta motivaatio ja tekemisen ilo.

Ennen kaikkea elokuvafestivaalien vapaaehtoisuus onkin tapa päästä sisälle elokuvayhteisöön, saada uusia ystäviä ja nauttia elokuvista muiden kanssa. Tämä toistui kaikissa kolmessa alla olevassa vapaaehtoishaastattelussa.

Sama positiivisuus löytyy myös Haapasen vastausten loppukaneetista: ”Työskentely talkoolaisten kanssa on vilpittömästi ilo :)”

Mikä sai sinut hakemaan vapaaehtoiseksi juuri Sodankylän elokuvajuhlille?

Mä olin ollut Sodiksessa kaksi vuotta aikaisemmin katsomassa elokuvia ystävien kanssa, ja tykästyin tapahtumaan ja festariin tosi paljon. Siellä oli jotenkin ihana tunnelma, ja oli kiva päästä käymään monissa elokuvissa, sellaisissakin mistä ei aiemmin tiennyt mitään.

Mä halusin ehdottomasti mennä tänäkin vuonna, mutta mun ystävät, joiden kanssa olin aiemmin ollut siellä, eivät tänä vuonna päässeetkään. Ajattelin sitten kokeilla vapaaehtoisuutta kun mä olin sitä aiemminkin jo miettinyt.

Kiva saada toi [vapaaehtoisuus]kokemus, että pääsee siihen yhteisöön paremmin sisälle ja tutustuu Sodiksessa muihin vapareihin.

Kuulin, että menit Sodankylään kimppakyydillä muiden vapaaehtoisten kanssa. Sanoisitko, että sinne on helppo mennä tuntematta muita etukäteen?

Joo ihan ehdottomasti. Mä päädyin siis menemään tuntemattomien kanssa kimppakyydillä, kun siellä oli sellainen vapareiden kimppakyytiryhmä. Tutustuin heihin sen automatkan aikana, ja päädyttiinkin viettämään heidän kanssaan festareilla aika paljon aikaa, majoittumaan yhdessä ja koordinoimaan, mitä menisi katsomaan.

Ja esimerkiksi meidän autoporukassa oli ihmisiä, jotka eivät tunteneet ketään, eivätkä tulleet sinne kenenkään kanssa. Tuntuu, että ihmiset, jotka sinne tulevat vapaaehtoisiksi, ovat toki samoista asioista kiinnostuneita mutta myös aika avoimia. Oli kyllä helppo olla.

Tuntuiko siellä olevan paljon ensikertalaisia vapaaehtoisena, vai olivatko muut kokeneita konkareita?

Mä yllätyin tänä vuonna siitä, että tosi moni, jonka kanssa puhuin, oli ekaa kertaa vapaaehtoisena, koska olen ymmärtänyt, että moni käy siellä joka vuosi. Että kun sä kerran menet vapariks, niin sit sä käyt siellä tosi monta vuotta. Tuntuu, että moni niistä ensikertalaisista, joille puhuin, oli vielä sellaisia, jotka eivät olleet ikinä olleet Sodiksessa.

Mä olin itse lipunmyynnissä, ja siinä tosin oli kyllä monia, jotka olivat olleet myös edellisenä vuonna tai aiemmin.

Olit siis lipunmyyntitehtävissä, millaista se oli?

Se festarihan kestää viisi päivää, keskiviikosta sunnuntaihin, ja mulla oli neljänä päivänä työvuorot. Meillä oli sellaisia noin 6–7 tunnin vuoroja. Lipunmyynnissä ei tarvinut olla yksin, paitsi ehkä sunnuntaina kun oli hiljainen vuoro päivävuorossa.

Mutta päivät olivat aika vaihtelevia, saattoi olla aamu-, päivä-, tai ilta/yövuoroja. Aamuvuoro oli usein alussa aika hektinen, kun lipunmyynti aukesi fyysisenä ennen nettilipunmyyntiä.

Lipunmyynti muuten oli aika perus asiakaspalvelua, ihmiset saattoivat kyllä kysyä niistä elokuvista tai pyytää suosittelemaan jotain, että siinä mielessä piti itse olla kartalla, mitä siellä näytetään, mutta ei se sen vaikeampaa ollut. Että ei tarvinut tietää knoppitietoa, ja lisäksi siinä oli sellainen elokuvakatalogi, mistä pystyi katsomaan lisätietoa.

En itse kokenut sitä lipunmyyntiä stressaavaksi, vaikka en tiennyt suurinta osaa elokuvista. Ja asiakaskohtaamiset olivat hyväntuulisia, kun ihmiset tulevat yleensä mielellään katsomaan niitä elokuvia.

Sanoit, että elokuvien joukossa oli paljon sinulle tuntemattomia elokuvia. Millaiseksi kuvailisit omaa elokuvaharrastuneisuuttasi?

Kyllä mä katson elokuvia jonkun verran, ja olen aina tykännyt katsoa, mutta en ole opiskellut alaa, enkä voisi sanoa olevani hirveä hifistelijä tai asiantuntija. Ehkä enemmän elokuvanautiskelija. Sodiksessa on kiva, kun siellä on niin paljon elokuvia, joista ei ole itse kuullut, ja pääsee katsomaan monipuolisesti erilaisia leffoja.

Menivätkö vapaa-ajat Sodankylässä siis elokuvia katsellessa, vai oliko teillä muutakin ohjelmaa?

Vapaaehtoiset pääsivät ilmaiseksi kaikkiin leffoihin, joissa oli tilaa. On vapaaehtoisten omat kiintiöt, ja jos ne menevät täyteen, voi jonottaa, jos sinne elokuviin jäisi paikkoja tyhjäksi. Eli aika pitkälti se meni siinä, että jos mulla ei ollut töitä, niin katsoin, mitä leffoja siinä slotissa menisi ja pitäisikö katsoa joku niistä. Oli mulla pari leffaa, jotka olin suunnitellut, että olisi kiva nähdä, mutta suurimmaksi osaksi päätin vasta paikan päällä, että yritän saada lipun tuonne tai päästä tuonne.

Että aika paljon tuli oltua leffassa tai sitten vaan hengailtua rannassa ja ulkona uusien ystävien kanssa.

Mutta oli siellä muutakin oheisohjelmaa. Perjantaina oli Porttisuon tanssit, jotka on lavatanssit vapaaehtoisille ja elokuvan tekijävieraille, ja muuten oli esimerkiksi leffavisa sekä kutsuvieraat vs vapaaehtoiset ja työntekijät -jalkapallo-ottelu.

Se tuntui vähän niinkuin isolta kesäleiriltä, mä majoituin liikuntahallissa, jossa oli useammassa eri tilassa lattiamajoitus vapaaehtoisille. Siellä me nukuttiin koko viikko isossa jengissä ja oli niin kiva tunnelma.

Lisäksi meille vapaaehtoisille oli ruuat vapaaehtoiskeittiön kautta, ja se oli ihana tapa kohdata ihmisiä [ruokalassa]. Siellä mä päädyin juttelemaan uusille tyypeille ja tutustumaan ja saamaan sieltäkin kavereita.

Jos sinun pitäisi vielä tiivistää vapaaehtoisuuskokemus jotenkin, mitä sanoisit? Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

Musta tuntuu, että mulle jäi just se yhteisöllisyys ja uudet ihanat ihmiset. Kun se viikko oli niin intensiivistä yhdessä olemista ja pystyi laittamaan uusille ihmisille matalalla kynnyksellä viestiä, että mennäänkö leffaan tai lounaalle, niin se oli tosi uniikki yhteinen kokemus, joka mahdollisti nopeankin ystävystymisen, mikä on näin aikuisiällä harvinaista.

Ehkä mikä tiivistää mun kokemuksen tosta vapaaehtoisuudesta on se, että mä olin kaksi vuotta katsomassa niitä elokuvia, mikä oli ihanaa, mutta tämän jälkeen tulen varmastikin joka vuosi haluamaan ennemmin olla vapaaehtoinen, koska se tekee siitä kokemuksesta niin paljon paremman, kun sä oot siinä yhteisössä.

Siellä on tosi sellainen ”kaikki vaan yhdessä” -tunnelma, että ei tunnu, että ihmiset olisivat eri asemassa, vaan kaikki ovat siellä nauttimassa leffoista ja siitä tunnelmasta.

Millainen vapaaehtoiskokemus sinulla on elokuvafestareilta?

Oon ollut vapaaehtoisena Espoo Cinéssä ja Helsingin Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla, molemmissa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran olin 2023 Espoo Cinéssä, ja kun se oli hauskaa, olin myös 2024 siellä sekä Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla. 2025 olin pelkästään Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla, ja nyt olen taas menossa sinne syyskuussa.

Mikä sai sinut hakemaan ensimmäisellä kerralla vapaaehtoiseksi?

Mä tykkään elokuvista ja näin flyerin, että Espoo Ciné on tulossa. Sit mun yks kaveri oli myös silleen, et sun pitäis mennä tonne. Se oli kyllä hyvä päätös.

Ajattelin eniten, että pääsen osaksi yhteisöä, missä ihmiset tykkäävät elokuvista. Koska aiemmin se on ollut lähinnä sellainen harrastus, että katsoo yksin leffoja, eikä se ole ihan sama asia. Vapaaehtoisuus tuo yhteisöllisyyttä. Ja tietysti siinä pääsee katsomaan myös uusia elokuvia.

Millaisia vapaaehtoistehtäviä olet päässyt tekemään?

Mä oon ollut käytännössä aina salivahtina, mikä on se rooli, jossa katsoo ihmisten liput ennen elokuvaa ja ohjaa ihmiset ulos salista elokuvan jälkeen. Oon myös pitänyt alkuspiikkejä ennen leffoja ja ollut töissä Kino Tapiolan baarissa sekä järkkäämässä Espoo Cinén alkujuhlia ja gaaloja. Kaatamassa skumppaa. Käytännössä tosi samanlaista kuin yliopiston vapaaehtoistyö.

Salivahtina pystyy ilmeisesti katsomaan valvomiensa näytösten elokuvat. Kerro jotain siitä.

Mä oon kyllä päässyt katsomaan valtavasti hyviä leffoja ja huomaan, että leffafestarien kautta mun elokuvaharrastus on muuttunut vähän. Ennen katsoin tosi paljon, varsinkin vanhempia elokuvia, mutta festareilla pääsee katsomaan uusia ja indie-leffoja, ja se on saanut mut katsomaan vapaa-ajallakin enemmän uudempia elokuvia.

Jonkinlainen ennakkoluulo on mennyt pois siitä, että vaikka leffalla ei olisi mainetta, tai vaikka sen teema kuulostaisi siltä, ettei se olisi kovin kiinnostava, niin se voi silti olla tosi hyvä.

Ilman leffafestareita en olisi ikinä katsonut tietynlaisia elokuvia. Ja vielä juuri se, että on työvuoro ja voi päättää istuuko kaksi tuntia jollain penkillä takahuoneessa vai meneekö katsomaan sitä elokuvaa, niin tottakai mä menen katsomaan sitä. Ja se voi olla joku genre, josta en olisi yhtään kiinnostunut, mutta kuitenkin katson sen. Usein ne [elokuvat] ovat tosi hyviä.

Onko mieleesi jäänyt jotain erityistä elokuvaa?

Mun mielestä viime festarien parhaat leffat olivat My Father’s Shadow, ohjaajalta Akinola Davis Jr., ja A Useful Ghost ohjaajalta Ratchapoom Boonbunchachoke. My Father’s Shadow oli nigerialainen leffa, en ollut ikinä ennen nähnyt sellaista. Se oli tosi koskettava ja hyvin tehty.

Entä jotain muuta erityistä vapaaehtoisuudesta?

Mulla on kyllä jäänyt eniten mieleen ne hetket, kun menee puhumaan jollekin toiselle vaparille ja siitä on kehittynyt monen tunnin keskustelu jostain leffasta. Heti ensimmäisillä festareilla tapasin yhden tyypin, jota en ole sen jälkeen koskaan nähnyt, mutta me puhuttiin siinä vuorossa kaikki leffat edestakaisin. Lähdetään jostain mainstream-leffasta, ja sitten se menee johonkin Tarkovskiin ja Bergmaniin. Se on tosi hauskaa.

Sanoisitko, että iso osa vapaaehtoisista on hyvin harrastuneita elokuvien katsojia?

Ehkä puolet ja puolet.

Oletko itse?

Kyllä mä voisin sanoa, että mä oon itse leffanörtti.

Mitä sanoisit ennakko-oletukseen siitä, että pitäisi olla harrastunut, jotta uskaltaa hakea vapaaehtoiseksi?

No ei sekään kyllä ole totta. On siellä kaikenlaista porukkaa. Mutta tuntuu, että sinne kyllä löytää myös ne, jotka ovat tosi kiinnostuneita elokuvista. Ei sun kuitenkaan tarvitse läpäistä mitään autenttisuuskoetta, että sä saat olla siellä.

Millä festareilla olet ollut vapaaehtoisena, ja mikä sai sinut hakemaan niihin?

Oon ollut kaksi kertaa Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla, kaksi kertaa DocPointeilla ja kerran Sodankylän elokuvajuhlilla.

Ihan ensimmäistä kertaa olin vuonna 2024 Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla. Sodankylässä olin tänä kesänä [2026], sitä ennen olin ollut kävijänä neljä vuotta, mutta he vaativat [vapaaehtoisuuteen] 18 vuoden ikärajaa, kun siellä asutaan, niin olen tähän asti ollut alaikäinen. Muuten olisin mennyt aiemmin.

En oikeastaan tiedä, mikä sai hakemaan. Oon ollut noilla kaikilla festareilla tosi pitkään kävijänä. Sitten se jotenkin vaan iski, että pitäisikö hakea sinne [Rakkauteen ja Anarkiaan] töihin, ja menin heidän nettisivuille, jossa oli vapaaehtoishaku ja se kuulosti tosi kivalta. Sitten hain, ja se oli sikakivaa, ja sen jälkeen olen mennyt aina kun on pystynyt.

Käykö siinä niin, että kun on kerran ollut niin haluaa hakea myös uudestaan?

Joo, todellakin. Mä en nyt siis pääse tonne Rakkautta ja Anarkiaa -festareille, kun oon muualla, ja nyt kun olen ollut siellä kaksi vuotta putkeen, niin sellanen kauhee olo, että missaa jotain. Että joo, käy, ja oon jutellutkin monien vapaaehtoisten kanssa, jotka ovat olleet useita vuosia putkeen. Yksi työkavereistani kertoi olevansa viidettätoista kertaa vapaaehtoisena.

Millaisia hommia olet vapaaehtoisena päässyt tekemään?

Mä olen aina ollut salivahtina, mikä on ehkä vähän kermapersetyö, koska vuoron aikana pääsee usein katsomaan elokuvia. Kun mä hain Sodankylään, he katsoivat sielläkin, että oon ollut salivahtina ja mulla on kokemusta siitä, niin olin sielläkin sitten se. 

Mutta sehän on ihan parasta, ei se työ ole yhtään paha, katson liput ja siivoan salit lopuksi, ja sit saa festarit ilmaiseksi.

Mitä vapaaehtoisena oleminen merkitsee sinulle?

Rakastan tosi paljon olla osallisena, ja päästä olemaan osana festarien järjestämistä. Esimerkiksi Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla ja DocPointissa on tosi kiva olla osallisena, koska pidän paljon niitä festareita järjestävistä ihmisistä ja festarien tyylistä. Mutta ehkä se on just yksi ihan lempiasioita, että pääsee olemaan osana sitä ja rakentamaan jotain tosi hienoa kokonaisuutta. Tulee jotenkin vähän ylpeä olo.

Ja esimerkiksi Sodankylässä mä olin kävijänä kolme vuotta, ja siinä oli sellaista festaritaikaa, mutta sitten kun menee vapaaehtoiseksi, niin ne kulissit yhtäkkiä avautuu ja se taika vähän katoaa. Mutta siihen tilalle tuli sellainen yhteisöllisyys, että on osa jotain. Että vaikka se vanha taika lähti pois, ja se festari alkoi tuntua erilaiselta, niin se yhteisöllisyys ja yhteishenki siellä korvasi sen.

Oletko saanut vapaaehtoisuuden myötä paljon uusia kavereita?

Kun ne vuorot ovat noin kuusituntisia, niin kyllä siinä pääsee tutustumaan ihan tosi hyvin työkavereihin. On tosi helppo saada kavereita, koska vapaaehtoistyö on tosi sosiaalista, ja jos sä oot leffafestareilla niin teillä on jo yhteinen mielenkiinnon kohde ja sitä kautta valmiiksi puheenaiheita. On ollut kyllä positiivinen kokemus kaikista.

Kerro vielä loppuun joku parhaista festareilla katsomistasi elokuvista.

Katsoin viimeksi Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla 19 elokuvaa. Niin kauhean vaikea kysymys. Mutta ehkä viime vuodesta sellainen kuin My Father’s Shadow. Sitä oon miettinyt ihan sikana. Se on niin hyvin kuvattu, ja siinä on lapsinäyttelijöitä, mikä aina vetoaa muhun. Superhieno ja hienot musiikit.