Santeri Paju, huhtikuu 2026, nro 1

Irlantilaisnäyttelijä Liam Neesonin kasvot yhdistyvät nykypäivänä keskibudjetin toimintaviihteeseen, jonka julisteissa hän poseeraa tuima ilme kasvoillaan käsiase kädessään. Neesonista on tullut ikääntyvän toimintatähden ikoni Taken-hittielokuvan (2008) menestyksen jälkeen. Eläkeikää lähestyvien action-roolit ovat perinteisesti olleet varattuja Charles Bronsonin tai Clint Eastwoodin kaltaisille hahmoille, joiden urat ovat jo nuoresta pitäen perustuneet fyysiselle voimankäytölle ja machokarismalle. Neesonin tapauksessa myöhäisiän toimintatähteys ei niinkään rakennu voiman fantasialle vaan menetyksen, lunastuksen ja yksinäisyyden varaan. Neesonin tähtikuva on merkittävästi erilainen, kuten on myös hänen epätodennäköinen polkunsa actionviihteen keulille. Takenista alkanut urapolku täyttää tänä vuonna täysikäisyyden vaatimat 18 vuotta, tähti on todennut haastatteluissa vetäytyvänsä piakkoin toimintaelokuvista ikänsä vuoksi. Itseparodinen Mies ja alaston ase (2025) vaikutti myös mahdolliselta joutsenlaululta tälle uralle. On aika tarkastella Neesonin matkaa toimintatähtenä.

Liam Neesonin valikoitu filmografia toimintatähtenä:

• Taken (2008)
• The A-Team (2010)
• Unknown (2011)
• The Grey – Suden hetki (The Grey, 2011)
• Taken 2 (2012)
• Non-Stop (2014)
• Tanssi haudoilla (A Walk Among the Tombstones, 2014)
• Taken 3 (2014)
• Run All Night (2015)
• The Commuter (2018)
• Kylmä kosto (Cold Pursuit, 2019)
• Honest Thief (2020)
• The Marksman (2021)
• The Ice Road (2021)
• Blacklight (2022)
• Memory (2022)
• Retribution (2023)
• In the Land of Saints and Sinners (2023)
• Absolution (2024)
• Ice Road: Vengeance (2024)
• Mies ja alaston ase (The Naked Gun, 2025)

Pohjoisirlantilaiseen Ballymenan pikkukaupunkiin vuonna 1952 syntynyt Liam Neeson eli nuoruutensa sulkeutuneena ja ujona. Työväenluokkaisessa perheessä kolmen siskon kanssa kasvaneena hänen isänsä patisti Neesonin nyrkkeilytunneille tuodakseen poikansa elämään ryhtiä. Nyrkkeilyssä hänen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa huomattiin. Pitkävartisella nuorella miehellä oli kurinalainen luonne ja hyvä vasen koukku. Kahdeksan vuoden nyrkkeilyharrastuksen jälkeen Neeson lopetti lajin 17-vuotiaana kiistanalaiseen pistetappioon kansallisen mestaruuden ottelussa ja vannoi, ettei koskaan enää nyrkkeile. Hän halusi omistaa elämänsä toiselle intohimolleen – näyttelemiselle.

Näyttelijänä Neeson omaksui hyvin nopeasti nyrkkeilystä opitun kurinalaisuuden ja kykeni uppoutumaan teatterirooleihinsa suurella intensiteetillä. Teatteri ei kuitenkaan tuottanut elantoa, joten epäonnistuneiden matematiikkaopintojen jälkeen mies päätyi ajamaan muun muassa rekkaa teatterin säilyessä sivutoimeentulona.

Elokuvaura käynnistyi varsinaisesti vasta ohjaaja John Boormanin nähtyä Neesonin Hiiriä ja ihmisiä -näytelmässä, jonka myötä hän sai roolin Excalibur: sankarin miekka -fantasiaelokuvasta (1981). Toiminnallisempaa puoltaan Neeson pääsi jo kevyesti esittelemään Clint Eastwoodin vastavoimana sarjansa viimeisessä elokuvassa Likainen Harry ja murhapooli (1988). Ensimmäinen päärooli ja samalla suurempi harppaus toiminnallisen elokuvan keulaan tapahtui nimikkoroolissa Sam Raimin kokeellisen ilottelevassa supersankarielokuvassa Darkman (1990).

Varsinainen läpimurto elokuvien parissa tapahtui Steven Spielbergin suurelokuvassa Schindlerin lista (1993), jossa Neeson näytteli holokaustin uhreja pelastanutta saksalaista Oskar Schindleriä. Loppukohtaus, jossa Schindler suree pelastamatta jättämiään juutalaisia, ennakoi Neesonin toimintaroolien pelastajahahmojen tuskaa. Koskettava hittielokuva toi Neesonille Oscar-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta ja profiloi näyttelijän 1990-luvulla laadukkaiden historiallisten draamojen pääosiin kuten Rob Roy (1995), Michael Collins (1996) ja Les Miserables – Kurjat (1998). Vuonna 1994 Neeson meni naimisiin näyttelijä Natasha Richardsonin kanssa.

Vuosituhannen vaihteessa Neeson löi myös itsensä läpi valtavirtaelokuvien tähtenä. Star Wars -saagan uudelleen käynnistys Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka (1999) toi näyttelijän jo asteen toiminnallisemman roolin pariin. Neeson esitti elokuvassa Qui-Gon Jinn-nimistä jediritaria, joka toimi mentorina nuoremmille jedeille. Jediritarina Neeson antoi väläyksen tulevasta tähtikuvastaan. Qui-Gon Jinn on isällinen hahmo, joka pyrkii diplomaattisesti selvittämään konfliktit, mutta ei epäröi fyysisen väkivallan edessä. Henkilökohtaisen tuskan raskautta hahmossa ei vielä ollut, kuten myöhemmissä Neesonin toimintarooleissa.

Takenia edeltävinä vuosina Neeson pääsi kokeilemaan potentiaaliaan toiminnallisempien elokuvien parissa vielä muutaman kerran. Historiallisessa seikkailueepoksessa Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä (2005) hän tarttui miekkaan pienemmässä sivuroolissa. Batman Beginsissa (2005) hänet nähtiin Batmanin vihollisena, Varjojen liigan johtaja Ra’s al Ghulina. Seraphim Falls (2006) lyötti Neesonin yhteen lännenelokuvassa James Bond -näyttelijä Pierce Brosnanin kanssa. Näissä rooleissa Neesonin varsinainen toimintanäyttely jäi vähäisemmälle kuin myöhemmin, mutta mies teki jo oloaan kotoisaksi genren rajapinnassa.

Nämä vuodet valmistivat Liam Neesonia toimintatähden uralle. Nuoruudessaan hän omaksui nyrkkeilystä fyysisen kurinalaisuuden ja lähitaisteluvalmiuden. Raamikkuus ja pituus toivat uskottavuutta, möreä ääni isällistä maskuliinisuutta. Työväenluokkaisuus näkyi roolivalinnoissa. Toimintaelokuvien pahisroolit kehittivät intensiteettiä, joka tulisi näkymään sankarihahmoissa. Epookkidraamoista tuleviin toimintarooleihin periytyi humaani lähestymistapa sekä menetyksen raskaus, jossa erityisesti Schindler-roolin ainekset näkyvät. Neesonin ainekset toimintatähdeksi olivat siis jo olemassa, ne piti vain laittaa käytäntöön.

Taken-elokuvassa entinen CIA-agentti Bryan Mills (Neeson) lähtee etsimään lomalle lähteneen tyttärensä kidnappaajia Pariisiin. Perheenisän kuoren alta paljastuu tositilanteessa intensiivinen kostaja, joka käyttää kaikkia mahdollisia entiseltä työnantajaltaan oppimiaan apuja saadakseen toivotun lopputuloksen. Elokuvan takana oli ranskalaisen genre-elokuvan konkari, käsikirjoittaja-tuottaja Luc Besson, ja sen ohjasi Bessonin suojatti Pierre Morel. Taken oli yllätyshitti, joka tienasi 25 miljoonan dollarin tuotantokustannukset lähes kymmenkertaisesti takaisin.

Neeson ei ollut vakuuttunut Takenin menestyspotentiaalista saadessaan tarjouksen roolista. Mies otti roolin uudenlaisena haasteena ja viehättyi ajatuksesta viettää aikaa Pariisissa sekä kohottaa kuntoaan karatekurssilla. Näyttelijä oli epäileväinen, ottaisiko yleisö hänet vastaan vakavana toimintasankarina ja arveli elokuvan menevän suoraan videolle levitettäväksi. Epäilykset osoittautuivat vääriksi: viimeistään hahmon puhelimessa murisevasta uhkausviestistä tuli modernin toimintaelokuvan klassikko.

”En tiedä, kuka olet. En tiedä, mitä haluat. Jos etsit lunnaita, voin kertoa, ettei minulla ole rahaa. Mutta minulla on hyvin erityinen ammattitaito, jonka olen hankkinut hyvin pitkän uran aikana. Ammattitaito, joka tekee minusta painajaisen kaltaisillesi ihmisille. Jos päästät tyttäreni menemään nyt, tämä päättyy. En etsi sinua, enkä jahtaa sinua. Mutta jos et, minä etsin sinut, löydän sinut ja tapan sinut.”

Elokuva sai kaksi jatko-osaa. Kakkososassa toiminta siirretään Istanbuliin, jonne Mills matkaa tyttärensä ja ex-vaimonsa kanssa kohdatakseen edellisen osan kidnappaajien koston. Taken 2 on hyvin geneerinen uusinto edeltäjästään, mutta yhtä lailla piristävän virtaviivainen kaavaansa noudattava toimintarymistely. Kolmososassa Mills lavastetaan ex-vaimonsa tappajaksi ja hän joutuu todistamaan syyttömyytensä sekä löytämään syylliset. Taken 3 vie sarjan lähtöasetelman jo turhan pitkälle, ja elokuva kärsii jo pituutensa vuoksi turhasta raskaudesta sekä monimutkaisesta juonesta.

Bryan Millsistä tuli ensimmäisen Takenin menestyksen myötä Neesonin myöhempien toimintahahmojen pohjapiirros. Ikääntynyt, kostava väkivallan ammattilainen, jonka olemukseen läheisen menettämisen pelko tuo raskautta. Alkanut ura toimintatähtenä ei kuitenkaan yksinomaan määrittänyt Neesonin tulevaa filmografiaa vaan näyttelijää nähtiin yhtä lailla muun muassa fantasiaelokuvissa, draamoissa ja historiallisissa teoksissa.

Takenin käynnistettyä Neesonin toimintauran tapahtui hänen henkilökohtaisessa elämässään suuri tragedia. Hänen vaimonsa Natasha Richardson kuoli tapaturmaisesti lasketteluonnettomuudessa maaliskuussa 2009.

Neesonin tosielämän tragedia on näkynyt sittemmin myös Takenista alkaneella toimintauralla. Yksi tämän uuden toimintatähtikuvan piirteistä liittyykin selkeästi perheeseen ja sen mahdolliseen menetykseen. Neesonin surevan kostajan hahmo kuvataan useimmiten jo tragedian kokeneena, sitä estämään pyrkivänä tai sekoituksella molempia. Elokuvissa The Grey – Suden hetki, The Marksman ja Mies ja alaston ase Neesonin hahmo kuvataan vaimonsa menettäneenä leskenä. Samaan tapaan hänet esitetään lapsensa menettäneenä elokuvissa Non-Stop ja Absolution. Kylmän koston syy on pojan murha. Uuden naispuolisen rakkaan, perheen tai perheen korvikkeen suojelu nousee keskeiseksi elementiksi muun muassa elokuvissa Honest Thief, The Marksman, Retribution ja In the Land of Saints and Sinners.

Neesonin tähtikuvaan liittyy ajatus jäyhän yksinäisestä miehestä ja tämän haastavista perhesuhteista. Taken-trilogiassa hän on etääntynyt perheestään, joskin yhteiset seikkailut lujittavat tätä suhdetta elokuva elokuvalta. Samalla tavalla etäisenä isähahmona hänet nähdään myös elokuvissa Run All Night, The Commuter ja Absolution. Elokuvasta toiseen Neesonin toimintarooleissa halutaan aina korjata jotain, mikä on henkisesti rikki. Elokuvat ovat myös siinä mielessä sovinnaisia ja perinteisiä luonteeltaan, että katkeransuloisista sävyistä huolimatta tämä myös lopuksi tapahtuu onnistuneesti.

Sosiaaliselta asemaltaan ja ammateiltaan Neesonin hahmot ovat hyvin selkeästi jaoteltavissa kolmeen ryhmään: entiset viranomaiset ja turvallisuusalan työntekijät (muun muassa Taken-trilogia, Non-Stop, Tanssi haudoilla), rikollistaustaiset (kuten teoksissa Run All Night, Honest Thief, Memory) sekä duunaritaustaiset (esimerkiksi Kylmä kosto, The Ice Road, Ice Road: Vengeance). Ensimmäinen kategoria edustaa perinteisemmän toimintasankarin moraalista kompassia, jossa hänellä on auktoriteetin myöntämä lupa käyttää väkivaltaa. Rikollistaustaisuus tuo kiinnostavamman näkökulman rooleihin. Näissä rooleissa Neesonin hahmoilla on henkilökohtainen kunniakoodi, jonka perusteella hän tekee eettisiä päätöksiään, vaikka ne olisivat lievässä ristiriidassa hänen ammattinsa kanssa. Esimerkiksi Memoryssa ja In the Land of Saints and Sinnersissa hän puolustaa pientä tyttöä hyväksikäytöltä suorittaen silti sivussa rikollisten maksamia palkkamurhaajakeikkoja. Absolutionissa hän on entinen väkivallan ammattilainen, joka opettaa pojanpoikaansa nyrkkeilemään yrittäen olla samalla parempi isoisä. Duunaritaustaisissa rooleissa Neesonin oma henkilöhistoria näkyy kiinnostavana sympatiana näitä hahmoja kohtaan. Tämä korostuu myös The Ice Road -elokuvissa, joissa hän ajaa rekkaa ja vastustaa korruptoituneita virkahenkilöitä.

Kantavana teemana elokuvissa toimii eräänlainen moraalinen lunastus ja Neesonin hahmojen jatkuva pyrkiminen sitä kohti. Hahmot kantavat usein syyllisyyttä perheen etääntymisestä, rikollisesta menneisyydestä tai muista väkivallan teoista ja pyrkivät vielä kerran tekemään oikein. Usein hahmot ovat myös henkisesti eksyksissä elämissään ja löytävät tarinan toiminnan kautta tarkoituksen olemassaololleen.

On mahdotonta arvioida, missä määrin näiden hahmojen tunne-elämä heijastaa Neesonin omaa leskeksi tuloa. Näyttelijä on julkisesti antanut lausuntoja Richardsonin kuolemasta aiheutuneesta surusta, mutta ei ole avannut mahdollista kytköstä elokuvarooleihinsa. Neesonin vaikutusvaltainen asema tähdittämiensä tuotantojen keulilla on todennäköisesti merkittävä.

Toimintasankarina Neeson on poikkeuksellisen epämacho. Hänestä ei huou sellaista itseriittoisuutta, joka tuntuu olevan muiden toimintatähtien egoihin kaiverrettuna. Hänen hahmonsa eivät esittele fyysistä ylivertaisuuttaan, hän häviää tappeluita ja käyttää harvoin one-linereita. Toimintasankaruuden kliseet ovat jätetty näissä suhteissa minimiin. Neesonissa on aimo annos humaania nöyryyttä. Neeson tekee elokuvissaan jonkin verran omia stunttejaan ja osoittaa fyysisyyttään, mutta Takenin aikaan jo 56-vuotiaan miehen biologiset hidasteet rajoittavat toiminnan ilmaisuvoimaa.

Taken valmistui toimintaelokuvan uuden leikkaustrendin buumin aikoihin. Jason Bourne -elokuvasarjan (2002–16) popularisoima salamaleikkausten määrä näkyy Neesonin suurimmassa hitissä ja alkupuoliskolla toimintauraa. Nopea leikkaaminen etenkin lähitaistelukohtauksissa voi elokuvallisesti luoda mielikuvan nopeatempoisesta liikkeestä ja tähän liittyvästä kohtauksen jännityksestä. 2000-lukulaisen toimintaelokuvan salamaleikkaustrendin keskiössä ovat olleet elokuvallisesti kunnianhimoiset ambitiot ja tekniikan kehittyminen. Samaan aikaan niihin liittyy vahvasti tuotannon taloudellisuus.

2000-luvulle tultaessa digitaalinen elokuvaleikkaus alkoi olla jo standardi, joka vähensi filmin leikkaamisen menneitä resursseja. Yleistynyt tekniikka innosti myös elokuvantekijöitä kokeilemaan nopeatempoisempia leikkauksia, joita voitiin leikkauspöydällä silputa huomattavasti kätevämmin fyysiseen filmiin verrattuna. Yleistyneen leikkaustekniikan myötä huomattiin myös toimintaelokuvan kuvausten taloudellisuus. Liam Neeson – tai esimerkiksi Matt Damon – saattoi käydä elokuviaan varten taistelulajikurssin, mutta lähitaistelukohtaukset voitiin myös kuvata läheltä ja käyttää nopeita leikkauksia piilottaakseen näyttelijän vajavaisuudet kamppailijana. Nopeat leikkaukset onnistuivat Neesonin tapauksessa myös luomaan lähitaistelijan kyvykkyyden illuusion. Samalla niiden tarkoituksena on tähden ja stunt-näyttelijän välisen rajan hämärtäminen.

Neesonin osuus lähitaistelukohtauksiinsa on ollut hänen pyrkimyksistään huolimatta kuitenkin maltillista. Leikkaajien innokkuus korostuu etenkin hänen 2000- ja 2010-luvun taitteen elokuvissaan. Takenista lähtien Neesonin stunt-näyttelijänä on toiminut Mark Vanselow, joka on toiminut myös monen Neeson-toiminnan stunt-koordinaattorina. John Wick -elokuvasarjan (2013–) popularisoitua maltillisemman leikkaustyylin valtavirtatoiminnassa on myös Neesonin toimintojen leikkausrytmi hidastunut. Neeson on silti säilyttänyt toimintakohtauksissaan arvokkuutensa. Tahatonta parodiaa itsestään hän ei ole onnistunut tekemään.

Takenista lähtien Liam Neesonin toimintaelokuvat ovat olleet pääosin suurten studioiden ulkopuolella tehtyjä tuotantoja. Tuotantokoneistosta ei voida suoraan puhua, sillä myös tuotantoyhtiöt ja valmistusmaat vaihtelevat suuresti. Ainoastaan Europa Corp ja StudioCanal ovat olleet kumpikin rahoittajina jopa kolmessa Neeson-tuotannossa. Taken-trilogia oli ranskalaisvetoinen tuotanto, ja aina vuoteen 2015 asti myös muut Neeson-toiminnat perustuivat pohjoisamerikkalais-eurooppalaisiin yhteistuotantoihin. Vuosina 2016–17 Neeson ei tähdittänyt puhdasta toimintatrilleriä. The Commuterista eteenpäin elokuvien tuotanto on ollut vahvemmin yhdysvaltalaisrahoitteista, joskin eurooppalaisten ohjaajien tai alkuperäismateriaalien kautta rahoitusta on tullut myös maista kuten Norja, Espanja ja Irlanti.

Tähän artikkeliin luodun Liam Neesonin valikoidun toimintaelokuvafilmografian 21 elokuvasta jopa seitsemän ohjaajaa on ohjannut enemmän kuin yhden Neeson-toiminnan. Vaikka Neeson-toiminnassa on omat geneeriset piirteensä, ohjaajat ovat onnistuneet luomaan nyanssieroja tuotantoihin. Joe Carnahan (The A-Team, The Grey – Suden hetki) ohjaa aikansa hermolla olleiden värifiltteröidyn, käsivarakamerakuvauksen ja nopeiden leikkausten vaikuttamana. Jaume-Collet Serra (Unknown, Non-Stop, Run All Night, The Commuter) on ollut ohjaajana yksi vaikutusvaltaisimmista Neeson-toiminnan trooppien luojista. Luc Bessonin oppipoika Oliver Megaton (Taken 2, Taken 3) on omaksunut mentorinsa tuotantologistiikan, mutta ei tämän tunnistettavaa visuaalista otetta. Norjalainen Hans Petter Moland (Kylmä kosto, Absolution) tuo skandinaavista seesteyttä ja kylmän kuivaa huumoria Neeson-maailmaan. Mark Williamsin ohjaustyöt (Honest Thief, Blacklight) edustavat visuaalisesti televisiomaisempaa linjaa. Robert Lorenzin ohjaukset (The Marksman, In the Land of Saints and Sinners) ovat humaaneja ja maanläheisen pienimuotoisia kostokertomuksia. Jonathan Hensleigh (The Ice Road, Ice Road: Vengeance) nojaa spektaakkeliin ilman vahvasti rakennettua tarinaa.

Elokuvien ilmoitetut tuotantobudjetit ovat järjestäen 20–50 miljoonan dollarin luokkaa. Ainoastaan flopiksi osoittautunut The A-Team sai tuekseen jopa 100 miljoonan dollarin budjetin. Markkinointibudjetteja ei ole alalla tapana julkistaa, mutta 42 miljoonan tuotantobudjetin saanut, Paramountin tuottama Mies ja alaston ase on todennäköisesti saanut anteliaasti markkinointitukea, sillä sen mainonnalta ei voinut ensi-illan kynnyksellä välttyä. Toisin kuin suurin osa Neesonin toimintatuotannoista, The A-Team ja Mies ja alaston ase eivät ole alkuperäisteoksia. Ne perustuvat aiempiin nimikkeisiin ja toimivat omien brändiensä uudelleenkäynnistyksinä. Lisäksi kolme Neesonin toimintaelokuvista ovat suoria uusintaversioita eurooppalaisista menestyselokuvista. Kylmä kosto on remake norjalaiselokuvasta Lumiauramies (2014), jonka ohjaaja Hans Petter Moland ohjasi molemmat versiot. Memory (2022) perustuu belgialaiselokuvaan The Memory of a Killer (2003) ja Retribution samalla nimellä kansainvälisesti levitettyyn espanjalaistrilleriin vuodelta 2015.

Elokuvien levitys on ollut vaihtelevaa. Aina vuoteen 2020 asti useimmat Neeson-toiminnat saivat myös Suomessa elokuvateatterilevityksen. Tuotantojen siirtyessä 2010-luvun lopulla pitkälti yhdysvaltalaisrahoitteisiksi ja pandemian mullistaessa elokuvateatterialaa on monien Neeson-toimintojen kohtalona ollut tehdä pieni elokuvateatterikierros Yhdysvalloissa ja joissain tapauksissa Isossa-Britanniassa ennen laajempaa suoratoisto- ja videolevitystä muilla alueilla.

Keskibudjetin toimintatrilleri näyttää löytäneen taloudellisesti kestävimmän yleisönsä suoratoistosta. Suomessa Neeson-toiminnat ovat saaneet ikärajansa K12–K16-haarukassa. Toimintaelokuviksi ne eivät ole erityisen verisiä tai sisällä paljoa kiroilua tai seksuaalisia tilanteita. Neesonin maine salonkikelpoisena laatudraamojen näyttelijänä laajentaa myös hänen toimintaelokuviensa kohdeyleisöpotentiaalia. Nämä Neesonin myöhäisuran toimintatuotannot edustavat 2000–20-lukujen keskibudjetin kansainvälistä toimintatrilleriä, joka on siirtynyt teatterilevityksestä kohti suoratoistokeskeistä levitysmallia säilyttäen kuitenkin tähtivetoisen markkinointirakenteen.

Liam Neesonin uran toimintatähtenä voi karkeasti jakaa kahteen vaiheeseen. Takenista vuonna 2008 alkanut tyylillisen, teemallisen ja tuotannollisen trendin voidaan katsoa loppuneen sellaisenaan vuoden 2015 Run All Nightiin. Näinä vuosina valmistui yhdeksän Neesonin toimintatrilleriä. Tämän aikakauden elokuvissa korostuvat tyylillisesti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen toimintaelokuvien trendit. Nopeatempoiset leikkaukset, käsivarakameran käyttö ja ylipäätään vauhdin tunteen luominen ovat olleet tuon aikakauden Neeson-toimintojen keskiössä. Hänen ikäänsä ei myöskään viitata yhtä suorasti tämän aikakauden elokuvissa, vaikka vuonna 1952 syntynyt Neeson onkin kiistatta ollut iäkäs toimintatähdeksi.

Vuosina 2008–15 Neeson-toimintaelokuvien kaava ei ollut vielä vakiintunut. Hänen myöhempiin roolivalintoihinsa olisi tuskin sopinut The A-Teamin astetta machompi Hannibal-hahmo, jonka Neeson tosin esittää elokuvassa alkuperäissarjan George Peppardia vähemmän karkeasti. The A-Teamin reteä, armeijahumoristinen sävy on myös selkeä poikkeus filmografiassa.

Unknown on kiinnostavan kokeileva, Twilight Zone -henkinen mysteeritrilleri, joka flirttailee sci-fi-elementeillä menemättä kuitenkaan täydeksi tieteisfiktioksi. Run All Nightin kiroileva ja naisia ahdisteleva gangsterihahmo on myös selkeä poikkeus Neesonin toimintafilmografiassa, jollaista ei enää myöhemmällä puoliskolla nähty. Valtaosassa vuosien 2008–15 elokuvia näkyvät myös ajan eurooppalaisvaikutteet, jotka epäilemättä juontavat juurensa Taken-trilogian menestyksen ranskalaisuudesta ja tämän aikakauden yleistyneistä monikansallisista tuotannoista.

Vuosina 2016–17 ei valmistunut yhtäkään Neesonin tähdittämää toimintatrilleriä. Toisen seitsemän vuoden vaiheen tarjoavat vuosien 2018–25 elokuvat. The Commuterista Mieheen ja alastomaan aseeseen kestäneessä vaiheessa oli tiheämpi tuotantosykli, jossa valmistui jopa 12 Neeson-toimintaa. Tyylillisesti elokuvat ovat monin tavoin seesteisempiä kuin varhaisemman vaiheen teokset. Toiminnan puolesta elokuvat eivät pyri kilpailemaan tai pysymään aallonharjalla toimintaelokuvan uusimpien trendien perässä. 2000-luvun energisen kikkaileva leikkaus ja kuvaustyyli ovat näissä elokuvissa jääneet pitkälti taakse. Ainoastaan tietokonevyörytteisen toimintapaahteen kyllästämiä The Ice Road -elokuvia voidaan pitää Mies ja alaston ase -parodian ohella selkeinä tyylillisinä poikkeuksina.

Neesonin korkea ikä huomioidaan tämän puoliskon elokuvissa niin dialogin tasolla kuin hahmojen motiiveissa. Teematasolla esimerkiksi muistin rappeutuminen tuodaan esiin elokuvissa Memory ja Absolution, viitteellisesti sitä sivutaan myös elokuvassa Blacklight. Mies ja alaston ase toimii itseparodisena päätöksenä tälle aikakaudelle. Tämän puoliskon tuotannot ovat ensimmäistä vahvemmin yhdysvaltalaisrahoitteisia, tosin poikkeuksia löytyy. The Commuter, Kylmä kosto ja Retribution ovat edelleen useamman maan yhteistuotantoja. In the Land of Saints and Sinners taas on Neesonin toimintauran ainoa irlantilaistuotanto.

Neesonin kaksivaiheisen toimintauran voi siis kiteyttää kokeilevamman ja Taken-vaikutteisen aikakauden sekä seesteisemmän yhdysvaltalaisrahoitteisen puoliskon osiin. Varhaisempi vaihe toimintaurasta seuraa vahvemmin trendejä, mutta samaan aikaan on kokeilevampi ilmaisussaan ja tuo Neeson-muottiin laajempaa genrepalettia sekä tonaalista vaihtelevuutta. Varhaisemmasta vaiheesta on silti siinnyt surevan kostajan hahmo, johon myöhempi uran puolisko tulisi nojaamaan.

Myöhäisemmällä kaudella myös korkea ikä ja toimintaelokuvan uudet trendit pakottivat Neesonin vähentämään toiminnan energiaa sekä tekemään elokuvista hahmopsykologisvetoisia. Salamaleikkaukset eivät enää olleet muodissa. Vähempi toiminnan kuvaaminen on mahdollistanut elokuvien tiheämmän valmistumistahdin. Myöhäisempi kausi on myös huomattavasti vähemmän kokeilunhaluinen ja Neeson-kaava vakiintuu sen aikana. Ainoastaan kirjoitushetkellä viimeisin Neeson-toiminta Mies ja alaston ase purki koko kaavan osiin ja teki Neesonin toimintatähtikuvasta itseparodian.

Leslie Nielsenin ikonisesti tähdittämän kreisikomediatrilogian Mies ja alaston ase (1988–94) uutta tulemista valmisteltiin Hollywoodin kulisseissa pitkään. Esituotannossa tekijätiimi vaihtui moneen kertaan niin kameran edessä kuin takana. Family Guyn luoja Seth MacFarlane oli kiinnitettynä elokuvan ohjaajaksi hetken aikaa ja ehdotti Neesonia päärooliin poliisi Frank Drebin junioriksi. MacFarlane oli aiemmin ohjannut Neesonia lännenkomediassaan Miljoona tapaa kuolla lännessä (2014), jossa tähdellä on jo ensimmäinen parodisempi rooli. Kyseisessä elokuvassa Neeson tekee kuitenkin enemmän pilaa lännenelokuvan kovanaamojen kliseistä – roolinimi Clinch Leatherwoodia myöten – kuin varsinaisesti omasta tähtikuvastaan. Lopulta MacFarlane korvattiin ohjaaja Akiva Schafferilla ja Neeson säilyi elokuvan pääosassa.

Miehen ja alastoman aseen pääroolissa Neeson tekee ennen kaikkea parodiaa omasta tähtikuvastaan toimintatrillereiden keulilla ja vaikuttaa myös nauttivan siitä. Näyttelijän itsensä mukaan hänen johtoajatuksenaan oli olla olematta hauska ja lausua repliikit kuin ne olisivat täysin vakavasti otettavia. Neesonin toimintafilmografiaa tunteville tulkinta on herkullisen osuvaa itseparodiaa. Osuvin repliikki elokuvassa liittyen tähän kuullaan Drebinin itsetyytyväisyyden hetkellä: ”Ei hassumpaa jääräpäiseltä vanhalta hölmöltä. Kaipa vanhat äijät oikeasti ovat maailman kovimpia, fiksuimpia, pätevimpiä ja seksikkäimpiä olentoja.” Neesonin itseparodia tuntuu viehättävältä ja luontevalta, sillä hänen toimintaperformansseistaan ei välity eo samalla tavalla kuin monilla kollegoillaan. On kiusallisempaa nähdä Sylvester Stallone vaipoissa (Seis! Tai mamma ampuu) tai Arnold Schwarzenegger raskaana (Junior). Neesonia parodia ei nöyryytä.

Neeson on 2020-luvulla puhunut eläköityvänsä toimintaelokuvista korkean ikänsä vuoksi ja epäillyt yli 70-vuotiaan vakavastiotettavuutta toiminnan keulilla. Tätä vasten on luontevaa nähdä toimintakohtausten vähentyneen kuluvan vuosikymmenen Neeson-toiminnoissa. Mies ja alaston ase -parodia vaikuttaa osittain näyttelijän omilta höyryjen päästöiltä aiheeseen liittyen. Elokuva oli lipputuloiltaan tarpeeksi tuottoisa, jotta tuottajat ovat jo kosiskelleet Neesonia mahdolliseen jatkoon, mutta hän on ollut tätä kohtaan varauksellinen. Neeson on ilmoittanut halukkuutensa, jos jatko-osan käsikirjoitus on hyvä ja mukaan saadaan sivuosanäyttelijät Pamela Anderson ja Danny Huston. Puheistaan huolimatta Neesonilla on tätä kirjoittaessa tulossa lähitulevaisuudessa jopa neljä toimintatrilleriprojektia.

Lähteet:

• IMDb. Elokuvien ilmoitetut tuotantobudjetit.
• Millar, Ingrid. 1995. Liam Neeson: the first biography. Hodder and Stoughton. Lontoo.
• Ritman, Alex. 1.8.2025. Liam Neeson on Not Rewatching ‘Naked Gun’ Films, Why the World Needs Silly Movies and Ending His Action Star Era: ‘I’m 73, for F—’s Sake’. Variety.
• Tinoco, Armando. 23.10.2024. Liam Neeson On “Maybe” Retiring At “The End Of Next Year” From Action Films: “I’m 72 — It Has To Stop At Some Stage”. Deadline.